Elämää Kazakstanissa osa 4

 

Hei taas kaikki arvoisat lukijat!

Kiitos palautteista ja kysymyksistä viestiosiossa. En ole ehtinyt niihin vastata, enkä lupaa varmaksi, mutta yritän kahlata ne läpi joku kaunis päivä ja vastata kysymyksiinne. 🙂

Täällä pelit jatkuivat viime lauantaina suomalaisten miehittämää Arystan Temirtauta vastaan. Itsellä oli lepopäivä tiedossa lauantaille, mutta ensimmäisen erän jälkeen tulikin komennus maalille, kun tilanne oli 2-2. Peli oli kahden hyvän joukkueen iloisen raikasta pelaamista päädystä päätyyn, maalipaikasta maalipaikkaan ja ottelu päättyi 6-4 meidän voittoon. Seuraavana päivänä saman tyylinen peli, joka päättyi samoin lukemin 6-4 meille. Pelit olivat ihan hyvää harjoittelua tulevaa mahdollista playoff vastustajaa vastaan. Omat pelit oli ihan ok, mutta kuuden maalin verran jäi parannettavaa. Viime viikon alkupuoli oli kovaa harjoittelua. Kaksi kertaa päivässä jäätä, voimaharjoittelua ja ohjattua kuntopyöräilyä. Selvennykseksi tuo sana “ohjattu” tarkoittaa siis valmentajan tekemällä ohjelmalla tehtyä kovaa kuntopyöräharjoitusta. Valmentaja sanoo kauanko ja kuinka kovilla vastuksilla poljetaan ja me pojat poljetaan sen jälkeen niin, että tuntuu sille, kuin pääsisi oikeasti eteenpäin sillä pyörällä.

Sitten tämän viikon muihin, voisiko sanoa aika oleellisiin asioihin. Menin tiistaina toistamiseen harjoittelemaan hallille ja kuulin sanat “tenge” ja “dollar” ja toisinpäin ja jatkuvasti oikeastaan kaikkien suusta. Tietysti kiinnostuin ja kysyin, että mikä on päivän kuuma puheenaihe. No, yksi pelikaveri kertoi, että tänä päivänä Kazakstanin tenge on devalvoitu noin 20%! Eli paikallisen valuutan, eli tässä tapauksessa tengen arvoa on alennettu tarkoituksellisesti suhteessa muihin valuuttoihin. No, tottakai olin yllättynyt, vaikkakin tiesin luonnostaan, että numerollisesti isojen rahamäärien kanssa, kun pelataan, niin tällaisessa paikassa se on vain realismia.

Tässä on tuhannen tengen seteli, joka vastaa uudella kurssilla noin neljää euroa.

 

Keskiviikkona kävin tutustumassa paikalliseen ostoskeskukseen, joka sijaitsee noin 3 kilometrin päässä jäähallilta. Ostari on neljäkerroksinen ja sieltä löytyi paljon lasten vaatekauppoja, turkkikauppoja, ruokakauppa, kampaamo, apteekki, luontaistuotekauppa ym. Toisessa kerroksessa oli kolme pikaruoka ravintolaa ja kaikki olivat samassa rivissä ja ei ollut vaikea huomata, mikä niistä oli suosituin. Yhdessä oli kymmenen metrin jono ja kahdessa muussa ei asiakkaita juuri ollenkaan. Menin ja tulin taksilla kylmän sään vuoksi. Sää täällä on ollut aika ajoin tosi kylmä ja päivän vakio lämpötila on ollut aikalailla -20 ja -30 välillä. Joku aika taaksepäin mittari oli näyttänyt -41 ja tuulta, joka jäädyttää kyllä karvaisimmankin olion. Pilvisiä päiviä on ollut tosi vähän ja aurinkoa olen saanut ihailla melkein joka päivä, se on ollut kyllä kivaa kaamoksen jälkeen.

Neljän kerroksen kauppakeskus “Rio”.

 

Torstaina harjoiteltiin jäällä ja valmistauduttiin kohtaamaan tämän sarjan jumbojoukkue Torpedo. Vastustajan joukkue on heidän kaupungin ns. farmijoukkue Venäjän VHL sarjaa pelaavalle joukkueelle. Torpedon kotikaupunki on itä-Kazakstanissa sijaitseva Ust-Kamenogorsk. Kaupungissa asuu reilut 300 000 ihmistä ja kaupunki tunnetaan vahvasti kaivostoiminnasta, kupari, hopea, sinkki ja lyijy ovat suurimmat ja tärkeimmät kaivannaiset.

Oli sovittu viikkoja sitten, että meidän kolmas maalivahti, joka ei ole saanut pelin peliä pelata tällä kaudella saisi olla maalissa noissa otteluissa. Hän pelasikin hienosti perjantaina ja voitimme pelin 9-1. Lauantaina laittoivat minut kuitenkin maaliin, kun meidän kokoonpano oli vajaa, paljon miehiä riveistä pois mm. kuumeen takia, niin eivät halunneet ottaa riskiä sen suhteen, jos pelistä tulisikin haastava. Se päivä ei koittanut koskaan, vaan peli oli kahden erän jälkeen 13-0 ja katsomossa varmaan ihmisillä oli myötätunto tuon joukkueen puolella. Ihan hyviä nuoria pelimiehiä, mutta pelin perusperiaatteet välillä aivan hukassa ja maalivahdeilta lipsahti välillä myös helpohkoja maaleja sisään. Viimeksi kun olen tuollaisessa pelissä ollut, taisi olla E-junioreissa Haapavedellä, kun peli vihellettiin poikki tilanteessa 15-0. Tämä peli päättyi siis 14-1, nollapeli meni viimeisessä erässä ylivoimamaalin myötä. Mielenkiintoinen peli, koska torjuntoja oli kuitenkin 33 kpl ja jonkun maalipaikankin saivat rakennettua. Yhtä kokemusta rikkaampana siis taas!

Ruokapaikkoja olen kyllä löytänyt hyvällä prosentilla täältä ja täytyy sanoa, että ravintoloiden herkut ovat vieneet kielen mennessään! Vähän riippuen mitä syö näissä tämän kaupungin parhaissa paikoissa, niin yleensä selviää kymmenellä eurolla, söi sitten entrecoteen, sushia tai pizzaa. Tuossa parista ruoasta kuvat, jotka on syöty Sarmat nimisessä ravintolassa, jossa on aivan loistava palvelu ja herkulliset ruoat sushista lähtien. Mainittakoon myös se, että huonoon palveluun en kyllä ole törmännyt täällä missään, vaan aina on ystävällinen ja hymyilevä palvelu.

Hevosenlihapasta, joka oli herkkua.

Sushi hienolla puulautasella tarjoiltuna, jota parempaa en ole saanut kyllä missään ikinä!

Kaupan siisti kalatiski, josta saa jos jonkin sorttista silakkaa.

 

Ensi viikko on reissuviikko, kun lähdemme tiistai-iltana junalla Pavlodariin pelaamaan kauden viimeisiä runkosarjan pelejä. Tulemme myös junalla takaisin, mutta itse jään Astanassa pois kyydistä odottamaan kovasti ikävöimääni naista, joka saapuu yölennolla sunnuntaina aamuyöstä Astanaan! Tulemme sunnuntaina illalla takaisin Kokshetauhun ja seuraava viikko onkin sitten jo playoff aikaa, jes! Mielenkiinnolla odotan Hannan näkemyksiä tästä paikasta, sillä itse olen kotiutunut tänne vallan mainiosti!

Näihin kuviin ja tunnelmiin haluan toivottaa kaikille mukavaa alkavaa viikkoa ja loppukevennyskuvana toimikoon meidän jengin uusi “uima-allas”, joka on ns. palautteluallas. Se täytetään jäisellä vedellä ja hypätään itse sekaan! Kyseessä on kotitekoinen avanto siis, joka auttaa lihaksia palautumaan kovasta rasituksesta. Moikka, paka!

Meidän kylpylä. 🙂

 

Aurinkoisin terveisin, suomalainen kazakki #34

Elämää Kazakstanissa osa 3

Joulumieli, tiukat taistot ja kaiken maailman herkut

Postasin lauantaina edellisen blogin ja en kommentoinut varusteasiaa sen enempää tuossa toisessa osassa, koska luulin, että saan odottaa varusteita Utsjoen juhannushiihdoille asti. No, sunnuntaina hallille mentyäni ja siinä aamupalaa syödessä meinasi mennä corn flakesit väärään kurkkuun, kun ravintolan ovi aukesi ja sieltä lennähti nenäni eteen juuri ne varusteet, jotka oli tänne tilattu jo ennen tuloani! Kyllä siinä melkein mieli herkistyi, kun katselin kiiltävän valkoisia upouusia varusteita ja kiittelin useaan otteeseen niistä. Olo oli kuin pikkupojalla ja mieli teki raahata ne kämpille ja nukkua niiden kanssa, niin paljon niitä odotin! Täytyy tässä samalla kuitenkin toivoa, että nuo upeat ja kiiltävät suojat eivät näytä kohta enää valkoisilta, vaan ovat täynnä mustia läiskiä!

Uudet varusteet, vitivalkoiset ja tosi hienot! #onnellinen

Pääsin siis sunnnuntaina uusien kamojen kanssa treenaamaan ja maanantaina olikin ensimmäinen todellinen testi edesssä, kun pelasimme Beibarys Atyrauta vastaan kotona. Varusteet toimivat loistavasti, mutta hävisimme taistelun 0-2. Peli oli tiukkaa vääntöä ja tuo joukkue oli kovin tähän mennessä kohdatuista. Selkeällä ja erittäin kurinalaisella systeemillään pakottivat meidät pyörimään suurimman osan pelistä nurkissa. Maalit vastustaja teki rangaistuslaukauksesta ja toinen maali epäonnisesti oman puolustajan lavasta omaan maaliin. No, kaikki kiekot on periaatteessa torjuttavissa ja eräs entinen maalivahtivalmentajani sanoi joskus, että 1.kiekkoon on 100% mahdollisuus ehtiä, 2.kiekkoon 75%, 3.kiekkoon 50% 4.kiekkoonkin on vielä 25% mahdollisuus. Tuo ajatus on säilynyt kirkkaana omassa mielessä siitä asti, kun hän sen minulle henkilökohtaisesti kertoi, eli älä koskaan suorista selkää, vaan taistele jokainen tilanne loppuun asti niin treeneissä, kuin peleissäkin. Terveiset tässä samassa siis Urpo Ylöselle, jonka valmennettavana sain kunnian olla kaudella 2005-2006 TPS:ssa.

Toinen peli oli tiistaina samaa joukkuetta vastaan ja sen me voitimme 3-2 loistavan taistelun päätteeksi. Saimme vapaapäivän keskiviikolle ja sain pelin jälkeen kutsun slovakialaisilta tulla syömään heidän tekemäänsä gulassia, nam! Syöjiä oli 8 miestä ja kattila ainakin 10 litran kokoinen! Ruoka oli tosi maukasta ja seura loistavaa, mukana oli myös joukkueemme yksi huoltajista ja yksi Kanadan kaveri.

Satakiloisen pakin tekemä gulassi oli todellista herkkua!

Meidän joukkueessa on siis 9 kazakstanilaista, 6 venäläistä, 6 slovakialaista, 3 kanadalaista, 2 latvialaista ja yksi suomalainen. Pääkieli pukukopissa on luonnollisesti venäjä ja otan siitä joka päivä irti sen minkä saan. Edellisellä reissulla Venäjällä ollessani, kun kysyin silloin tällöin pelikavereilta, että mitä valmentaja nyt sanoi, niin olin oikeastaan onnellinen, etten enempää sitä ymmärtänytkään, selvisi aika paljon pienemmällä stressillä päivittäin. No, toki haluan kielen oppia ja joka päivä jonkun uuden sanan tai lauseen sitä hoksaa. Lapset opettelevat täällä niin kazakkikieltä, kuin venäjääkin koulussa. Kazakki kieli on aika haasteellinen, näin olen asian ymmärtänyt. 

Meidän pyhä paikka, eli pukukoppi.

Suomalaisen kazakin #34 oma mesta.

Ruokapuolella täällä ei kyllä nälkään pääse kuolemaan ja piimälle, joka on oma päivittäinen ruokajuoma kotipuolessa, löysin jo edellisellä reissulla loistavan paikkaajan, eli kefirin. Kefir on Tiibetiltä ja Kaukasukselta lähtöisin oleva maitojuoma, joka on joko tavallista maitoa tai vuohenmaitoa, johon on sekoitettu edellisestä erästä kefiirinsiemeniä ja sen jälkeen seoksen on annettu käydä, jolloin tuloksena on piimää muistuttava, mutta omintakeisen hapan maku. Keittiön tytöillä on aina kefiriä jääkaapissa ja omasta jääkaapista sitä löytyy myös. Venäjällä kefiriä juotiin välipalaksi aina puoli litraa ja se pitää kylläisenä jonkun aikaa.

Hapan maitojuoma, joka maistuu etäisesti piimälle.

Lounas hallilla ja kefiriä lasissa tietenkin.

Huomenna kotona vastaan asettuu Arystan Temirtau, joka on myös yksi sarjan kovimmista joukkueista. Joukkueessa pelaa myös neljä suomalaista kenttäpelaajaa ja on hienoa nähdä jäällä kotimaistakin taitoa. Kollega pelaa huomisen pelin, joten itselle huominen tarkoittaa treenipäivää, jolloin voi tehdä enemmän omia juttuja aamujäällä ja punttisalilla. Meidän jäähalli on nk. monitoimiareena, joka pitää sisällään ison punttisalin, uimahallin, kampaamon ja kahvilan. Kampaamoon ei ole ollut kauheasti asiaa, kuten alapuolella olevasta kuvasta tulette huomaamaan, mutta punttisali on tullut tutuksi luonnollisesti.

Pukeutumisesta sen verran, että olen huomannut ihmisten halun ns. sulautua väkijoukkoon, tummat värit ovat varmasti ikuinen trendi täällä. Itsellä tuo joukkoon sulautuminen on onnistunut yhtä hyvin, kuin elefantin ja kärpäsen parittelu. Sinivalkoraitainen pipo, vihreänkeltainen untuvatakki ja nutipää ei jää kyllä huomaamatta ihmisiltä tuolla kadulla. Vapaa ja oma valinta tämäkin siis. 🙂

Blogin loppuun haluan välittää teille arvoisat lukijat jo monesti mainitsemani keittiön tytöt, jotka ovat sulattaneet tämänkin karpaasin sydämen monenlaisilla keitoilla ja muhennoksilla ja ennen kaikkea lämpimillä hymyillään! Aurinkoista, iloista ja rentouttavaa viikonloppua kaikille lukijoille tuon kuvan myötä ja palataan taas blogille, kun aika on kypsä! 😉  Eli ei muuta kuin näkemiin, do svidaniya!

Keittiön tytöt ja meikäläinen. 🙂

Parhain terveisin, suomalainen kazakki #34

Elämää Kazakstanissa osa 2

Sosiaaliset taidot, junat ja matkasuunnitelmat

Ensimmäiseksi haluan kiittää teitä kaikkia mahtavasta lukijamäärästä, joka oli yli 90 000, sekä palautteesta, jonka olen teiltä saanut. Se antaa valtavasti voimaa ja virtaa töiden tekemiseen, kun kotipuolesta ja ympäri maailmaa tulee noin mahtavaa tsemppausta, eli iso hatun nosto ja kiitos vielä kerran teille kaikille!

Blogi oli suosittu juttu monessa paikassa. 🙂

En ehkä maininnut ensimmäisessä osassa tarpeeksi selkeästi sitä, kuinka hienosti minut on tänne otettu vastaan, niin pelaajat, huoltajat, lääkärit, hierojat, keittiön tytöt ja koko seurajohto joukkueen Presidenttiä myöten. Olo on koko ajan ollut se, että olen ollut todella lämpimästi tervetullut tänne ja siitä asiasta iloitsen täällä jokainen päivä.

Omalla uralla kaikissa paikoissa eivät asiat ole olleet näin hienosti. Kun menin aikoinaan Venäjälle, niin tasan kaksi peluria puhui englantia minulle. Ihmettelin asiaa, että eikö nyt oikeasti löydy enempää pelaajia, jotka puhuisi englantia. Annoin asian olla ja tyydyin siihen. Ajattelin, että opettelen kieltä, niin että ymmärrän. Sitten yksissä harjoituksissa jouduin oman pelaajan mailaniskujen kohteeksi, kun en antanut kiekkoa, joka oli suojuksieni alla ja treeneissä peli käynnissä. Iskuja toiseen pohkeeseen olan takaa ja kaksin käsin, jonka jälkeen annoin suoran palautteen englanniksi ja kuinka ollakkaan, tämä kaveri, joka ei ollut kahteen ja puoleen kuukauteen puhunut sanaakaan lontoota, yhtäkkiä ymmärsikin kaiken! Se kielikurssi päättyi useisiin nyrkin iskuihin ja painiin, jota valmentajat ja pelikaverit seurasivat vierestä ja antoivat meidän ottaa kunnolla yhteen. Hetken päästä joukkueemme kapteeni ja apuvalmentaja tulivat väliin. Onneksi vastassa ei ollut itseäni paljon vahvempi kaveri, koska jos niin olisi ollut, niin siinä menossa olisi varmaan näkynyt hallin kaikki ikkunat yhtä aikaa. No, tämän tapahtuman jälkeen alkoi kuulua ainakin kuudesta eri suusta , että “good morning tough guy!” Näin siis Siperiassa kymmenen vuotta sitten.

Siperia opetti monenlaisia asioita.

Takaisin siis tämän hetkisiin tapahtumiin.

Kävimme pelaamassa Rudnyssa ja molemmat pelit voitettiin, 2-6 ja 0-4. Pelasin ensimmäisen nollapelin hyvän puolustuksen avulla. Joukkueessa on hyvä henki päällä ja yhteishenkeä rakennettiin lisää Rudnyssa pitämällä saunailta pelin jälkeen hotellilla. Siinä sitä puhuttiin englantia, venäjää, slovakiaa ja jossain vaiheessa kysyin pojilta suomeksi, että “joko puhutaan suomea” ? Kaikki tuijotti hölmistyneenä minua ja alkoivat nauramaan. Hilpeä tunnelma jatkui, kun puhuin suomea muutaman lauseen esimerkkinä. Selittivät pienen tulkkauksen avulla, että kuulostaa järjettömälle, mutta niin se varmasti kuulostaakin, epäilemättä.

Junalla mennään ja junalla tullaan.

Legendaarinen samovaari, eli venäläinen teenkeitin junassa, josta saa kuumaa vettä tarvittaessa.

Ja junan vessa oli kyllä puhutteleva ja tuoksu aisteja huumaava. Kansikin pysyi hienosti auki.

Tulimme Rudnysta siis lauantaina 9 tuntia junalla ja olimme takaisin Kokshetaussa kymmenen aikaan illalla. Tuo junalla kulkeminen on paljon mielekkäämpää, kuin esimerkiksi bussilla reissaaminen, joka tuli tutuksi Ruotsissa. Välillä matkustettiin 14 tuntia bussilla yhteen kyytiin ja siinä menossa alkaa happi loppua välillä ihan oikeasti. Kun lähdimme Rudnyyn junalla, niin minulle kerrottiin, että olet vaunussa ja hytissä numero x. Tajusin heti junaan astuttuani, että taitaa olla parempi odottaa hetki käytävällä, ennenkuin menen katsomaan mistä paikka löytyy, niin hirveä sekamelska siitä sopasta tuli, kun junan ovet aukesivat! Vaikka paikat oli määrätty, niin tiettyjen pelaajien oli yksinkertaisesti pakko päästä istumaan ja nukkumaan siihen samaan hyttiin, missä he olivat edelliselläkin kerralla olleet.  Minua tämä tilanne lähinnä huvitti ja seurasin sivusta, kun suut kävivät ja kirosanat lentelivät sinne sun tänne. No, paikkani minäkin löysin ja pääsin asettumaan aloilleni. Rudnysta pois lähtiessä minulle sanottiin, että mene sinä ensimmäisenä junaan, kun sinulla on isoin varustekassi, joka saadaan pakattua alimmaiseksi hyttiin, jonne kaikkien varustekassit laitetaan. No, eihän siitä ensimmäisenä menosta mitään tule täällä, niin kauhea kiire ja hätä oli muilla päästä sinne, joten taas odoteltiin ja ihmeteltiin.

Saavuttiin lopulta perille Kokshetauhun ja jäähallille, jossa odotti ruoka, jonka keittiön tytöt olivat tehneet meille. Koko päivä ilman lämmintä ruokaa, niin johan maistui herkulliselle maatuskojen sapuskat! Aamulla palattiin työmaalle sorvin ääreen ja käytiin jäällä reilun tunnin verran, siihen lihaskuntoharjoitus, venyttely ja jalkojen hieronta, lounas ja kotiin.

Meidän oma jäähalli, Burabai Arena.

Jäähalli sisältä, isompi katsomo jää kuvan vasemmalle puolelle.

Meidän jäähalliin mahtuu siis noin 1500 ihmistä ja joka kerta halli on loppuunmyyty. Harmittelevat hallin liian pientä kapasiteettia, koska katsojia olisi enemmänkin, jos halli vetäisi enemmän väkeä. Arlan ja jääkiekko on täällä Kokshetaussa iso asia ja monelle viikon kohokohta, kun pääsee katsomaan peliä. Tunnelma on ollut hyvä kaikissa kotipeleissä ja meteli on korvia huumava, niin kovasti ihmiset meitä kannustaa täällä ja se on hienoa!

Kuvassa neuvottelen tuomarin kanssa meidän saamasta jäähystä.

Sarjan tasoa on vaikea verrata yhteenkään sarjaan, joissa olen aikaisemmin pelannut. Hyviä ja taitavia pelaajia on ollut tähän mennessä joka joukkueessa, mutta myös niitä, jotka eivät häikäise pelillisillä taidoilla, vaan taidot ovat enemmälti itsepuolustus lajien suunnalta tulevia. Mailalla saa hakata kyllä aika isolla kädellä ilman, että siitä tarvitsee mennä jäähypenkkiä kuluttamaan.

Meidän jäähalli on rakennettu vasta 2009, eli olosuhteet on loistavat moneen muuhun vastustajaan verrattuna. Rudnyssa oli niin kylmä halli, että siellä olisi voinut pakastaa vaikka mansikat! Jäätävän kylmä, eikä asiaa auttanut yhtään ulkolömpötila, joka oli -31.

Pakastin Rudnyssa.

Tällä viikolla pelattiin 2 ottelua, joista toinen  hävittiin 3-4 rangaistuslaukauskisassa Nomad Astanalle, joka on nk. Barys Astana KHL joukkueen farmiseura. Ensimmäinen peli hävittiin rangaistuslaukauksilla 3-4 ja en pelannut maalissa. Toinen peli voitettiin 5-4 ja olin maalissa tuossa pelissä. Peli meni lopussa ihan painiksi ja jäällä nähtiin monenlaista tanssiparia. Lopussa kavensivat ilman maalivahtia, mutta peliä oli enää kuusi sekuntia kellotaulussa.

Tänään koin jälleen jotakin uutta, nimittäin urani ylivoimaisesti nopeimman vieraspelireissun! Meidän piti mennä bussilla Astanaan tänään ja huomenna olisi aikainen lento Astanasta Atyrau nimiseen kaupunkiin, jossa pelaa siis Beibarys Atyrau. No, pakattiin varusteet ja lähdettiin ajamaan bussilla kohti Astanaa. Matkaa kesti noin 200 metriä, kunnes tuli ilmoitus, että Atyraun lentokenttä on syystä tai toisesta suljettu. Ei muuta, kuin täyskäännös, varustekassien purku ja kotiin! Pelaamme maanantaina ja tiistaina kotona suunnitelmista poiketen.

Tuossa alapuolella on loppukevennyksenä paikallisen kauneustuotemyyjän toimistosta kuva. Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua kaikille lukijoille!

Iloisin terveisin, Suomalainen Kazakki #34

Paikallisen Orifl?me yrittäjän toimisto.