Archive for January, 2014

Elämää Kazakhstanissa

Posted: January 22, 2014 in Uncategorized

                                                                         Terveiset Kazakhstanista!

Kirjoitan teille arvoisat lukijat elämästäni täällä Kazakhstanin maaperällä ja toivottavasti pääsette edes hieman tunnelmaan näiden tekstien ja kuvien kautta.

Nopea pohjustus alkuun, että miten tänne on päädytty.

Sain aika yllättäen joulukuun alussa sopimustarjouksen Hc Arlan nimisestä jääkiekkoseurasta. Organisaatiolla on kova tahtotila saada menestystä ja halusivat minut mukaan auttamaan tavoitteiden saavuttamiseksi. Hetken asiaa mietittyäni ja yhdessä Hannan, paremman puoliskoni kanssa asiaa läpikäyneenä päädyin hyväksymään tarjouksen ja lähdin tänne pohjois-Kazakhstanin Kokshetauhun torjumaan kiekkoja ainakin loppukaudeksi.

Sain "oman" numeroni uuteen pelipaitaan.

Sain “oman” numeroni uuteen pelipaitaan.

Viisumi, työlupa, sekä muut byrokraattiset asiat etenivät suhteellisen nopeasti ja saavuin Astanan lentokentälle 07.01.2014 aamuyöllä 03.30. Vastassa piti olla kuski kyltin kanssa, mutta seikkailu alkoi jo tässä vaiheessa, nimittäin ei näkynyt kylttiä, eikä muita kuskeja, kuin satapäin taksikuskeja, jotka erittäin mielellään olisivat lähteneet ajamaan minua yli kolmensadan kilometrin päässä sijaitsevaan Kokshetauhun. Tässä vaiheessa laitoin pikaviestiä asioiden hoitajalleni, että olen täällä, missä on kuski? Kohta tuli vastaus, että niitä on kaksin kappalein ja ne istuu jossain siellä lentokentällä! Laitoin viestin, että voisiko nyt joku ilmoittaa näille kuskeille, että nostavat takapuolensa penkistä ylös ja lähtevät etsimään minua, koska en ole selvännäkijä ja minut on todennäköisesti helpompi löytää, koska mukana on 47 kiloa painava varustekassi, jota ei ole yhdelläkään muulla siinä kentällä. Kohta ilmestyi kaksi nuorta ujon oloista kaveria ja ojensivat kättä ja kysyivät, että “Arlan” ? Esittelin itseni ja totesin, että let’s go!

Lähdettiin ajamaan kohti Kokshetauta, kaupunkia, jossa asuu noin 140 000 ihmistä. Saavuimme aamulla ennen kahdeksaa paikan päälle. Minulle tuli samassa puhelinsoitto ja englantia puhuva mies kertoi, että syö aamupala hallilla, me tulemme kohta sinne. Menin meidän omaan ruokailutilaan ja tervehdin meidän keittiön tädit, 3 semmoista maatuskaa, jotka ovat tosi sydämellisiä ja ystävällisiä.

Aamiaisen syötyäni alkoi joukkue valua hallille ja käteltyäni tulevat pelikaverit menin tapaamaan päävalmentajaa ja  General Manageria. Päävalmentaja ilmoitti, että en harjoittele vielä tänään, vaan katson varusteasiat, asunnon ja muut pakolliset jutut kuntoon ja lepoa sen jälkeen. Varusteista aloitimme siis. Minulle oli tilattu tänne uudet varusteet, mutta “yllättäen” ne eivät vielä olleet saapuneet Kokshetauhun. No siinä sitten mietittiin, että mitäs nyt tehdään, kun varusteet ja mailatkaan eivät ole täällä? Kohta huoltaja sanoi, että tule mukaan ja vei minut varastoon, jossa oli uudenkarheat varusteet, eivät tosin minun, vaan erään toisen maalivahdin, joka oli saanut lähtöpassit nopeasti aikaisemmin tällä kaudella. Huoltaja kysyi, että voinko harjoitella niillä nyt alkuun ja eipä siinä meikäläisellä vaihtoehtoja paljon ollut, kuin sanoa, että kyllähän minä pystyn. Mailoja ei siis ollut tullut ja täällä olevat olivat väärän mittaisia, mutta tässä ilmansuunnassa aikaisemmin eläneenä tiedän, että täällä ei kannata kauhean helposti sanoa asioille ei. Tässä tapauksessa, jos olisin kieltäytynyt, niin olisin varmaan saanut lähteä saman auton kyydillä takaisin Astanan kentälle ja hommata itseni takaisin Suomeen. Eli varusteasiat oli “kunnossa”. Sitten lähdimme katsomaan asuntoa, joka sijaitsee hallin lähettyvillä. Vuokra-emäntä odotteli ulkona kolmekymmenen asteen pakkasessa ja menimme tarkastamaan, että minkälaiseen luolaan sitä tällä kertaa oikein pääsee. Ulkopuoli oli jo sen näköinen, että “sisuksen” pystyi näkemättä jo kuvittelemaan. Saavuimme sisälle asuntoon ja näky oli aika järkyttävä. Risaiset muovimatot, keltaiset tapetit, sänky, jossa on jousipatja ja joka olisi pitänyt uusia 40 vuotta sitten, kova kuin kivi, parveke 30 astetta alaspäin kallistuneena, kylpyamme näytti sille, niinkuin sinne olisi lahdattu äskettäin joku, niin hirveässä liassa se oli. Huoltaja kysyi minulta hymyillen, että onko tämä hyvä? Olin rehellinen ja sanoin hänelle, että tämä on järkyttävä! Huoltaja odotti varmaan erilaista vastausta, koska alahuuli alkoi väpättämään ja kiirehdin samaan hengenvetoon sanomaan hänelle, että hei, ei hätää, kyllä minä voin tässä asua, jos tilanne sen vaatii. Huoltaja kuitenkin asiasta huolestuneena soitti managerille ja tämä tuli käymään ja totesi vesihanan kokeiltuaan, että “normale, normale” , lämmintä vettä tulee hanasta, kyllä tässä voi asua. Ei muuta kuin kamat sisälle ja kotia tekemään.

Keittiössä on kaasuhella, mutta oman turvallisuuden vuoksi en viitsi käyttää sitä.

Keittiössä on kaasuhella, mutta oman turvallisuuden vuoksi en viitsi käyttää sitä.

Olohuone ja huomatkaa mageet plyyshisoffat!

Olohuone ja huomatkaa mageet plyyshisoffat!

Asuntoni edestä otettu kuva.

Asuntoni edestä otettu kuva.

Ja asuntoni sisäänkäynnin puolelta otettu kuva.

Ja asuntoni sisäänkäynnin puolelta otettu kuva.

Seuraavana päivänä oli ensimmäiset harjoitukset ja menin lounaalle kanadalaisten pelikavereiden kanssa. Ruokana oli kanan rintaa ja yksi pelikavereista katsoi minua ja kysyi, “onko tämä sinun mielestäsi kypsä”? Katsoin kanaa ja totesin, että sehän melkein lentää vielä! Käskin viemään kanan roskikseen ja ruokailuvälineet vaihtoon samalla. Ruoka on välillä meillä hyvää ja välillä, sanotaanko, että syötävää. Se asia riippuu meidän maatuskoista, että paljonko he ovat jaksaneet panostaa päivän ruokapolitiikkaan. Pääosin syödään kanaa, spaghettia ja keittoja, jotka ovat mitä erikoisimpia, mutta smetanan kanssa yleensä aina hyviä.

Ensimmäinen maatuskojen valmistama lounas valmiina syötäväksi.

Ensimmäinen maatuskojen valmistama lounas valmiina syötäväksi.

Ensimmäiset pelini pääsin pelaamaan viikon harjoittelun jälkeen vieraskentällä Almatyssa. Almaty on Kazakhstanin entinen pääkaupunki, jossa asuu noin 1,5 miljoonaa ihmistä ja se on Kazakhstanin ns. Business center. Kaupungista löytyy myös upea laskettelukeskus Shymbulak ski resort, johon voi tutustua osoitteessa http://www.shymbulak.com. Täällä pelataan pelit niin, että kotona pelataan aina kaksi kertaa samaa vastustajaa vastaan ja samoin vieraskentällä. Voitimme molemmat pelit Almatya vastaan, toisen varsinaisella peliajalla ja toisen jatkoajalla. Pelit eivät olisi olleet lähellekkään niin tiukkoja, elleivät tuomarit olisi tunaroineet joko tahattomasti tai tahallisesti pelin kulkua. Ensimmäisessä pelissä jouduimme istumaan jäähyaitossa mitä ihmeellisimmistä tilanteista ja molemmissa peleissä meiltä hylättiin kaksi aivan päivänselvää, ihan normaalia maalia. Toista maalia tuomarit tarkastelivat jonkun katsojan kännykästä, joka oli sattumoisin kuvannut peliä ihan omaksi huvikseen, kuuluttivat kovaäänisellä, että kuvaako peliä kukaan. No, sekin maali päätettiin hylätä, että peli saatiin pidettyä mahdollisimman tasaisena. Näin meillä siis. Ei tulisi tällä hetkellä 5 peliä tätä sarjaa nähneenä arvostella kotimaan tuomaritoimintaa millään tavalla.

Aurinkoinen aamu sumuisten vuorien äärellä Almatyssa.

Aurinkoinen aamu sumuisten vuorien äärellä Almatyssa.

Nyt olemme pelanneet Almatyn reissun jälkeen 2 peliä Berkut Karagandaa vastaan, joista toisen voitimme ja toisen hävisimme. Eilen illalla lähdimme vieraspeleihin tänne Rudniyyn yöjunalla, jossa nukuimme yön ja aamulla olimme kahdeksan aikaan perillä. Rudniy on kaupunki pohjois-luoteessa ja asukkaita täällä on noin 110 000, joista mielenkiintoisena havaintona noin 3% on Saksalaisia. Huomenna ja ylihuomenna pelataan siis täällä paikallista Gornjakia vastaan ja kävimme täällä harjoittelemassa illalla betonibunkkerissa, jossa on mm. 4 eriväriset kuppipenkit katsomossa ja jää huonompi, kuin yhdelläkään ulkojäällä Suomessa.

Tällaisella junalla me kuljetaan joka paikkaan melkein pelaamaan. Eikä hyydy pakkasessa, toisin kuin pendolinot ja intercityt, jotka hyytyy jo pelkästä sääennustuksesta!

Tällaisella junalla me kuljetaan joka paikkaan melkein pelaamaan. Eikä hyydy pakkasessa, toisin kuin pendolinot ja intercityt, jotka hyytyy jo pelkästä sääennustuksesta!

Tässä siis hieman ajatuksia täältä idästä, joita olen tämän vajaan kolmen viikon aikana nähnyt ja kokenut. Toivottavasti pääsette tunnelmaan siitä, minkälaista tämä elämä täällä jääkiekkoilijan silmistä katsottuna on.

Luvassa on lisää blogia kuvien kera, kunhan aikaa taas vierähtää hieman eteenpäin. Meillä on Suomessa moni asia aika hyvin ja vaikka sitä hokee aina itselleenkin, niin se asia ja tunne realisoituu vasta, kun pääsee paikkoihin, joissa kaikki asiat eivät ole itsestään selvyyksiä ja kaikki ei tule kuin Manulle illallinen.

Niin ja varusteita ei ole edelleenkään, eikä mailoja, mutta me mennään näillä täällä! Voikaa hyvin!

Terveisin Suomalainen Kazakki #34

Advertisements