Elämää Kazakstanissa osa 6

Posted: March 11, 2014 in Uncategorized

Kevät, ruoka ja nälkäiset sudet

Keväinen päivitys täältä aurinkoisesta Kokshetausta arvon lukijat!

Tänään aamupäivällä otettu kuva keskustassa, kevät on tuloillaan kovastikin jo myös täällä.

Tänään aamupäivällä otettu kuva keskustassa, kevät on tuloillaan kovastikin jo myös täällä.

Pelit olivat pääosassa viime viikolla, kun pelasimme maanantaina ja tiistaina Rudnyssa, sekä perjantaina täällä kotona. Kirjoitin junasta viimeksi, kun olimme matkalla Rudnyyn pelaamaan kolmatta ja neljättä puolivälierää Gorjakia vastaan. Se on muuten oikeasti Gornyak, mutta helpompi veistellä se tähän blogiin aina ihan vaan Gorjakina. Maanantaina oli kylmä kyyti jäähallin lämpötilan, sekä itse pelin suhteen. Johdimme peliä 0-1 vielä viimeisessä erässä, mutta loppuun asti se ei riittänyt sillä kertaa, vaan kaveri tuli rinnalle ja meni ohi lukemin 3-1. Torjuntoja kertyi tasan 40 kpl. Seuraavana aamuna pidettiin palaveri joukkueen kanssa ja todettiin, että vastustaja on tehnyt reilusti enemmän töitä ja luistellut kahdessa viime pelissä, kuin me ja että illalla täytyy olla eri ääni kellossa, jos meinataan ottaa kolmas kiinnitys välieriin. Hyvin meni jutustelut perille ja illalla jäällä nähtiin erinäköinen joukkue, kuin edellisessä pelissä. Voitto kirjattiin 1-3 lukemin ja se tiesi sitä, että seuraava peli, joka pelataan perjantaina kotona, tulee olemaan tämän puolivälierän viimeinen, sen verran ison itseluottamus boostin joukkue sai tuosta pelistä. Torjuntoja kertyi 37 kpl ja oma peli oli ok, nollat meni rikki viimeisessä erässä.

Palaverin jälkeen lähdettiin koko joukkueella aamukävelylle, eikä menty jäälle ollenkaan kovan pelin jälkeen.

Palaverin jälkeen lähdettiin koko joukkueella aamukävelylle, eikä menty jäälle ollenkaan kovan pelin jälkeen.

Tie hotellille, ei mikään silkkitie.

Tie hotellille, ei mikään silkkitie.

Lähdettiin keskiviikkona aamupäivällä junalla takaisin kotia kohti siis. Rudnyssa ei ole varsinaista juna-asemaa, niin sieltä pitää mennä bussilla ensin reipas puoli tuntia Kostanau nimiseen kylään, josta juna lähtee. Mentiin varustekassien kanssa junalle, joka siellä jo odotti, mutta virkailija ei päästänyt meitä ensin junaan, koska hänen mielestään se oli liian aikaista vielä. Jätettiin kaikki varustekassit siihen junan eteen ja mentiin sisälle lämmittelemään. Vessa oli Kostanaussa todella moderni. Jälleen sai nauraa katketakseen tätä touhua, kuinka paljon ollaan tietyissä asioissa nyky yhteiskuntaa jäljessä! Ei siinä, sama kai se mihin ne hätänsä tekee ja on näitä muuallakin maailmassa vielä, mutta silti se nauratti väsynyttä maalivahtia kovasti!

Virkailija oli sitä mieltä, että pojat on liian aikaisin menossa junaan.

Virkailija oli sitä mieltä, että pojat on liian aikaisin menossa junaan.

Nyt näkee päivänvalossa ja tyhjänä tuon junan, jossa saa tosiaan polttaa ja mummut vetää tangoja iltaisin.

Nyt näkee päivänvalossa ja tyhjänä tuon junan, jossa saa tosiaan polttaa ja mummut vetää tangoja iltaisin.

Mitä tähän muuta voi sanoa, kuin että vessa.

Mitä tähän muuta voi sanoa, kuin että vessa.

Päästiin viimein junaan ja oltiin illalla ennen puolta yötä takaisin kotona. Aamulla jatkui työt, koska oli alettava valmistautumaan seuraavan illan peliä varten. Perjantaina oli siis ensimmäinen katkon paikka, jota kukaan ei kyseenalaistanut, etteikö me hoidettaisi sitä. Vastustaja pyristeli ensimmäisen 15 minuuttia ja tilanteessa 2-1 saivat r.laukauksen, mutta eivät tehneet. Seuraava vaihto ja meille r.laukaus ja sisään ja vastustajan selkäranka alkoi nitkua mukavasti. No, pienet ne marginaalit on, että jos maalit olisivat menneet tuossa tilanteessa toisinpäin, niin illasta olisi voinut tulla todella pitkä. Onneksi näin päin kuitenkin ja toinen erä vietiin 3-0 ja lopputulos 8-2 taululla ja 4-1 voitoin välieriin. Seuraava sarja alkaa nyt tulevana sunnuntaina ja maanantaina Beibarys Atyrauta vastaan kahdella kotipelillä ja sen jälkeen kahdella vieraspelillä. Vastassa on astetta kovempi joukkue, joka on pelannut neljänä vuonna peräkkäin finaaleissa saman valmentajan käskyttämänä. Kova työ joudutaan siis tekemään varmasti jokaisessa pelissä, että päästään finaaliin. Mentiin tuon ratkaisupelin jälkeen ulos syömään ja yllätys, yllätys, sushia, tosin ansaittua sellaista. Kokki tiesi ketä tuli paikalle ja annos oli sen mukainen.

Lämmin versio sushista, rapea kala riisin ympärillä, maistuu!

Lämmin versio sushista, rapea kala riisin ympärillä, maistuu!

Viikonloppu saatiin huilata täysin ja eilen aloitettiin harjoittelu uudestaan. Tänään mentiin melkein kolme tuntia jäällä ja käytiin salilla nostelemassa rautoja hieman. Koko tämä viikko saadaan siis valmistautua henkisesti ja fyysisesti varmasti kovaan sotaan, johon tämä nälkäinen susilauma on varmasti valmis, kun sunnuntai iltapäivä vihdoin koittaa.

Täällä siis pelit jatkuu noin kuukauden ajan vielä varmuudella, koska kävi miten kävi, niin välierien häviäjät ratkaisevat pronssin kohtalon moniosaisessa sarjassa myös. Tämä on ylivoimaisesti pelaajan parasta aikaa, niin klisee kuin se onkin, mutta niin se vain on. Ja mitä vanhemmaksi tässä tulee, niin sitä enempi nauttii ja arvostaa tätä työtä, jota saa onnekkaana ihmisenä tehdä ja nähdä näitä huikeita paikkoja ja tutustua uusiin ihmisiin ja kulttuureihin. Lopetin peliurani pysyvästi keväällä 2009, mutta palasin kentille 2010 syksyllä. Ja yhtä ainoaa päivää en sitä päätöstä ole katunut, että palasin, päinvastoin, toivon että vuodet menisivät hitaammin ja ettei tulisi loukkaantumisia, jotta saisin kaiken nautinnon tästä mahtavasta lajista irti.

Loppukuvina vielä paikallisten insinöörien putkiratkaisut ulkona. Mukavaa jo alkanutta viikkoa teille kaikille ja toivottavasti aurinko paistaa, missä ikinä olettekin!

Tuon putken alta kävelen joka päivä linja-autolle.

Tuon putken alta kävelen joka päivä linja-autolle.

Viat on tietysti helpompi korjata, kun nuo on näkyvillä.

Viat on tietysti helpompi korjata, kun nuo on näkyvillä.

Parhain terveisin suomalainen kazakki #34

Advertisements
Comments
  1. Tepsu says:

    Moro taas! Kyllä on maailmassa monenlaista virkamiestä ja tirehtööriä mutta kumma kyllä taitaa suomalainen niihin ihmeen nopeasti tottua. Täälläpäin on torstaina viimeinen kierros ja paljon on vielä peleissä panoksina. Torju joukkueesi finaaliin ja tuo poika näytille (tai ainakin valokuva) myös tänne Hämeenlinnaan! Tsemiä!!

  2. Vesku says:

    Mielenkiintoista luettavaa. Kiitokset! Tsemppiä!
    Terveisiä Lagosista.

  3. Heikki says:

    Kiitos kivasta aamutuokiosta. Niin ja säkillinen tsemppiä peleihin. Kovalla taistelulla ja hyvällä taktiikalla tulee voitto, vähän huonommallakin kalustolla. Henki ja tahto ne ne on jotka ratkaisee niin kuin olet naapurissa nähnyt. Lieneekö siellä paljon uutisoitu tai otettu kantaa?

  4. Tätä blogia on mukava lukea (ensimmäinen blogi, mitä oikeasti aktiivisesti jaksan seurata). Terveiset Hämeenlinnasta ja tsemppiä kevään peleihin!

  5. Timo says:

    Todella kiinnostava blogi lukea vaikka jääkiekko ei itselle ykköslaji olekaan.

    Toivottavasti tulee mestaruus tuliaisina!

  6. Ex-imuri says:

    En ole ikinä oikeen tykästynyt minkäänlaisiin blogeihin. Ei vaan ole jaksanut kiinnostaa mitä ihmiset narisevat kuluneesta päivästään. Mut tämä on kyllä hauskaa luettavaa, ja kirjoitat hyvällä fiiliksellä ja mainioilla kuvilla säestäen. Lisäsin juuri jopa bookmarkseihin tämän 😀 Tsemppiä geimeihin, ja saisikos uudesta asunnosta kuvia, jotta olisi jokin vertailukohta kuinka paljon parempaan suuntaan kämpän vaihto meni 🙂

  7. snagge says:

    Täytyy kyllä sanoo et mahtava blogi! Onnee tulevii peleihin!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s