Archive for the ‘Uncategorized’ Category

Hei kaikille pitkästä aikaa!!!

Jo on aika juossut melkoisella tavalla, kun edellisestä päivityksestä näyttää olevan melkein kaksi kuukautta aikaa, ohhoh!

En tosin kauheasti ihmettele, että aika on mennyt näin nopeaa. Koska silloin kun peli kulkee, niin aika suorastaan juoksee niin, ettei meinaa perässä pysyä! 8. peräkkäistä voittoa ovat kirittäneet selvästi tätä ajankulkua!

Täällä joulunaika meni treenatessa ja pelatessa ja jouluherkkuja syödessä. Aatto, sekä joulupäivä oli vapaata. Samanlaista hälinää ja materian aikaa tuo tuo joulu on täällä, niinkuin kaikkialla muuallakin maailmassa nykyään.

Vuodenvaihteessa pyörähdettiin vapaapäivinä Pariisissa ja otettiin uusivuosi 2017 siellä vastaan. Oli mielenkiintoinen ja aika mystinen tunnelma Champs-Elysee nimisellä aukiolla, ennenkuin vuosi vaihtui. Valtava ihmismäärä, mutta hiljaisuus valtasi koko aukion oikeastaan muutamaa porukkaa lukuunottamatta, jotka olivat ilmeisesti voidelleet itsensä huolella juhlatunnelmaan. Turvajärjestelyt olivat todella tarkat, ymmärrettävästi. Jokainen aukiolle ilotulitusta katsomaan tullut ihminen tarkastettiin. Ei ole maailma entisensä enää, täytyy sanoa ja se jos jokin on surullinen asia. 

     Eiffel-torni kaikessa komeudessaan.

Mutta mahtavan ilotulituksen olivat järjestäneet ja vuoden vaihduttua tunnelma rentoutui aukiolla mukavasti. Ikimuistoinen uusivuosi ja sen vastaanotto kaikinpuolin siis! Iso kaupunki on Pariisi, mutta metro kulkee joka paikkaan loistavasti, ei paljoa kannata omalla autolla suhailla ranskalaisen liikenteen seassa.

Champs-Elyseellä oli vähän tungosta.

 

Riemukaari toivotti uudenvuoden tervetulleeksi myös suomen kielellä.

Pelejä viimeisimmän päivityksen jälkeen on tullut ja mennyt ja bussi on taas tullut tutuksi reissumiehelle. Viimeisimpänä viime viikonlopun vierailu Dunkerqueen, Belgian rajalle. Matkaa tulee yhteen suuntaan noin 1050 kilometriä. 3 tuntia, yksi jääkiekko-ottelu ja yli 2000 kilsaa bussissa, aika reipasta. 
Meillä on kaksi espanjalaista kuskia ja hyvin ovat äijät jaksaneet painaa pitkää päivää ratissa. Ei olla nyt viime aikoina käyty tutustumassa bussin kanssa, että mitä metsään kuuluu, niinkuin silloin taannoin syksyllä. Bussi on myös pysynyt kohtalaisen lämpimänä. Yhdessä vaiheessahan se oli niin jäinen, että pakasteet olisivat säilyneet meno-paluu matkan Dunkerqueen heittämällä. 

Aamukävely Dunkerquen hiljaisella rantaboulevardilla.

Huomenna vastaan asettuu 3 pojoa meidän perässä huohottava Brest. Hävittiin niille jatkoajalla vieraskaukalossa silloin syksyllä 3-2. 

Viime viikonlopun peli oli muuten melkoinen näytelmä. Me johdettiin 0-5 peliä noin kaksitoista minuuttia ennen pelin loppua. Valmentaja päätti siinä vaiheessa antaa meidän toiselle molarille peliminuutteja ja tulin penkille istumaan. Hetkeksi tosin vain. 
Ensimmäinen vaihto ja tilanne 1-5. Puoli minuuttia siitä ja 2-5 ja piti ottaa aikalisä. Aikalisä loppui ja peli jatkui ja kohta 3-5. Siinä vaiheessa laitoin kamat niskaan ja hyppäsin takaisin askiin. Ei ollut meidän nuoren pojan syytä nuo maalit, vaan lepsua oman pään pelaamista, jota ollaan nyt harjoiteltu koko viikko. Pääsivät rikkomaan nollapelin 4 minuuttia ennen loppua ja vielä tuli yksi puhdas läpiajo, jonka torjuin. 4-5 voitto ja arvokkaat pisteet 8. kerran peräkkäin mukaan, mutta kaikille jäi valju fiilis viimeisestä erästä, että mitä oikein tapahtui. Henkimaailman juttuja tapahtui, sen verran voin kertoa. Niitä sen enempää tässä perkaamatta voin sanoa, että korvien välissä tapahtui jotain, mitä ei saisi ikinä tapahtua. Toivottavasti tästä opittiin jotakin. Meinasi nimittäin käydä niinkuin Käläviällä aikoinaan Popedan laulun sanoin.

Viime hetkien läpiajo torjuttu kuvassa. Peli meni tiukaksi, vaikka ei olisi ikinä pitänyt mennä.

Eilen aamulla minulle kerrottiin, että “talvi” alkaa olla ohitse pikkuhiljaa ja ensi viikolla hätyytellään parinkymmenen lämpöasteen lukemia. Olihan talvi! Kylmimmillään kävi yhtenä aamuna -4 asteessa hetkellisesti yöpakkasia lukuunottamatta, mutta plussan puolella ollaan oltu oikeastaan koko ajan. Tuntuu siltä, niinkuin talvea ei olisi tullutkaan, vaan Suomen syksyn kaltainen sää täällä on ollut viimeiset kolme kuukautta. Tämä Biarritz on Euroopan suosituin surffauspaikka ja surffareita on näkynyt koko ajan, jopa aamupakkasilla he ovat olleet surffaamassa tuolla Biskajanlahdella mahtavissa aalloissa, märkäpuvut päällä tietenkin.

Talvi on ohi ja ensi viikolla on luultavasti jo parikymmentä astetta lämmintä.

Tässä lähellä on upea kallionkieleke, josta voi katsella iso uima-allasta ja maisemia.

Tässäpä tämä, eikai tänne tuon kummempaa kuulu. Playoffsit alkaa maaliskuun alussa ja yritetään loput pelit hoitaa niin, että päästään iskemään mestaruuspyttyyn kiinni hyvistä asemista. 
Hyvää viikonloppua kaikille, se on au revoir!


                                -Puuru34-

Advertisements

Pelien pelit ja siperialainen linja-auto

 

 
Hyvää Suomen itsenäisyyspäivää kaikille!

 

 
Täällä vietetään Suomen 99-vuotiasta itsenäisyyspäivää vapaapäivän merkeissä ja kotona rauhoittuen. Sää täällä on hyvin kesäinen, t-paita ja shortsit päällä voi olla ulkona tänään ☀️

 

Täällä ollaan taas eletty ja koettu jos jonkinlaisia vaiheita ja niistä ajattelin kirjoitella tässä postissa tällä kertaa.

Pelien osalta viimeinen kuukausi oli haasteellinen meille, kun hävisimme kaksi kertaa päävastustajille maalin erolla. Peli on vieläkin välillä joukkueella hakemista ja ehkä nuoruudesta johtuvaa vuoristoratamaisuutta on havaittavissa. Yritän olla poikien tukena ja rauhoittaa peliä ja heidän pelaamistaan omalla kokemuksella joka pelissä.

Nyt on tauko peleistä ja seuraavan kerran pelataan vasta 17.12 vieraissa ja vastassa on jälleen yksi päävastustajista, Mulhouse Scorpions. Hävittiin heille kotona 1-2 marraskuussa. Pelikelloon jäi alle 2 minuuttia, kun tekivät voittomaalin meidän oman hölmöilyn takia. Noh, urheiluun kuuluu onnistumiset ja epäonnistumiset ja niiden kanssa on elettävä ja niitä epäonnistumisiakin siedettävä, vaikka se välillä hermoja raastaakin aivan älyttömästi.
Sain uuden päähineen pari viikkoa sitten, kun vanha maski halkesi takaosasta. Maskin rikki meneminen harmitti siinä mielessä aika paljon, koska Juha Peltonen (Paint it black) oli maalannut sen upean Suomen itsenäisyyttä kunnioittaneen juhlamaalauksen siihen. Ei auttanut kuin tilata uusi ja Peltonen joutui taas hommiin ja pikahälytyksellä, koska rikkinäisellä maskilla pelaaminen kuukausia ei ole pääkopalle kovin terveellinen valinta. Täytyy sanoa, että kun sain maskin tänne perille ja näin uuden luomuksen, niin harmitus vanhasta maskista kaikkosi sen siliän tien, oli se niin upeasti taiteiltu taas yhden kerran! Uusi potta päähän ja aina kiekon tielle vaan, kun mahdollista!

 

img_4645

Kuvassa oleva leijona taistelee ja tappaa hevosta Angletin rannalla ja taustalla näkyy majakka, joka näkyy meidän hallilta.

 

img_4647

Toisella puolella on seuran logo ja se on maalattu glitterillä, joka kimaltelee kivasti hallin valoissa.

img_4636

Takaläpässä on Suomen lippu isolla ja Ranskan lippu, sekä tämän baskimaan alueen oma tunnuslippu.

 

Viime postauksessa oli juttua kuskin nukkumistaidoista ratissa. Tuntuu, että tahtoo olla melkein jokainen bussireissu melkoista seikkailua täällä.

Tällä kertaa kuskit olivat ok, vaikkakin aluksi luulin, että kuskilla on kova krapula ja on vähän säikyllä päällä, sen verran monta äkkijarrutusta se teki ekan vartin aikana. Mutta kyse oli kuitenkin ihan muista jutuista, kuin kuskeista tällä kertaa.

Lähdettiin perjantai-iltana yhdeltätoista illalla ajamaan yötä vasten kohti Clermontia. Ajattelin siinä matkan alussa, että onpas ihanan viileä bussi ja raikas tunnelma. Jätin college-housut päälle alkaessani nukkumaan, koska alkoi tuntua sille, että ilma sen kuin viilenee bussissa koko ajan. Nukuin perhanan hyvin koko yön, mutta aamulla kun heräsin, niin varpaat, nokka ja sormet olivat aivan umpijäässä ja kuskia katsoessani hänellä oli pipo ja takki päällä, kun hän ajoi sitä rakkinetta. Bussin lämmityslaitteisto oli ollut alusta asti hajallaan ja puhalsi ainoastaan kylmää ilmaa. Bussissa ei montaa astetta plussaa varmasti ollut. Kun päästiin hallille silloin aamulla, niin oli mahtava tunne päästä suht lämpöiseen pukukoppiin lämmittelemään.

Vedettiin aamujumpat, nukuttiin siinä pakastimessa päiväunet ja mentiin päikkäreiden ja välipalojen jälkeen pelaamaan. Peli itsessään oli täysi farssi ja vastus vähintäänkin umpisurkea. Peli muistutti lähinnä lapsena ulkojäillä pelattuja pihapelejä, kuin oikeaa jääkiekkoa. Ihmettelen, miksi kyseinen joukkue pelaa tässä sarjassa. Sama oli aikoinaan Kazakeissa yhden joukkueen kanssa, päästivät kauden aikana varmaan neljäsataa maalia omiin ja tekivät ehkä kuusikymmentä. Tämä Clermontia vastaan pelattu peli päättyi 12-3 ja meidän kakkosmaalivahti sai pelata loput 8 minuuttia pelistä myös, että sai vähän tuntumaa, kun ei ollut pelannut kuin 5 kokonaista erää koko kaudella aikaisemmin.

Pelin tauottua olin viemässä pelikassia bussiin ennen ruokailua, niin kun tulin bussin luo, niin fysiikkavalmentaja osoitti sormella bussin ruumaosastoa ja kun katsoin sitä, niin ei kai siinä voinut, kuin alkaa nauramaan. Bussin ruuman oven alalista ja tiivisteet repsottivat melkein kokonaan irti. Fyssärikoutsi sanoi minulle, että “toivottavasti tämän linja-auton jarrut eivät ole yhtä pahassa kunnossa, kuin auto muuten on.”

img_4767

Bussin ovilista ja tiivisteet olivat varsin mainiossa kunnossa.

 

No, me mentiin syömään ja kuskit olivat ruuvanneet listat kiinni ja matka kotiin sai alkaa. Tai ei ehkä sittenkään…

Bussi ei startannut ollenkaan. Siellä kuskit tutkivat konehuonetta ja ihmettelivät hetken. Kohta lähdettiin työntämään bussia liikkeelle, virta oli vähissä. Sitä joukkueen riemun remakkaa ja ilakointia ei unohda koskaan, mikä syntyi, kun bussi työnnettiin käyntiin ja oli mahdollisuus selvitä aamuksi kotiin.

img_4778

Kuskit tutkivat bussin konehuonetta hetken aikaa.

 

img_4781

Virta mersusta lopussa ja ei auttanut, kuin alkaa työntämään sitä käyntiin.

 

Taas yhden kerran luulin, että olen nähnyt kaiken, mutta en ole tosiasiassa varmaankaan nähnyt puoliakaan vielä.

Viimeisen kermakerroksen kakun päälle pamautti meidän puolustaja, joka alkoi oksentamaan pelin päätyttyä. Se jotenkin kruunasi tuon koko reissun.

Aina sitä on onnellinen, kun pääsee omaan kotiin reissusta takaisin, mutta sunnuntai-aamuna olo oli jotenkin ekstra-onnellinen kaikkien tapahtumien jälkeen.
Tämmöistä tarinaa täältä tällä kertaa. Sattuu ja tapahtuu, mutta se tekee elämästä aika paljon värikkäämpää 😂

Tuossa vielä muutama kuva rikki menneestä maskista itsenäisyyspäivän kunniaksi, koska sen aihe oli “Kunnia itsenäisyydelle ja ensi vuonna 100-vuotta täyttävälle Suomelle”

img_2644

Simo Häyhä

 

img_2645

Jean Sibelius

 

Muistakaa laittaa autoista valot pois päältä ja koslat roikan nokkaan, ettei tarvi aamulla työntää käyntiin 😉

Mukavaa viikkoa ja hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! 🇫🇮

Nauravin terveisin, Fransiskaner #34

 

Torjuntoja ja puhtaita leegoja

Bonjour arvon lukijat!
Täällä sitä kirjoitellaan blogia ja ihmetellään maailman menoa. Kausi on startannut ja sarjapelejä on pelattu 7 kappaletta. Kärjen tuntumassa keikutaan ja toissa-iltana teurastettiin vastustaja 7-1 kotona. Peli alkoi näyttämään sille, mille sen tällä meidän kokoonpanolla vähän niinkuin kuuluisikin näyttää.

img_3955

Lauantaisen voittopelin jälkeen oli helppo hymyillä

 

Bussireissutkin ovat tulleet tutuiksi ja sen kyydissä ollaan körötelty jo tuhansia kilometrejä. Ensimmäisen pidemmän reissun takaisintulo oli vähintäänkin mieleenpainuva. Olin jo nukkunut useita tunteja, kun noin kello neljän aikaan aamuyöstä alkoi kuulumaan kauhea rytinä ja tajusin, että kohta kolahtaa. Kuski oli nukahtanut rattiin, mutta sai onneksi korjattua kulkuvälineen takaisin tielle viime tingassa. Taphtumapaikalta oli noin 100 metrin matka sillalle, jonka alla virtaa joki. Seuraamukset olisivat olleet melkoiset, mutta onneksi ei käynyt mitään. Lopputulos: Bussin kylki aivan ruvella ja kuski sai potkut firmasta.
Sitten vähän kevyempää tavaraa. Oltiin toisella pelireissulla ja ajattelin aamulla, kun heräsin, että ollaan hallilla ja lampsin ulos pesemään hampaita. Bussista ulos tullessani tajusin olevani kaupungin keskuspuistossa. No eipä siinä, pesin hampaat ihmisten ohi kävellessä ja tuijotellessa muukalaista, joka harjaa hampaita Caenin keskustassa. Nauratti tilanne vähän itseäkin ja tuli samalla mieleen, että tässä on sitä aitoa lätkäelämän glamouria 💪

img_3785

Hampaiden pesulla pelipäivän aamuna kaupungin keskustassa

 

Pelattiin peli ja voitettiin se trillerimäisen lopun jälkeen 2-3. Oli uusi kuski ja kotimatka menikin turvallisesti ja oltiin sunnuntai-aamuna kymmeneltä kotona. Busseissa meillä on kaadettavat penkit, joista tulee sängyt, joissa me sitten nukutaan. Minulla on peitto ja tyyny mukana. Suurin osa kantaa sinne patjoja, että on mielekkäämpi nukkua, mutta tällä ruholla on nukuttu paljon kovemmissakin paikoissa, kuin bussin penkeillä, niin en ole patjaa ekan reissun jälkeen mukaani huolinut.

img_3957

Patjakokeilu jäi yhteen kertaan –> Keep it simple ja mahdollisimman vähän tavaraa mukaan reissuun

 

img_3885

Bussissa on varsin harmoninen tunnelma, kun sinne laitetaan lätkäjoukkue yöksi nukkumaan 👌

 

Suomessa oli otettu tilastointi pois kokonaan alle 12-vuotiaiden jääkiekkopeleistä. En siihen ota tässä kirjoituksessa enempää kantaa, mutta täällä sen tilastoinnin toivoisi olevan poissa, kun katsoo, miten ne laskee torjuntoja. Voi herranpieksut, mitä touhua! Yhdessä paikassa jonkun pelaajan äiti laskee torjuntoja ja se lasketaan torjunnaksi vasta, jos kuuluu ääni, että kiekko osui maalivahtiin! Pitää vissiin alkaa tunkemaan langaton vahvistin housuihin ja liittää se hallin kaiuttimiin, että alkaa kolisemaan ja huolella.

 
Sitten vähän asumisesta ja elämästä muuten täällä.

 

Asumme vanhassa tunnelmallisessa ranskalaisessa kerrostaloasunnossa, jossa lämmitys toimii kaasulla. Täällä se lämmityslaitekin on jokaisella asunnossa itsellään. Nuohooja kävi putsaamassa sen laitteen ja näytti ja kertoi ranskaksi 80% ja englanniksi 20%, että miten se toimii. Lämmintä on riittänyt, eikä se kattila ole vielä räjähtänyt, joten vissiin ymmärrettiin lämmitysjärjestelmän toiminta suurinpiirtein oikein. Myös suihkun vesi lämpenee kaasulla toimivalla systeemillä. On melkoisen vanhanaikaiset systeemit, mutta johtuu varmaankin tämän talon iästä, ettei tänne ole uutta tekniikkaa alettu säätämään.
Liikenne täällä on mielenkiintoista myös. Liikenneympyröitä, isoja, keskikokoisia ja pieniä on tungettu aivan joka paikassa. Ja säännöt siinä ympyrässä ovat seuraavat. Vankilasäännöt. Ei mitään tolkkua ja jos sinne jäät empimään, niin autosi seuraava sijoituspaikka on romuttamo, sen verran villi-länsi siellä on. Rohkeasti sekaan vaan ja tööttiä perään ja kauhea käsien levittely, jos muu ei auta. Eli tässä kohtaa voisi todeta, että ei niinkään pelilliset, vaan ne liikenteelliset haasteet.

 

img_2616

Täällä liikenneympyröitä on suurinpiirtein enemmän, kuin suoraa ajotietä ja vankilasäännöillä mennään liikenteessä.

 

Täällä on kaikki mainiosti ja ollaan viihdytty tosi hyvin, kunhan on päässyt totuttelemaan taas uuteen kulttuuriin ja näiden omiin toimintatapoihin. Seuran organisaatio on todella avuliasta ja ystävällistä porukkaa, samoin pelikaverit. Sää on parissakymmenessä asteessa ja suurilta osin aurinkoista. Jos hyvä tuuri käy, niin joulua voi viettää shortsit jalassa.
Tästä on hyvä siis jatkaa eteenpäin. Huomenna lähdemme aamulla puoli kahdeksalta kohti Nantesia ja illalla pelataan ja yötä myöten taas bussilla kotiin.

img_3956

Laukut valmiina aamuiseen lähtöön. Illalla käydään vielä treenaamassa jäällä huomista varten.

 

Mukavaa viikkoa kaikille!
Syysterveisin, #34

img_3837

Auringonlasku on joka ilta täällä kotona yhtä kaunis

Hauki kopissa ja kiekko hanskassa

 

Moikka kaikille tasapuolisesti pitkästä aikaa ja +36 asteen lämpöiset terkut täältä Espanjan rajalta, Biarritzista, etelä-Ranskasta!

Kesä oli, tuli ja meni Suomessa. Se oli itselle työntäyteinen, kun koutsasin Suomi-kiekon tulevaisuuden maalivahteja. Pidin Suomessa neljä eri leiriä, sekä yhden leirin Ruotsissa. Maalivahteja oli yhteensä yli 70 kappaletta ja oli hienoa päästä koutsaamaan niin innokkaita ja motivoituneita tyttöjä ja poikia. Leirit jatkuu ensi kesänä, mutta tässä välissä hoidetaan omat työt kunnialla ja toivottavasti menestyksekkäästi tulevana kautena.

image.jpeg

Enter a caption

Allekirjoitin siis elokuun alkupuolella sopimuksen Ranskan 2-sarjassa pelaavan Anglet Hormad nimisen seuran kanssa. Päädyin tähän ratkaisuun sen takia, koska seuralla on kova tulevaisuuden tavoite päästä pelaamaan lähitulevaisuudessa Magnus-liigaa, eli Ranskan pääsarjaa ja halusin ehdottomasti tulla mukaan auttamaan seuraa tavoitteen saavuttamisessa. Kuulin seurasta, paikasta ja ihmisistä paljon hyvää entisiltä pelikavereiltani ja muilta ihmisiltä, joita kiekkomaailmasta tunnen. Anglet on siis kylä tässä Ranskan etelä-rannikolla ja vieressä 2 muuta paikkakuntaa ovat nimeltään Bayonne, sekä tämä Biarritz, jossa asumme. Hallille ajaa autolla kiireen kanssa 6 minuuttia, normaali tahdilla 10 minuuttia ja ruuhkassa 15-20 min.

image

Puitteet kiekon pelaamiselle täällä ovat mielestäni vähintäänkin hyvät, ottaen huomioon, että jäähalli on rannalla ja lähikylien ihmiset eivät edes tiedä koko jääkiekon olemassa oloa, jos parturi-mieheen on uskominen. Pukukoppitilat ovat erittäin siistit ja hallissa mukavan viileä, vaikka välillä lämpömittari on käväissyt +40 asteessa.

Aamuhölkkä käydään joka aamu juoksemassa kauniisa maisemissa meren rannassa ja sen jälkeen painetaan pää märkänä auringonpaisteessa fysiikka-valmentajan johdolla kaikenlaisia harjoituksia. Hyviä treenejä se vetää, on taas oppinut jotakin uutta. Vaikka kyselinkin ensimmäisissä kuivatreeneissä, että olenko kenties tullut jollekin samba-kurssille kiekkojen torjumisen sijaan, koska muutama harjoitus oli kyllä sellaista tikkaamista ja lanteen keikuttamista, että alta pois. Noh, pysyy mieli virkeänä ja tekee hyvää vanhalle ketulle tehdä muutakin välillä, kuin samat rutiinit, niihin nimittäin kuolee henkisesti pitkässä juoksussa.

image

Ehdin vetämään yhdet jäätreenit ennen ensimmäistä treenipeliä pääsarjan Angersia vastaan. Meillä oli turnaus Bordeaux nimisessä paikassa, joka on parin tunnin ajomatkan päässä täältä. Siellä oli jäälläkin +25 astetta lämmintä, niin täytyy sanoa, että erätauolla sai vetää banaaneja enemmän, kuin kuukauden nälässä pidetty apina, että pysyi tolpillaan. Jään kunnon nyt voi jo tuosta lämpötilasta päätellä, se oli vaarallisen pehmeä. Meidät oli sijoitettu 4 joukkueen turnauksessa hallilla niin, että paikka, joka oli meidän pukukoppi, muistutti enemmän sirkustelttaa, kuin lätkäjengin koppia. Se oli iso huone, joka oli jaettu kahtia vastustajajoukkueen kanssa niin, että siihen väliin oli vedetty verho, ettemme nähneet toisiamme ja olisi “keskittymisrauha”.

Pelattiin turnauksessa 3 päivään kolme peliä helteessä ja hävittiin molemmille pääsarjajengeille Angersille ja Bordeauxille niin, että tukka lähti päästä. Viimeinen kolmas peli oman sarjan jengiä vastaan voitettiin selvästi ilman mitään suurempia ongelmia.

image

Menneenä viikonloppuna oltiin pelaamassa Tours nimisessä kaupungissa kaksi peliä. Lähdettiin ajamaan perjantai-aamuna ja illalla pelattiin peli, joka voitettiin. Oli vielä kuumempi pelata, kuin edellisviikonloppuna hallin heikompien jäähdytyslaitteiden takia. Nukuttiin yö, syötiin aamupala ja pelattiin 20 tuntiin toinen peli jo ennen yhtä päivällä, joka hävittiin maalilla. Sunnuntaina yöllä tultiin takaisin kotiin ja maanantai oli tavallaan vapaapäivä, paitsi illalla oli koko joukkueen esittely yleisölle ja sponsoreille rannalla kauniissa ‘Chambre d’ amour (Rakkauden luola) nimisessä paikassa. Eilen pelattiin Bordeaux’n joukkuetta vastaan toistamiseen. Nyt ei lähtenyt enää tukka päästä, vaan laitettiin luukut kiinni ja peli oli 0-0 2.erän jälkeen, jonka jälkeen valmentaja halusi antaa nuorelle veskarille peliaikaa myös ja päästi vanhan ketun huilaamaan. Hävittiin 1-2 peli lopulta viimeisen sekunnin maalilla.
Tulevana lauantaina starttaa kausi virallisesti, joka alkaa meidän osalta vieraissa 12 tunnin ajomatkan päässä. Vieraspeleihin lähdetään aina yötä myöten bussilla ja seuraavana päivänä pelataan ja pelin jälkeen yötä vasten takaisin kotiin. Pisin pelireissu on 1300 km päässä. Bussin penkeistä kaadetaan punkka jokaiselle ja siinä otetaan unta palloon. Retkipatja, tyyny, peitto ja hyvät eväät, niistä on tämän veskarin voitolliset vierasreissut tehty.

Tuossa tiivistetysti viimeiset pari viikkoa ja lähtölaukaus Ranskaan on ollut kiva ja erittäin onnistunut. Tähän kirjoituksen loppuun vielä yksi mielenkiintoinen tapahtuma pukukopista, olkaa hyvä!
Tultiin yksi päivä aamujäiltä ja suihkussa minua vastaan tuli jotakin, mitä en ennen lätkäjengin kopissa ollut nähnyt. Pelikaveri tuli suihkutiloissa vastaan hauki kainalossa! Siihen se mätkäytti sen käsienpesualtaaseen jäihin ja paineli itse muina miehinä suihkuun. Kai se oli käynyt ostamassa sen joltakin kalastajalta rannalta jossain välissä ja laittoi sen jäihin ennen syöntiä. En alkanut kyselemään enempää hauen käyttötarkoituksesta, vaan painelin kotiin ja turvauduin omiin sapuskoihin.

Paistettua mustekalaa muuten söin yksi aamupäivä ja oli ylivoimaisesti parasta mustekalaa, mitä olen päässyt ikinä syömään, nam!

image.jpeg

 

Tällaista siis täällä, pieni updeittaus oli tähän kohtaan nyt varmasti paikallaan, kun edellisestä tarinoinnista taitaa olla melkein puoli vuotta jo aikaa. Mukavaa viikkoa kaikille ja syksyn alkua sinne Suomeen ja niihin yli 120 muuhun maahan, joissa tätä blogia toivottavasti luetaan tälläkin kaudella!

 

Parhain terveisin, Baskimaan päällikkö #34

Kevät Cortinassa

Posted: February 17, 2016 in Uncategorized

Buon giorno a tutti i lettori!

Täällä Cortinassa on reilu kuukausi mennyt, kuin hujauksessa!
Ehdin olemaan yhteensä 2 tuntia jäällä uusien varusteiden, tai ylipäätään varusteiden kanssa sitten neljään kuukauteen, kun hyppäsin suoraan peliin ensimmäisen kerran. Sen jälkeen kun tulin, olen pelannut kaikki pelit täällä. Täytyy tosin sanoa, että olo ensimmäisessä kahdessa pelissä oli, kuin etanalla, joka oli puettu avaruuspukuun, sen verran hitaalta tuntui kropassa. Ainoa asia, mikä oli ennallaan, oli pelisilmä.

image

Se oli pari treeniä alle ja kaasu pohjaan samantien!

Kaikesta huolimatta voitimme ensimmäiset pelit, mutta edelliset kolme peliä ollaan hävitty maalin erolla. Joukkueessa on ollut läpi kauden paljon loukkaantumisia ja täällä se näkyy ankarasti. Se ei ole tekosyy, se on kylmä tosiasia. Osa pelaamistani otteluista ollaan menty 14 kenttäpelaajalla ja se ei ole voinut olla näkymättä pelin lopputuloksessa. Rosteri on valmiiksi jo niin kapea, että se ei anna kauheasti anteeksi poissaoloja.

image.jpeg

Meidän jäähalli ulkoapäin

image

Täällä pelataan tosi ahkerasti myös curlingia, jonka rata löytyy myös meidän hallilta.

image.jpeg

Jäähalli sisäpuolelta

Nyt oli kuitenkin pieni tauko maajoukkueiden leirityksien ansiosta ja saamme tuleviin peleihin kärkipään jätkät mukaan taas, jotka ovat olleet poissa peleistä pitkään, ja se on loistava juttu. Treenasimme tauolla muuten tuossa seuraavassa kylässä nimeltä Pieve yhden kerran, ja pelasimme siellä yhden sarjapelinkin. Siellä hallissa on päädyt auki, niin pääsi nauttimaan puhtaasta vuoristoilmasta!

 

image.jpeg

Pieven “Winterclassic”

Käytiin viime viikon maajoukkuetauolla joukkueen kanssa pelaamassa kaksi treenipeliä Belfastissa, joka pelaa Englannin pääsarjassa. Oli hieno paikka ja upea halli, kaikki oli kyllä järjestetty enemmän kuin viimeisen päälle. Jäähalli oli tehty NHL-tyyliin aina vaihtopenkkejä myöten. Pelattiin siis pari peliä, rentouduttiin ja pidettiin hauskaa, oli kyllä vaivan arvoinen reissu ehdottomasti.

image.jpeg

Jäähalli Belfastissa

image.jpeg

 

Meillä on tavoite päästä kuudenneksi sarjassa, sinne meillä on vielä mahdollisuudet ja siihen uskomme kaikki kovasti. Kävi miten kävi, niin tulee sieltä pleijareissa vastaan sarjaykkönen, kakkonen tai kolmonen, niin meidän jengi tulee olemaan kova pala purtavaksi mille tahansa vastustajalle.

Joukkueessa vallitsee loistava ilmapiiri ja on ollut kyllä hienoa aikaa viimeinen kuukausi näiden seppien kanssa. Hallille on mahtava fiilis mennä joka päivä töihin, ja antaa kaikkensa tämän joukkueen eteen. Nyt ollaan alkuviikko treenattu ja huomenna lähdetään pelaamaan Valpelliceen, joka on Torinon lähellä ja ei enempää, eikä vähempää kuin 3 sarjapistettä mielessä.

image.jpeg

Kotikatu Cortinassa

Maisemat täällä Cortinassa on sadun kauniit, tämä paikka oli rankattu taannoin 3. parhaaksi laskettelupaikaksi koko maailmassa. Mäessä en ole vielä viitsinyt käydä, koska kaikki asiat on tehty jääkiekon ja olkapään ehdoilla tähän asti. Sinne on tarkoitus kuitenkin lähiaikoina mennä, kunhan rauhassa ehtii. Sen paikasta huomaa, että naamat vaihtuu tiheään high-seasonin ollessa päällä. Turisteja vilisee pilvin pimein ja väkiluku tänä aikana kasvaa paikallisten 6000:sta aina 15 000:een ihmiseen asti.

image

image.jpeg

Työmatka taittuu aina kävellen

Nyt siis nokka kohti viimeistä rutistusta ja sen jälkeen alkaa oikeastaan samantien 1.3 pudotuspelit, vajaan kahden viikon päästä.

Täällä kaikki siis hyvin, pasta ja pizza sulaa edelleen suussa, ihmiset ovat yhtä iloisia ja ystävällisiä, eli mikään ei ole muuttunut sitten viime näkemän. Ainoastaan kieli, joka on täällä pelkästään italia, viime vuotisessa paikassa puhuttiin oikeastaan aina vaan saksaa.

Mukavaa keskiviikkoa ja aurinkoa, sekä positiivista mieltä ja aurinkoa kaikille teille lukijoille!

Hymyilevin terveisin, Italiaano #34

image.jpeg

Enter a caption

Olkapäästä Omegaan

Posted: January 15, 2016 in Uncategorized

Hei lukijat!

Kirjoitan tätä blogia matkalla uusiin seikkailuihin ja taisteluihin.
Olkapää hajosi syyskuun lopussa ja sillä hetkellä, kun istuin pyörätuolissa puolalaisessa sairaassa ilman kipulääkkeitä ja käsi roikkui lattialla, kävin kivunsekaisissa tunteissa läpi mielessäni omaa uraa. Silmissä vilisi ylä- ja alamäet, maalit jotka olisi pitänyt torjua, torjunnat, jotka sytyttivät koko hallin, finaalitappiot, mestaruudet, onnen ja pettymyksen kyyneleet ja kaikki mahdollinen ja mahdoton, mitä omaan lätkäuraan on mahtunut.

Heräsin nukutuksen jälkeen ja käsi oli kiskottu takaisin paikoilleen, ja oli hyvä olla, kipua ei sillä hetkellä ollut. Pelikaverit tulivat hakemaan minut sairaalasta kotiin. Katsoin kotiin päästyäni samantien koneella rg-kuvat, ja ne olivat lohduttoman näköiset. Mielessä kävi, että tässäkö tämä nyt oli? Ei torjutakaan kiekkoja enää? Mihin kuntoon käsi ylipäätään tulee? Mitä sieltä on rikki? Leikkaus oli jo pelkällä röntgenkuvalla selviö, tästä ei ilman puolalaista puukkoa selvittäisi.

 

image

 

image

4 päivää myöhemmin menin magneettikuvaan. Kauhunsekaisin tuntein, sitä kenellekään näyttämättä menin selälleen laverille ja minut työnnettiin kuvausputkeen 20 minuutiksi. Yritin pysyä positiivisena, vaikka tiesin, että kuvauksen jälkeen saattaa tulla sellainen tuomio, että jalat alkavat tärisemään ja kyyneleet valua pitkin klinikan käytäviä.

Oli käynyt kuitenkin onni onnettomuudessa ja vamma oli paha, mutta ei niin paha, etteikö siitä käsi tulisi leikkauksella. Siinä lääkäri varmaan ihmetteli innostustani lausunnon saannin jälkeen, kun tuomio oli kuitenkin melkein puolen vuoden sairasloma.

Siinä lääkärin huoneessa päätin, että mitä ikinä se ottaakaan, niin hanskatorjunnat eivät vielä olleet tässä. Käsi oli välillä tosi kipeä, mutta en sitä myöntänyt kenellekään. Se oli “ihan hyvä” aina kysyttäessä. Pidin kahta erilaista kantosidettä kädessä ensimmäiset puolitoista kuukautta.

Kävin hakemassa perspektiiviä elämään vierailemalla keskitysleirillä Auschwitzissa ja mietin uudelleen, että joskus asiat ovat olleet oikeasti huonosti. Toistin päässäni itselleni, että “älä hyvä mies valita turhasta, se on kuitenkin vaan yksi olkapää, tässä maailmassa joillakin ihmisillä on oikeasti ollut ja on tälläkin hetkellä hätä.”

Päästiin kantoside-vaiheen yli ja käsi oli yhtä jäykkä, kuin suomalainen mies lavatansseissa. Kättä sai alkaa liikuttelemaan ja pikkuhiljaa isompia liikeratoja läpikäyden, mielessä koko ajan tulevat pelit ja haasteet. Olin päättänyt tulla takaisin vielä parempana kuin koskaan. Menin joulukuussa jäälle ja ensimmäinen kerta oli, kuin olisi saanut siivet alle! Uskomaton fiilis Kalajoen legendaarisessa kotihallissa, kun saat tehdä luistimilla sen, minkä parhaiten osaat. Otin ensimmäisellä kerralla mailan ja kiekon mukaan. Ihan sen takia, etten osaa olla jäällä ilman niitä. Otin kiekon ja aloin leipomaan sitä mailalla ja käsi tuntuikin tosi hyvälle, hätkähdyttävän hyvälle.

Jatkoin luistelua ja maila oli mukana ja ei mennyt montaa viikkoa, kun aloin paukuttamaan kiekkoja kohti maalia niin paljon, kuin käsistä lähti. Alkoi tuntua sille, että käden parantuminen on aikataulusta jonkin verran edellä.

Oli selvää, kun loukkaannuin, että minun pelit siinä seurassa oli pelattu, koska piti saada korvaaja tilalle ja minun pelit saattoivat joka tapauksessa olla koko kaudelta ohi. Tiesin jo tapahtuma-iltana, että minun pitää alkaa etsimään uutta seuraa, kun käsi alkaa olemaan takaisin koppauskunnossa.

Olin ikävöinyt viime kautta ja Italiaa siitä lähtien, kun tulin keväällä pois. Sanoin silloin jo, että haluan vielä sinne takaisin joku päivä. Jatko samassa paikassa ei ollut kuitenkaan mahdollinen seuran tiukan budjetin takia. Harmitti aivan hulluna jättää paikka, joka oli uran tähän astisista paikoista ollut ylivoimainen, mutta ilmaiseksikaan ei pystynyt jäädä pelaamaan.

Tuli joulu, kinkut, suklaat ja jouluaamun kirkot. Tuli uusi vuosi ja tuli loppiainen, tuli vastaan joukkue nimeltä SG Cortina.

image

Italian pääsarjajoukkue, joka sijaitsee Italian pohjois-osassa. Dolomiitti-vuorten ympäröimä 8000 asukkaan hiihto- ja laskettelukylä, James Bondin “Erittäin salainen” elokuvan kuvauspaikka. Legendaarinen ja kaunis alue, jossa pidettiin mm. vuoden 1956 Olympialaiset.

Neuvottelut etenivät viime viikonloppuna siihen pisteeseen, että kohta istun koneessa matkalla Puolaan hakemaan loput kamat, ja sen kautta lento Innsbruckiin, josta automatka vielä Cortinaan tänä iltana.

Odotan tulevia haasteita tosi suurella innolla ja intohimolla! On mahtavaa päästä pelaamaan taas ja laittamaan itsensä likoon jokaista olkapään rustoa myöten!

Cheekin laulun sanoin: “Alusta loppuun, Alphasta Omegaan, jos en antais kaikkee, must ei ois antamaan ollenkaan. En osaa pantata ollenkaan, sisällä palaa taas kovempaa!”

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Parantunein terveisin, Puuru #34

ps. Saan muuten oman pelinumeroni 34 takaisin, varmistin asian jo etukäteen. 😉

 

 

 

 

 

 

Elämää Puolassa, osa 4

Posted: November 3, 2015 in Uncategorized

Operaatio olkapää, osa 2

Kirjauduin toissa sunnuntaina sairaalaan sisälle maanantaista olkapään operaatiota varten. Joukkueen manageri vei minut sairaalaan ja avusti sisäänkirjautumisessa. Hyvä niin, koska aika monta asiaa olisi jäänyt todennäköisesti arveluttamaan itseäni kielitaidon puutteen takia. Ensimmäinen kysymyksistä olikin, että “mitäs teiltä pitäisi leikata?” Rutiinikysymyksiähän nuo tietenkin on. Mutta kuvitelkaa itsenne puolalaiseen sairaalaan ja samaan tilanteeseen, niin kyllä siinä väkisinkin hiipii kaikenlaiset hassut ajatukset mieleen, että mitä hittoa, eikö ne oikeasti tiedä?!?

Menin kirjautumaan jo päivällä sisälle, kun tuli tieto, että sairaalassa pitää olla ihan viimeistään klo 15.00. Respan tätit naureskelivat ja kysyivät managerilta, että minkä takia tulin niin aikaisin. Sanoivat, että olisi hienosti riittänyt, jos olisin ilmestynyt vasta illalla. Ajattelin, että mitä tuosta, ei muuta kuin all-inclusive ranneke käteen ja osastolle. Huone oli sillä hetkellä tyhjä, mutta olen sen verran sosiaalista sorttia, että saisin kaverin vaikka seinätapeteista.
Aikaa oli siis reilusti ja syöntikielto astui voimaan kuudelta illalla. Toivat sairaalakanan ja riisiä minulle, jolloin ajattelin että nyt ei aleta kyllä lentäviä tipuja syömään puolalaisessa sairaalassa. Käppäilin lääkärien toimistoon, jossa oli englannintaidoton ortopedi pelaamassa pasianssia koneella. Otin koneen haltuun ja kirjoitin kielenkääntäjällä hänelle, että “voisitko tilata minulle pizzan?”. Totesi, että saan syödä vain pienen pizzan, kun nukutus on seuraavana aamuna.
Sanoin, että se on tietenkin ok, nema problema. Tilasin salami + tupla-jalapenoilla ja valkosipulikastikkeella.
Meni 45 minuuttia ja pizzataxi päräytti osastolle! Mutta voi surkimus sentään mitä kävi! Ortopedi tuli katsomaan ja huomasi, että perhana ne ovat leiponeet vahingossa perhepizzan minulle! Se raivosi puolaksi sille pizzakuskille ja puri hampaitaan ja pyöritteli päätä. Minä yritin rauhoitella sitä ja selittää, että en syö koko pizzaa, vaan osan siitä.
Tilanne rauhottui ja pääsin herkuttelemaan vielä sillä hetkellä muilta osin tyhjänä olleeseen residenssiini. Pidin lupaukseni ja jätin yhden palan syömättä.

Lätyn syömisestä kului hetki, kunnes sain huonekaverin. Sisään asteli ukrainalainen arviolta 75-vuotias pappa. Papan kanssa ei kauhean rakentavia päästy keskustelemaan kielimuurin takia ja hiljaiselta kaveri vaikutti muutenkin, paitsi kun sen yövuoro alkoi.

Seppä laittoi itsensä vaakatasoon jo kahdeksan jälkeen illalla ja kuorsaus joka miehestä lähti oli jotakin järisyttävää! 4 tunnin kuorsauksen jälkeen se heräsi ja kävi vessassa ja ajattelin, että huh, nyt voisi alkaa nukkumaan kun ääneltä pystyy. No ei ihan onnistunut! Se latasi itsensä takaisin selälleen siihen laverille ja jatkoi siitä mihin ennen pissataukoa jäi!
Minulla on älyttömän hyvät unenlahjat, mutta nyt olin kohdannut voittajan, ei epäilystäkään. Olin hieman jopa pettynyt itseeni tuossa tilanteessa.

Jossain vaiheessa nukahdin ja nukuin ehkä vajaan kolme tuntia, kunnes tuli herätys kello 4.58 aamulla. Piti käydä suihkussa ja pukea leikkausvaatteet päälle. Siellä oli armeija meininki siis, kauhea kiire odottamaan ja jonottamaan.

Sinä aamuna huoneessa kävi useita hoitajia, 2 lääkäriä, opiskelijoita ja härdelliä riitti. Mutta mikä puuttuu tuosta joukosta? No Pappipa tietenkin! Kyllähän se Pappi sieltä tuli kastemalja kourassa kyselemään jotakin, niin totesin suomeksi hänelle, että ei tarvi nimeä olkapäälle antaa, jolloin Pappi teki uukkarin ja lähti pois. Siitä sirkuksesta ei puuttunut kyllä enää mitään muuta, kuin laulava karhu ja yksipyöräisellä ajava delfiini!

Kello oli melkein 11, kun koitti hetki, jota olin odottanut sieltä aamuyöstä asti! Hoitaja passitti minut pyörätuoliin ja eikun menoksi!
Saavuttiin leikkaussalin ns. välitilaan, jossa anestesialääkäri, noin 140 kiloinen polski tuli miehisen piikin kanssa ja puudutti minulta hermot ensin koko kädestä. Siinä odoteltiin, että minun huonekaverin leikkaus on loppu ja käteni on turtunut. Äänekäs kuorsaaja oli veistelty valmiiksi ja tuli minun vuoro. Samalta karpaasilta Nukkumatin nesteet suoniin virtaamaan ja makoisille unille.

Noin kahden tunnin päästä heräsin ja olin vielä leikkaussalissa, mutta käsi oli onneksi jo operoitu ja pää sekaisin, kuin seinäkello. Siitä takaisin huoneeseen ja jatkoin horkka-unia ehkä kolmen tunnin verran. Käsi oli tunnoton puoleen yöhön asti, mutta jumaliste sitten tuli tunto ja loukkaantumisen aikaiset kivut hiipi pikkuhiljaa takaisin olkapäähän! Soittokelloa peliin ja hoitsu paikalle. Sain tippaan jotakin särkylääkettä, mutta auttoi yhtä paljon, kuin kotikalja! Otin santsit samaan hintaan, mutta ei ollut yhtään mitään apua.
Olin hereillä koko yön oikeastaan, eivätkä antaneet mitään vahvempaa, vaikka kovasti yritin perään kysellä.

Tuli aamu ja leikkauksen suorittanut kirurgi asteli paikalle. Sanoi, että leikkaus onnistui loistavasti, ja että voisin lähteä pikkuhiljaa kotiin. Soitto Sanokiin kuskille, kanyylit irti äijästä, suihku, fleda kuntoon ja apteekin kautta kotia kohti!

Sairaalassa laittoivat minulle tuohon käteen niin fyysisen kokoisen olkapäätuen, että tietämätön saattaa minut nähdessään luulla Terminaattoriksi, se on nimittäin ihan aseen näköinen kapistus. Sitä pidetään nyt 3 viikkoa, jonka jälkeen olkapäätä aletaan kuntouttamaan pelikuntoon. Edessä on varmasti monta litraa hien valutusta tiedossa toistojen ja kivun takia. Nyt torstaina käyn tapaamassa vielä leikkauksen tehnyttä lääkäriä, jonka jälkeen toivon pääseväni rauhoittumaan hetkeksi ja kuntouttamaan käteni sellaiseen tikkariin, että heikompia pelottaa!

Nämä kuulumiset tällä kertaa ja olkaahan hengessä mukana, että olkapäästä saataisiin vielä sellainen, että ura ei loppuisi vielä. Tuntuu sille, että vielä ei ole minun aika lopettaa, koska nautin pelaamisesta niin paljon.

Mukavaa syksyä ja alkavaa talvea teille kaikille!

Positiivisuutta ja valoa pimeään ja kylmään Suomeen!

Positiivisuutta ja valoa pimeään ja kylmään Suomeen!

Parhain terveisin, Puuru

Elämää Puolassa osa 3

Posted: October 24, 2015 in Uncategorized

Operaatio olkapää

On kulunut 4 viikkoa tapahtuneesta ja leikkauspöytä alkaa olemaan pikkuhiljaa tosiasia. Maanantaina olkapäässä hajallaan oleva rustorengas korjataan ja palautuminen saa luvan alkaa.

Olkapää on ollut aikalailla hyväntuntoinen, enkä ole ensimmäisen viikon jälkeen pitänyt siinä minkäänlaisia kantositeitä, vaan jumppaillut sitä takaisin entiseen kuntoon. Käsi pitää saada vahvemmaksi, koska se edesauttaa paranemista, kun olkapäätä aletaan kuntouttamaan.

Tässä on tullut mietittyä kaikenlaisia asioita viime viikkoina ja päivinä, kun on toikkaroinut tämän käden kanssa. Mitä jos vakuutukset eivät olisi olleet kunnossa? Mitä jos olkapää olisi mennyt niin paskaksi, että jääkiekkoura olisi päättynyt äkillisesti 27.09.2015? Ja mitä jos käsi jäisi niin huonoksi, että se vaivaisi lopun elämää? Nuo ja monta monta muuta kysymystä on pyörinyt mielessä ja osaan noista kysymyksistä ei ole minulla, eikä kenelläkään muullakaan vielä 100% vastausta. Toivottavasti vastaukset ovat kuitenkin positiiviset ja pääsen jäälle joulun jälkeen.

Tämä operaatio tehdään yksityisellä puolella Rzeszow nimisessä kaupungissa, jonne on autolla matkaa noin 2 tuntia. Operaation tekee paikallinen olkapää-spesialisti, joka on operoinut muidenkin huippu-urheilijoiden olkapäitä. Pyysin tähystämään olkapään paikallispuudutuksella, mutta siihen hän ei suostunut. Tämä tarkoittaa siis sitä, että Nukkumatti tulee käymään jälleen kylässä maanantaina.

Muistan kuin eilisen päivän, kun polveani tähystettiin ensimmäistä kertaa ja minua vietiin leikkaus-saliin. Leikkauksen suorittanut kirurgi tuli ja merkkasi tussilla väärän jalan! Makasin siinä laverilla ja kysyin, että mitä hemmettiä, tuohan on terve jalka! Siihen kirurgi totesi, että “Puuru hei, se oli läppä vaan!” Ei silloin 19-vuotiasta pikkupoikaa ihan kauheasti naurattanut se läppä, mutta myöhemmin totesin kirurgin olevan viimeisen päälle huippu-ammattilainen työssään ja ennen kaikkea loistava huumorimies!

Painelen siis huomenna Rzeszowiin sairaalaan ja maanantaina olkapää saa kyytiä. Toivottavasti tämä kirurgi merkkaa oikean, tai siis tässä tapauksessa vasemman olkapään sillä tussilla.

Tähän loppuun vielä vähän kepeämpää meininkiä. Dahlmanin Toni alkoi yksi päivä puhumaan banaanileivästä, amerikkalaisesta leipätyyppisestä herkusta. Sanoi, että “hitsi, kun sais jostain banskuleipää nyt”. Totesin siihen samantien, että osaan kyllä tehdä banaanileipää. No, asia tavallaan unohtui siinä hetkessä, kunnes päästiin illalla ruokakaupasta kotiin. Tein banskuleivän Dallalle ja toimitus kotiovelle luonnollisesti. Tuossa seuraavassa leivän teosta pieni videopätkä ja kuvaajana, sekä tuottajana toimi Joni “Fööni” Tuominen.

Linkki videoon: https://youtu.be/our7PXgzcRQ

Tuottaja: Joni Tuominen

Tilaaja: Toni Dahlman

Master Chef: Joni Puurula

Pysykäähän hengessä mukana ja peukalot+varpaat pystyssä, että tähystys onnistuu ja toipuminen voi alkaa. Toivottavasti saadaan hanskakäsi loistavaan kuntoon ja pääsee äijä taas heilumaan maalille, kuin heinämies talikkonsa kanssa kesähelteillä! Se on moro!

Parhain terveisin, Puolan Päällikkö #43

Puurula Puolassa, osa 2

Posted: October 13, 2015 in Uncategorized

Rapatessa roiskuu

Tervetuloa vauhdikkaaseen päivitykseen täältä Puolan hoodeilta Sanokista!

image

Täällä kausi starttasi reilu kuukausi taaksepäin ja pelejä on nyt pelattu reilu kymmenkunta. Joukkueemme majailee keskikastissa ja peli on ollut hakemista vielä, mutta niinpä sen kuuluukin olla vielä tässä vaiheessa kautta.

Joukkueiden tasoerot ovat pienet, muutamaa joukkuetta lukuunottamatta, joiden ei edes kuuluisi pelata tässä sarjassa. Sinänsä haastavasta sarjasta on kyse, että saatat voittaa edellisen pelin 13-1 ja seuraava peli onkin oikeaa jääkiekkoa, josta monesti muodostuu se kuuluisa yhden maalin peli. Tulee mieleen vuosi 2006 ja Allsvenskan, kun pelasin Leksandin joukkueessa ja tasoerot sarjassa olivat joidenkin joukkueiden kesken liian suuret. Se teki sarjasta välillä vaikean henkisellä puolella.

imageO

Yksi päivä täällä kävi ennen meidän jäätreenejä sotaorpoja Ukrainasta, joita jututettiin ja otettiin yhteiskuvia jäällä heidän kanssaan. Oli pysäyttävä kokemus, kun menin jäälle ja laidan vieressä oli valtava määrä lapsia odottamassa meitä ja kun kuulin keitä he ovat, niin siinä kohta pysähtyi miettimään vähän syvällisempiä asioita, kuin sitä alkamassa ollutta jääharjoitusta. Lapsista näki, kuinka iloisia he olivat pelkästään siitä, että olivat päässeet katsomaan puolalaisen jääkiekkojoukkueen treenejä, saatika yhteisvalokuvien ottamista. Alkoi taas palikat sujahdella aivolokeroissa oikeille kohdille, kun mietti, kuinka järkyttävää elämää ja selviytymistaistelua nämä pienet ja viattomat ihmiset ovat joutuneet käymään läpi jo tähän mennessä. Tuli kuitenkin hyvä mieli siitä, kun lapset olivat iloisia ja innoissaan. Saatiin hetkeksi näiden lasten ajatukset pois kaikesta siitä helvetistä, joka siellä on ollut. Tästä on tosiaan Ukrainaan matkaa vain noin 80 kilometriä.
Käytiin myös yhtenä päivänä kapteeniston kanssa tervehtimässä paikallisia koululaisia. Jaettiin nimmareita, annettiin fanijuttuja, otettiin niitä aina yhtä ihquja yhteis-selfieitä, kerrottiin omasta peliurasta, esiteltiin lätkäkamoja ja pelattiin näytösottelu sählyä, jossa paikallinen tyttö hassutteli rankkarista meikäläisen aivan kahville! 😂

Kouluvierailu.

Kouluvierailu.

Sitten takaisin jäälle ja siellä sattuneisiin tapahtumiin.

Tässä sarjassa on sääntö tällä kaudella, että puolalaisen maalivahdin pitää pelata vähintään puolet runkosarjan peleistä ja näin ollen jouduttiin alussa hieman kuvioimaan sitä, miten pelit jaetaan. Playoffseissa ulkomaalainen saa pelata kaikki pelit, sääntö ei koske kevään pelejä siis. Polski aloitti sarjan ja minä pelasin vasta toisessa pelissä. Alkukierroksen joukkueet olivat näitä heikompia ja sen jälkeen tuli kolmen pelin putki, jossa oli vastassa viime kauden top-3. Pelit olivat hyvää lätkää ja alkoi pikkuhiljaa pääsemään sisälle tähän sarjaan. Mutta sitten tuli tämä viimeinen kärkijoukkue vastaan, niin kello pysähtyi itsellä noin 12.minuutin kohdalla ensimmäisessä erässä aika rajulla tavalla. Kiekko pelattiin takatolpalle, jossa oli pelaaja vapaana yrittämässä maalia. Jouduin periaatteessa hyppäämään sinne ja samalla kun käteni osui jäähän, se vääntyi ja vääntyi sitten kunnolla, mutta maalia eivät saaneet. Peli jatkui ja makasin jäässä ja kokeilin liikuttaa kättä, että pystynkö jatkamaan peliä. No en pystynyt, kipu oli kuvottava ja tunsin, että käsi oli puoliksi irti. Pelikaveri Dahlmanin Toni sanoi, että huuto oli niin kova, että tiesi samantien että nyt sattui ja lujaa. Olkanivel oli lähtenyt irti kokonaan ja kuten kuvasta näkyy, niin se oli todellakin lähtenyt omille teilleen! Siitä nousin ylös ja menin fysion ja huom! –> Papin kanssa koppiin riisumaan varusteet ja ambulanssimiehet toi pyörätuolin, kun ei kivulta pystynyt kävelemään.

Fysio ja Pappi auttoivat käden kanssa jäällä.

Fysio ja Pappi auttoivat käden kanssa jäällä.

Mentiin sairaalaan fysion kanssa ja siinä kivuissa ilman mitään lääkitystä täyttelin puolan kielellä olevia sisäänkirjautumispapereita väärällä kädellä, ja painoin ainakin kahteentoista eri paperiin ala-arvoisella käsialalla nimmarit. Fysio joutui lähtemään takaisin peliin ja pyysin että saisin kunnon kipulääkkeitä tipan kautta. Antoivat kaksi satsia jotain, joilla ei ollut mitään vaikutusta mihinkään ja tässä välissä piti mennä röntgeniin kuvaamaan käsi. Voin kertoa, että oli tuskaa nousta siitä pyörätuolista ja yrittää seistä suorana kuvassa, kun olkaluu makasi kainalossa! Onneksi tällä kertaa kyse ei ollut koulukuvasta, sillä ilme olisi varmaan ollut jokseenkin tuskaisen näköinen ja hymy niin kaukana, kuin olla ja saattaa!

Ei se nyt ihan oikeassa paikassa ollut! 😂

Ei se nyt ihan oikeassa paikassa ollut! 😂

Saa aika paljon sattua ja tapahtua, että mun naama menee tuon näköiseksi.

Saa aika paljon sattua ja tapahtua, että mun naama menee tuon näköiseksi.

Kuvausten jälkeen pyysin morfiinia, jota sain kaksi satsia, mutta mitään muutosta kivussa tapahtunut. Nyt oli kulunut melkein 3 tuntia sattuneesta ja kipu oli melkoinen. Pyysin seuraavaksi nukutusta, koska meinasi järki lähteä! Kaiken lisäksi haasteen toi se, että kukaan ei tietenkään puhunut englantia, mutta onneksi ammattisanasto lääkkeille sairaaloissa ympäri maailmaa on kutakuinkin sama.

Istuin sairaalan käytävällä siinä pyörätuolissa noin 3 tuntia ja käsi roikkui holtittomana melkein lattiatasossa ja ihmiset tuijottivat minua kauhuissaan, niinkuin olisivat törmänneet spitaaliseen.

Sitten koitti hetki, kun sairaanhoitaja lähti viemään minua johonkin ja näytti minulle, että jos voisin potkia jalallani ovet auki, kun mentiin niiden läpi, kun paikallinen sairaala on, miten sen nyt kuvailisi, ehkä vähemmän moderni. Potkin varmaan neljä ovea auki ja irvistin joka kerta, kun sattui niin perkeleesti! Vihdoin oltiin perillä ja tajusin, että nyt ollaan huoneessa, jossa kuuluu kohta kuorsaus. Piti täyttää anestesiaan vaadittavat paperit, jonka jälkeen Nukkumatti-setä sanoi minulle, että “Joni, sinä nukut kohta”, johon totesin, että “mahtavaa”.
Seuraavan kerran, kun avasin silmäni, niin heräsin tunteeseen, joka oli taivaallinen. Ei kipua, käsi oli takaisin lähtöasennossa ja teipattu. Siitä soitto Jerelle ja Jonille, että hetken kuluttua voisi tulla hakemaan meikäläisen pois lasaretista.

Valmiina kotiinlähtöön.

Valmiina kotiinlähtöön.

Pojat tulivat sitten hakemaan minut pois ja kauhean nälän kanssa paikallisen pikaruokaravintolan autoluukun kautta kotiin nukkumaan.

Käytiin kaksi päivää tapahtuneesta sairaalassa juttelemassa lääkärin kanssa. Kun tämä tapahtui, minulle kerrottiin, että joudun olemaan sivussa 2-3 kuukautta. Sanoin suoraan tähän, että kuka sen voi tässä vaiheessa tietää? Olin käynyt pelkässä röntgenissä ja vaadin magneettikuvausta tietenkin olkapäähän, koska siellä on tuhat ja sata kohtaa, jotka olisivat saattaneet vaurioitua tilanteessa. Selviteltiin magneettiin pääsyä, joka onnistuikin saada vielä samalle viikolle.

Pääsin siis magneettiin aika nopeasti ja siellä todettiin, että rustorengas on mennyt rikki. Kävin yksityisessä sairaalassa kuvissa ja tapaamassa olkapää-spesialistia, joka kertoi että 2-3 kuukautta ei tule riittämään. Hän kertoi, että 4kk menee tämän hoitamiseen ja rustorengas joudutaan korjaamaan tähystysleikkauksella, joka on vajaan parin viikon kuluttua. Olen keskustellut usean huippulääkärin ja fysioterapeutin kanssa ja kaiken järjen mukaan olen tammikuussa pelikuntoinen, olettaen että leikkaus ja kuntoutus menee putkeen.

Magneetissa nähty todellinen tilanne toi noin 2 kuukautta lisää sairaslomaa.

Magneetissa nähty todellinen tilanne toi noin 2 kuukautta lisää sairaslomaa.

Summa summaarum. Nyt on ollut aikaa miettiä asioita ja ei voi olla muuta kuin kiitollinen, että olen selvinnyt urallani todella vähällä ennen tätä tärähdystä. Polvi on leikattu kaksi kertaa, sormia on murtunut, nivelkapseli on murtunut, mutta yksikään näistä ei ole jarruttanut pelaamistani, vaan puudutuspiikillä ollaan aina menty. Yhdellä kaudella pelasin vajaat 3 kuukautta puudutuksella ja välipäivät harjoituksissa oli tuskaa, kun murtunut nivelkapseli peukalossa ei oikein kiekoista tykännyt.

Mutta kuten aiemmin laitoin tuon saman kuvan olkapäästä Instagramiin, niin totesin samalla, että kaikki kipu ja tuska on sen arvoista, että saa tehdä sitä mitä oikeasti rakastaa. Koska uskallan väittää, että usealla ihmisellä se ei niin ole, vaan mennään töihin että saadaan laskut maksettua ja puurot keitettyä.
Täällä odotellaan leikkaukseen pääsyä ja hain siihen pientä alkulämpöä käymällä eilen hiusten leikkauksessa! 😉

Alkulämpö varsinaiseen leikkaukseen otettiin hiustenleikkuusta.

Alkulämpö varsinaiseen leikkaukseen otettiin hiustenleikkuusta.

Positiivisuudella mennään siis eteenpäin, no matter what! Kovaa treeniä olkapäälle ja koko kropalle heti, kun se on mahdollista ja takaisin askiin tekemään akrobatiaa! No pain, no gain sanoi joku viisas aikoinaan! Kuntoutus kuulemisiin!

Parhain terveisin, Puoliksi kädetön #43

ps. Vaikka kipu osassa noita kuvia oli järkyttävä, niin blogi ja te lukijat ette unohtuneet mielestäni siinäkään tilanteessa, vaan halusin ikuistaa tuskaisetkin hetkeni myös teille!

Alapuolella vielä paikallinen ratkaisu tulla ostoskärryjen kanssa kauppaan, siinä on suunniteltu ja tarkkaan, miten se kärry sinne kauppaan saadaan sisälle. –>

Tuohon on kulunut vuosia suunnitellessa varmasti. Ihminen + ostoskärry = Mission impossible

Tuohon on kulunut varmasti vuosia suunnitellessa. Ihminen + ostoskärry = Mission impossible

Puurula Puolassa, osa 1

Posted: August 31, 2015 in Uncategorized

Kolme viikkoa täällä nyt ollaan oltu ja täytyy sanoa, että Puola on tehnyt allekirjoittaneeseen ihan positiivisen vaikutuksen.
Täällä samassa joukkueessa pelaa siis alkavalla kaudella ainakin kaksi muuta suomalaista, jykevä puolustaja Joni “kortti” Tuominen ja Jere “Charlie” Ölander, mies joka on pitkä kuin lipputanko! Ja päävalmentajana toimii ei enempää eikä vähempää, kuin kaikkien värikynien isä, Kari “Karppa” Rauhanen!

Kotihalli, joka on rakennettu vuonna 2006.

Kotihalli, joka on rakennettu vuonna 2006.

Ollaan harjoiteltu nyt yhdessä kolmisen viikkoa ja samalla tutustuttu toisiimme täällä. Nimet on kyllä niin vaikeita, että tässä on joutunut keksimään osalle äijistä jo lempinimiä. Yhdelle annoin nimeksi Strutsi ja toiselle Napero, kolmannen nimesin Liskoksi. On paljon helpompaa työskennellä päivittäin jätkien kanssa, kun ei tarvi kieli solmussa sönköttää koko aikaa. Ollaan harjoiteltu kaksi kertaa päivässä jäällä ja oheisharjoitukset lisäksi siihen. Vauhtia on riittänyt ja välillä liiankin kanssa. Sieltä lensi heti alkuun sananmukaisesti yksi päivä maalille meidän jenkkihyökkääjä, kuin Supermies. Niskat vääntyi ja leuat teki edestakaisen liikkeen paikoiltaan pois ja paikoilleen takaisin. Mitään vakavaa ei siis sattunut, eli toisin sanoen tavanomainen päivä meikäläisen toimistolla.

Arki menee toimistolla tavanomaiseen tyyliin.

Arki menee toimistolla tavanomaiseen tyyliin.

Kun tultiin tänne, niin täällä oli yhtä kuuma, kuin siellä nimeltä mainitsemattomassa paikassa. Ennätyspäivänä mittari on käynyt +42 varjon puolella, ja siinä hiki irtoaa luonnollisesti jo pelkästä puhumisesta, saatika pihalla juoksemisesta.

On ollut tänäänkin kuuma, mutta en valita Suomen kesän jälkeen yhtään!

On ollut tänäänkin kuuma, mutta en valita Suomen kesän jälkeen yhtään!

Ruoka on täällä herkullista, ravintoloita löytyy kiitettävästi ja hinnat on edullisia. Jos haluat syödä hyvän pihvin, niin se maksaa täällä noin 7-8€, pastat maksaa 3-5€, ja puolalaiset ruoat ovat samaa hintatasoa. Ollaan kokeiltu kyllä kaikenlaista, kylmää punaista keittoa kananmunalla, Bigos nimistä perinneruokaa, Pierogia ollaan maistettu ja on hanhikin päätynyt lautaselle jossain välissä. Tällaiselle herkkusuulle puolalainen keittiö on kuin taivas!

Kylmä punajuurikeitto kananmunalla, sanalla sanoen jäätävän herkullista!

Kylmä punajuurikeitto kananmunalla, sanalla sanoen jäätävän herkullista!

Puolalainen perinneruoka Bigos, jossa on hapankaalia ja lihaa.

Puolalainen perinneruoka Bigos, jossa on hapankaalia ja lihaa.

Hanhi on myös aika herkkua!

Hanhi on myös aika herkkua!

Paikallisten herkku Pierogi.

Paikallisten herkku Pierogi.

Kun pelattiin kauden ensimmäinen harjoitusottelu ja tulin koppiin, niin ihmettelin, että mikähän tuntematon seppä täällä meidän kopissa pyörii, niin selvisi että sehän on meidän joukkueen Pappi! Kaveri tuli tarkastamaan, että meillä on kaikki hyvin ja homma hallussa. Paljon olen nähnyt ja kuullut urani aikana, mutta Papin pyöriminen kopissa oli jotain uutta kyllä, mutta pitäähän se Pappi nyt lätkäjengissä olla! Tosi ystävällisen oloinen kaveri ja kovasti se siinä hymyili ja löi high fiveä ja heitti läppää englanniksikin, ennen pelin alkamista.

Meidän halli on todella siisti ja fasiliteetit vähintäänkin kohtalaiset. Käytiin viime viikolla Slovakiassa Michalovcessa pelaamassa ja täytyy kyllä sanoa, että paljon olen nähnyt halleja, hyviä ja huonoja, mutta tämä halli voitti surkeudellaan jo kazakstanilaisen Rudnyn hallinkin! Tuo halli todennäköisesti romahtaa joku kaunis päivä pelaajien ja katsojien niskaan, niin järkyttävässä jamassa se oli! Sitä ennen käytiin Miskolc nimisessä paikassa Unkarin puolella pelaamassa ja siellä oli hautausmaa vastassa, kun käveli hallista pihalle.

Paikallinen Madison Square Garden.

Paikallinen Madison Square Garden.

Viikonloppuna saatiin kova vahvistus, kun hyökkääjä nimeltä Mike Danton liittyi joukkueeseen. Kaveri on aika lyhyt, mutta leveydeltään noin Upon pystymallisen jääkaappipakastin yhdistelmän kokoinen! Meillä on joukkueessa nyt 3 kanadalaista, yksi jenkki, yksi latvialainen ja kermana kakun päällä 3 suomalaista. Joukkue vaikuttaa hyvältä ja siellä on hienoja persoonia paljon. Joukkuehengestä ollaan paljon puhuttu ja tavoite on se, että puhalletaan yhteen hiileen, sama mitä tapahtuu tai on tapahtumatta. Yhdessä voitetaan ja yhdessä hävitään, se on tärkein aines menestyvässä jääkiekkojoukkueessa, kokemus on sen osoittanut aika monta kertaa jo.

Kuvassa osa meidän ulkomaalaisvahvistuksista.

Kuvassa osa meidän ulkomaalaisvahvistuksista.

Danton saapui lauantaina.

Danton saapui lauantaina.

Tässä tärkeimmät tältä erää. Mukavaa syyskuun alkua kaikille ja palataan taas myöhemmin tapahtumiin ja kuulumisiin täältä Puolasta!

Parhain terveisin, Puuru #43

ps. Tuo numero on nyt noinpäin tällä kaudella, koska tuo yläpuolella oleva kaveri pelaa samalla numerolla ja lätkähierarkiassa menee minun edelle vanhempana pelaajana, joten kirjoitusvirheestä ei ole kyse! Lopuksi pieni jäniskevennys kuvan muodossa kaverista, joka otti päikkäreitä ravintolan vieressä, jossa olin syömässä. Voikaa hyvin! 😉

Paikallinen seppä oli vähän varmaan väsy.

Paikallinen seppä oli vähän varmaan väsy.