Archive for July, 2015

Kesäterveiset Venäjältä!

Posted: July 20, 2015 in Uncategorized

Hei kaikki kullanarvoiset lukijat ja tervetuloa toivottavasti jopa nautinnollisen lukuhetken pariin!

Tuntuu siltä, kuin kesä ei olisi vielä edes alkanut, koska onhan meitä hellitty täällä rakkaassa Koti-Suomessa välillä jopa yöpakkasilla. Toivotaan kuitenkin, että etanan sarvet kääntyisivät lämpimämmän sään suuntaan ja saataisiin edes hetki nauttia oikeasta kesästä.

Tässä o

Yhtä tärkeimmistä osa-alueista, eli teränkäyttöä käydään tässä läpi.

Yhtä tärkeimmistä osa-alueista, eli teränkäyttöä käydään tässä läpi.

Vaikka säät eivät lämmöllään olekaan hellineet, niin hiki on lentänyt reippaanlaisesti viime aikoina. Pidin kahtena edellisenä viikonloppuna kaksi maalivahtileiriä Rovaniemellä, joista ensimmäinen oli tarkoitettu 03-syntyneille ja sitä vanhemmille ja jälkimmäinen leiri oli taas 04- ja sitä nuoremmille molareille. Maalivahdeista osa oli paikallisia ja sitten oli väkeä mm. Kuusamosta, Kajaanista, Kittilästä, Torniosta, Nurmijärveltä ja yksi maalivahdin alku oli löytänyt tiensä maalinsuulle aina Oslosta asti, mahtavaa! 👍 Tyttöjä ei leireillä ollut, mutta uskoisin ja toivon, että ensi kesän leireille saadaan tyttöpoweriakin maalille!

Leirit sisälsivät noin 6 tuntia jääharjoituksia, sekä 4 tuntia oheisharjoittelua. Jäällä opeteltiin teränkäyttöä, terillä liikkumista, perustekniikoiden läpiviemistä, pelinlukua, reaktioharjoituksia ja niin edelleen. Oheisharjoitukset sisälsivät mm. Tasapaino, kehon koordinaatio, nopeus, ketteryys, sekä keskittymisharjoituksia. Viikonlopun mittainen tehopaketti oli todella intensiivinen, ravinnon ja levon hyötysuhdetta, sekä tärkeyttä kuitenkaan unohtamatta.

Rovaniemellä on harjoitusleirillä tällä hetkellä KHL:n yksi perinteikkäimmistä seuroista, Moskovan TSKA. Tuota joukkuetta vahvistettiin muutama viikko taaksepäin, kun he hankkivat NHL:stä Edmonton Oilersista kovan luokan maalivahdin, Viktor Fasthin. Fasth pelasi NHL:n lakkovuotena samassa sarjassa, kuin allekirjoittanut ja pelasin muutaman kerran kaveria vastaan. Näin ollen pyydettiin Viktoria, jos voisi tulla moikkaamaan poikia ja jutustelemaan hieman, sekä kirjoittamaan luonnollisesti nimmareita. Eilen saatiin kaveri aamutreenin jälkeen paikalle, ja kun herra sisään asteli, niin pojilla loksahti leuat yhtä ammolleen, kuin pajatson voittolaari! Siitä kohtaamisesta jäi varmasti monelle pojalle hieno muisto.

Viktor Fasthin kanssa ryhmäkuva ja pojat olivat innoissaan!

Viktor Fasthin kanssa ryhmäkuva ja pojat olivat innoissaan!

Leirielämää siis ja toivottavasti sain annettua tietoa tarpeeksi selvästi eteenpäin pojille ja poikien vanhemmille, siitä mistä maalivahtina pelaamisessa oikeasti on minun mielestäni kyse.

Tulevan kauden pelipaikka on vielä avoinna. Tarjouksia on tullut Keski-Euroopasta, mutta ei sellaisia, joihin olisin halunnut tarttua. Sopimuksen tekeminen on osaksi myös tunnepeliä, vähän sama kuin oikean kumppanin löytäminen, aika paljon pienemmässä mittakaavassa tietenkin. Mutta sen tietää, kun se oikea naksahtaa kohdalle, että jes! Tässä se on, tänne signataan ja lähdetään!

Kun kirjoitan tätä, niin istun parhaillaan Allegrossa matkalla Pietariin ja menossa käymään pienellä välibreikillä, ennenkuin paluu arkeen taas tapahtuu. Toivotaan, että sopimus syntyisi pian, että pääsisi liittymään ryhmän mukaan heti lähdöstä ja pääsisi hommiin käsiksi samantien!

Tässä siis kesäkuulumiset ja nyt lähden syömään sammen mätiä, blinejä ja borsch-keittoa, se on siis soronoo taas hetkeksi!

Parhain terveisin, Coach Puurula #34

Advertisements