Elämää Italiassa osa 5

Posted: November 2, 2014 in Uncategorized

Törkeän hyvä Törggelen, muumio ja libanolilaiset herkut

Tervehdys kaikki lukijat ja tervetuloa jälleen tämän suomalaissyntyisen, mutta kuumaverisen maailmanmatkaajan värikkäiden kokemusten ja erinäisten vaiheiden keskelle!

Lämmintä on riittänyt vielä Suomeen verrattuna niin säiden, kuin pelienkin puolesta! Ollaan pelattu paljon pelejä, mutta en ala niitä analysoimaan tässä blogipäivityksessä sen yksityiskohtaisemmin. Sen verran kuitenkin kirjoitan peleistä, että me ollaan tuskasteltu varsinkin maalinteon kanssa ja itse olen päässyt kyllä tekemään täysiä päiviä maalilla, koska viimeisessä 5 pelissä torjuntoja on kertynyt noin 40 torjunnan keskiarvolla. On ollut välillä mahanalunen täynnä jalkoja peleissä, kun ollaan nuoren porukan kanssa oltu välillä semmoisessa pesukoneen linkousohjelmassa, että alta pois! Nuori joukkue on kuitenkin miehekkäästi taistellut illasta toiseen ja tehnyt varmasti parhaansa. Ja joka pelissä opitaan uutta ja toivottavasti opitaan myös virheistä, että nämä nuoret paikalliset pelurit kehittyisivät siihen malliin, että oltaisiin keväällä oikeasti kova pala purtavaksi pudotuspeleissä ja mentäisiin mahdollisimman pitkälle.

No niin, sitten sukelletaankin suomalaisen italiaanon jääkiekon ulkopuolisiin tapahtumiin täällä saapasmaassa. Olin tässä jokunen aika sitten nauttimassa ystävieni kanssa perinteikästä joka syksyistä Törggelen nimistä ruokatraditiota korkealla vuoristossa. Autolla ajettiin ensin entisen sinkkikaivoksen viereen, joka toimii tätä nykyä museona ja sen jälkeen käveltiin puoli tuntia vuorenpolkua pitkin ylös ja yhtäkkiä vastaan avautui ravintola, josta sai tätä Törggelen herkkua. Törggelen on eräänlainen menu, joka sisältää mm. uusia paikallisia viinejä, sekä erilaisia paikallisia ruokia, kuten lammasta, grillattua porsasta, makkaraa, tortellineja, speck knödeleitä, paahdettuja kastanjoita jne… Ruokailu kesti varmaan ainakin neljä tuntia ja olisi voinut aivan helposti pyöriä alas takaisin autolle, niin täynnä oli siitä kaikesta syömisestä. Mennessä vastaan tuli myös aito paikallinen “cowboy” aasiensa kanssa.

Tällä otettiin alkulämpö Törggeleniin.

Tällä otettiin alkulämpö Törggeleniin.

Kokenut lehmipoika työjuhtiensa kanssa.

Kokenut lehmipoika työjuhtiensa kanssa.

Seuraavaksi tuli käytyä Bolzanossa, jonne on matkaa meiltä autostradaa pitkin noin puoli tuntia. Kävin ensin kirkossa ihmettelemässä ja ihailemassa maalauksia ja itse kirkkoa. Kirkoissa on täällä monesti vielä vanhan ajan ripityskopit, joissa voi tunnustaa kaikki syntinsä ja ilmeisesti ne saa vielä anteeksikin siellä. Alttarille oli tuotu oikeita tuoreita hedelmiä ja kasviksia. Mielenkiintoista oli huomata myös se asia, että vasta kuolleista oli laitettu kuvat seinälle. Aika traagisen tuntuinen tyyli, mutta maassa maan tavalla. Alapuolella siis hieman katolilaista meininkiä kuvien muodossa.

Kirkko ja sen alttari.

Kirkko ja sen alttari.

Syntien jälkeen tuonne on voinut mennä tunnustamaan ja ripittäytymään.

Syntien jälkeen tuonne on voinut mennä tunnustamaan ja ripittäytymään.

Tuon kirkon jälkeen suuntasin suoraan arkeologiseen museoon, jossa lepää pakastimessa muumio nimeltä Ötzi. Tuon kaverin löysi saksalainen pariskunta lomalla ollessaan näiltä lakeuksilta vuonna 1991 ja se vietiin ensin Itävallan puolelle Innsbruckiin, kun sen kuviteltiin löytyneen ensin Itävallan puolelta. Tiukkojen taisteluiden jälkeen todettiin kuitenkin, että Ötzi löytyi Italian puolelta ja vuonna 1998 se siirrettiin siis tuonne Bolzanon arkeologiseen museoon. Ötzi on peräisin todella pitkän ajan takaa kalkoliittiselta kaudelta, noin 3300 ennen ajanlaskun alkua. Muumiosta oli myös tehty jäljennös, jolle se oli mahdollisesti näyttänyt. Jäämieheksi kutsuttu Ötzi on ollut tutkimusten mukaan noin 159cm pitkä ja hän oli kuollessaan noin 46 vuotta.

Muumio nimeltä Ötzi.

Muumio nimeltä Ötzi.

Tältä Ötzi on ilmeisesti näyttänyt ollessaan vähän paremmassa lihassa, kuin tuossa yläpuolella.

Tältä Ötzi on ilmeisesti näyttänyt ollessaan vähän paremmassa lihassa, kuin tuossa yläpuolella olevassa otoksessa.

Seuraavaksi kävin täällä Vipitenossa paikassa nimeltä Allriss Alm, joka on suht korkealla, 1534 metrissä. Paikasta avautuu mahtavat näkymät vuorille ja siellä sijaitsee myös ravintola, josta saa ruokaa ja juotavaa. Ravintolaa pitää alppihiihdon super-g:n vuonna 2007 Ruotsin Åressa voittanut Patrik Staudacherin veli. Tämän kahvitteluhetken mielenkiintoisin tilanne oli kuitenkin, kun kävelin takaisin autolle, niin tuulilasissa oli parkkisakko! Keskellä pystymetsää en ennen ole parkkisakkoja saanutkaan, mutta nyt oli todella nälkäinen lappuliisa paikalla. Varmaankin maastopuvussa kytännyt jonkun kiven takana ja odottanut, että pääsee rankaisemaan kovalla kouralla suomalaista gran turismoa, jolla ei ole täkäläisistä sakotussäännöistä minkäänlaista käsitystä.  Selvittelin tilannetta myöhemmin hieman lisää, niin selvisi että sen sakon oli kirjoittanut paikallinen metsänvartija ja olin pysäköinyt kuulemma suljetulle tielle. Niinpä niin.

 

Tunnelmallinen ravintola Allriss Almissa, joka oli todella viihtyisän oloinen.

Tunnelmallinen ravintola Allriss Almissa, joka oli todella viihtyisän oloinen.

Allriss Alm. Ja lunta näkyy jo, jes! Kohta saa kaivaa laskettelusukset esille siis! :)

Allriss Alm. Ja lunta näkyy jo, jes! Kohta saa kaivaa laskettelusukset esille siis! 🙂

Nyt on tullut kierrettyä jo aika monta jäähallia täällä ja oikeastaan yhdessäkään ei ole lukko toiminut vessassa tai sitä ei ole ollut olemassakaan. Sama ongelma oli Kazakhstanissa viime vuonna. Yksi raivostuttavimmista asioista on se, kun joku säntää sinne kesken täysistunnon ja huutelee sorry, sorry perään, aargh! No ongelmathan on tehty ratkaistaviksi ja mailojen teippaukseen käytettävä eristysnauha on loistava apu tähän ongelmaan.

Näin sitä saa istua rauhassa, vaikka ei lukkoja olekaan.

Näin sitä saa istua rauhassa, vaikka ei lukkoja olekaan, teippi ja kahva riittää.

Eilen sain herkutella libanonilaista lounasta, jonka ystäväni valmisti perinteiseen tyyliin. Oli monenlaista herkkua tarjolla ja oli kyllä mieleenpainuva elämys taas jälleen kerran. Niinkuin varmasti olette huomanneet, niin ruoka on usein läsnä näissä kirjoituksissa ja se johtuu yksinkertaisesti siitä, että olen kulinaristi henkeen ja vereen, sekä urheilija, jolle ruoka on todella tärkeä jokapäiväinen asia. Ja jos vain sattuu vastaan tulemaan jotain ruokaa, jota en ole maistanut, niin avosylin otan vastaan joka kerta! Kerran tosin söin Slovakiassa ollessani sellaista mahalaukkukeittoa, että se “tuoksu” ja maku eivät unohdu näistä nystyröistä ikinä. En sillä kertaa ottanut santsikierrosta, kuten tapana on. Kun on paljon matkustellut ja makustellut, niin ruokamyrkytyksiäkin on matkan varrelle mahtunut useita. Pahin ehkä oli Venäjällä Novokuznetskissa, kun jouduin oikeastaan pakon sanelemana syömään pilaantunutta lihaa, kun muuta ei ollut tarjolla ja hetken päästä piti harjoitella. Treenit meni ok, mutta hotellille päästyäni tuli todella mielenkiintoinen olo ja kohta alkoi yhden miehen ylä-ja alaäänikonsertti. Tuosta alkujäristyksestä toivuttuani koputin lääkärin oveen ja hän käski ensimmäiseksi juoda vettä kaksi isoa pulloa ja laittaa sormet kurkkuun ja tehdä täydellinen tyhjennys paikalliseen vessanpönttöön. Tuon toimenpiteen jälkeen vedettiin housut kinttuun ja tohtori piikitti antibiootteja suoraan persposkeen. Niitä piikkejä laitettiin seuraavien parin päivän ajan ja takapuoli oli niin kipeä useista pistoksista, että kävelin kuin pingviini ja irvistelin kivusta joka askeleella. Lääkärillä ja pelikavereilla oli hauskaa meikäläisen kustannuksella sillä kertaa, kun katselivat sitä köpöttelyä ja kipristelyä.

Libanonin herkkuja.

Libanonin herkkuja.

Nyt on siis maajoukkue tauko ja tällä viikolla treenataan 10 kertaa ja viikonloppu huilataan, ennenkuin aloitetaan valmistautuminen seuraavaan rutistukseen. Äijä on kunnossa, ruoka ja maisemat maistuu, niin mikäs tässä. Viime viikolla eräs entinen valmentajani sanoi, kun soiteltiin, että “nauti Joni pelaamisesta”. No niin olen kyllä nauttinutkin, varsinkin kun olen saanut pelata kaikki 15 runkosarjapeliä, eikä ole joku ollut hengittämässä niskaan koko ajan. Ja kyllä näillä kilometreillä pystyy aika hyvin nauttimaankin joka pelistä ja torjunnasta ja mahtavaa, kun olen saanut olla täysin terve, eikä ole ollut mitään ongelmia terveyspuolella. Täytyy toivoa, että sama tilanne saa jatkoa, eikä tule mitään ongelmia vastaan.

Mukavaa jo alkanutta viikkoa kaikille ja palataan taas kirjoituksiin, kun kynä on kuuma! Loppukevennyskuvana toimikoon tällä kertaa tämä makea suklaapatukka.

Niin hyvää, ettei sanotuksi saa.

Niin hyvää, ettei sanotuksi saa.

 

Aurinkoisin terveisin, suomalainen italiaano #34

 

 

 

Advertisements
Comments
  1. KatA says:

    Mahtavaa tarinaa jälleen kerran 😀

  2. :) says:

    Katat meidän lukijoitten pöytään herkullisia lukuelämyksiä, kiitos siitä! Paikallisia ruokia kannattaa aina maistella. Tosin olen samaa mieltä mahalaukkukeitosta vampista siinä on tuoksu ja maku kohillaan 😉 Terveiset Sloveniasta.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s