Olkapäästä Omegaan

Hei lukijat!

Kirjoitan tätä blogia matkalla uusiin seikkailuihin ja taisteluihin.
Olkapää hajosi syyskuun lopussa ja sillä hetkellä, kun istuin pyörätuolissa puolalaisessa sairaassa ilman kipulääkkeitä ja käsi roikkui lattialla, kävin kivunsekaisissa tunteissa läpi mielessäni omaa uraa. Silmissä vilisi ylä- ja alamäet, maalit jotka olisi pitänyt torjua, torjunnat, jotka sytyttivät koko hallin, finaalitappiot, mestaruudet, onnen ja pettymyksen kyyneleet ja kaikki mahdollinen ja mahdoton, mitä omaan lätkäuraan on mahtunut.

Heräsin nukutuksen jälkeen ja käsi oli kiskottu takaisin paikoilleen, ja oli hyvä olla, kipua ei sillä hetkellä ollut. Pelikaverit tulivat hakemaan minut sairaalasta kotiin. Katsoin kotiin päästyäni samantien koneella rg-kuvat, ja ne olivat lohduttoman näköiset. Mielessä kävi, että tässäkö tämä nyt oli? Ei torjutakaan kiekkoja enää? Mihin kuntoon käsi ylipäätään tulee? Mitä sieltä on rikki? Leikkaus oli jo pelkällä röntgenkuvalla selviö, tästä ei ilman puolalaista puukkoa selvittäisi.

 

 

4 päivää myöhemmin menin magneettikuvaan. Kauhunsekaisin tuntein, sitä kenellekään näyttämättä menin selälleen laverille ja minut työnnettiin kuvausputkeen 20 minuutiksi. Yritin pysyä positiivisena, vaikka tiesin, että kuvauksen jälkeen saattaa tulla sellainen tuomio, että jalat alkavat tärisemään ja kyyneleet valua pitkin klinikan käytäviä.

Oli käynyt kuitenkin onni onnettomuudessa ja vamma oli paha, mutta ei niin paha, etteikö siitä käsi tulisi leikkauksella. Siinä lääkäri varmaan ihmetteli innostustani lausunnon saannin jälkeen, kun tuomio oli kuitenkin melkein puolen vuoden sairasloma.

Siinä lääkärin huoneessa päätin, että mitä ikinä se ottaakaan, niin hanskatorjunnat eivät vielä olleet tässä. Käsi oli välillä tosi kipeä, mutta en sitä myöntänyt kenellekään. Se oli “ihan hyvä” aina kysyttäessä. Pidin kahta erilaista kantosidettä kädessä ensimmäiset puolitoista kuukautta.

Kävin hakemassa perspektiiviä elämään vierailemalla keskitysleirillä Auschwitzissa ja mietin uudelleen, että joskus asiat ovat olleet oikeasti huonosti. Toistin päässäni itselleni, että “älä hyvä mies valita turhasta, se on kuitenkin vaan yksi olkapää, tässä maailmassa joillakin ihmisillä on oikeasti ollut ja on tälläkin hetkellä hätä.”

Päästiin kantoside-vaiheen yli ja käsi oli yhtä jäykkä, kuin suomalainen mies lavatansseissa. Kättä sai alkaa liikuttelemaan ja pikkuhiljaa isompia liikeratoja läpikäyden, mielessä koko ajan tulevat pelit ja haasteet. Olin päättänyt tulla takaisin vielä parempana kuin koskaan. Menin joulukuussa jäälle ja ensimmäinen kerta oli, kuin olisi saanut siivet alle! Uskomaton fiilis Kalajoen legendaarisessa kotihallissa, kun saat tehdä luistimilla sen, minkä parhaiten osaat. Otin ensimmäisellä kerralla mailan ja kiekon mukaan. Ihan sen takia, etten osaa olla jäällä ilman niitä. Otin kiekon ja aloin leipomaan sitä mailalla ja käsi tuntuikin tosi hyvälle, hätkähdyttävän hyvälle.

Jatkoin luistelua ja maila oli mukana ja ei mennyt montaa viikkoa, kun aloin paukuttamaan kiekkoja kohti maalia niin paljon, kuin käsistä lähti. Alkoi tuntua sille, että käden parantuminen on aikataulusta jonkin verran edellä.

Oli selvää, kun loukkaannuin, että minun pelit siinä seurassa oli pelattu, koska piti saada korvaaja tilalle ja minun pelit saattoivat joka tapauksessa olla koko kaudelta ohi. Tiesin jo tapahtuma-iltana, että minun pitää alkaa etsimään uutta seuraa, kun käsi alkaa olemaan takaisin koppauskunnossa.

Olin ikävöinyt viime kautta ja Italiaa siitä lähtien, kun tulin keväällä pois. Sanoin silloin jo, että haluan vielä sinne takaisin joku päivä. Jatko samassa paikassa ei ollut kuitenkaan mahdollinen seuran tiukan budjetin takia. Harmitti aivan hulluna jättää paikka, joka oli uran tähän astisista paikoista ollut ylivoimainen, mutta ilmaiseksikaan ei pystynyt jäädä pelaamaan.

Tuli joulu, kinkut, suklaat ja jouluaamun kirkot. Tuli uusi vuosi ja tuli loppiainen, tuli vastaan joukkue nimeltä SG Cortina.

Italian pääsarjajoukkue, joka sijaitsee Italian pohjois-osassa. Dolomiitti-vuorten ympäröimä 8000 asukkaan hiihto- ja laskettelukylä, James Bondin “Erittäin salainen” elokuvan kuvauspaikka. Legendaarinen ja kaunis alue, jossa pidettiin mm. vuoden 1956 Olympialaiset.

Neuvottelut etenivät viime viikonloppuna siihen pisteeseen, että kohta istun koneessa matkalla Puolaan hakemaan loput kamat, ja sen kautta lento Innsbruckiin, josta automatka vielä Cortinaan tänä iltana.

Odotan tulevia haasteita tosi suurella innolla ja intohimolla! On mahtavaa päästä pelaamaan taas ja laittamaan itsensä likoon jokaista olkapään rustoa myöten!

Cheekin laulun sanoin: “Alusta loppuun, Alphasta Omegaan, jos en antais kaikkee, must ei ois antamaan ollenkaan. En osaa pantata ollenkaan, sisällä palaa taas kovempaa!”

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Parantunein terveisin, Puuru #34

ps. Saan muuten oman pelinumeroni 34 takaisin, varmistin asian jo etukäteen. 😉