Elämää Italiassa osa 3

Buonasera kaikki arvoisat lukijat ja tervetuloa jälleen suomalaisen italiaanon sanallisten ja kokemuksellisten tarinoiden äärelle!

Pakkohan tämä nyt oli tehdä, eli yläilmaselfie! 🙂

Täällä sarja saatiin käyntiin toissa viikonloppuna kotipelillä ja avaus hävittiin Neumarktille lukemin 1-2. Peli oli tunnustelua ja hieman arkaa molemminpuolin, vähän niinkuin olisi kaikilla ollut villasukat  vielä edellistalvelta jaloissa. Seuraavalla viikolla pelattiin sitten Valpelliceä vastaan vieraskentällä ja turpaan tuli 5-1 ja peliesitys ei ainakaan parantunut edellisestä, vaan oltiin pelaavinamme, mutta tärkeissä paikoissa oltiin aivan lapasia. Ja jos viisi kertaa kolisee omissa, niin siinä vaiheessa saa katsoa myös maalilla seisonut kaveri itseään peilistä muutaman kerran. Erään entisen valmentajani sanoin : “Toi sun torjuntaprosentti oli alhaisempi, kuin mun saunan lämpömittarissa olevat lukemat”.

Mutta asioilla on tapana järjestyä, niin jääkiekossa, kuin muussakin elämässä ja paremmista tuloksista jääkiekon saralla hieman tuonnempana. Tuo Valpellice on muuten todella pieni vanha luoteis-italiassa sijaitseva kylä, joka kuuluu Torinon provinssiin ja matkaa upeaan Torinoon tulee n. 50 kilometriä. Val pellice on käytännössä käyty läpi taktiikalla askel sisään ja toinen ulos, niin pieneltä se vaikutti, kivalta ja tunnelmalliselta kylläkin ensinäkemältä.

Puolitoista viikkoa sitten kävin eräänä aamuna laskemassa 16 kilometriä koskia täällä ja oppaakseni sain lajin maailmanmestarin Roberton. Robertolla oli homma loistavasti hallussa ja vauhdilta ja vaarallisilta tilanteilta ei vältytty tälläkään kertaa! Uin myös koskessa välillä, tosin tarkoituksellisesti kokeakseni, kuinka kylmää on +6 asteinen vesi ja miltä tuntuu, kun kolauttaa takapuolensa kunnolla kivikkoihin, virta koskissa on nimittäin todella kova, että siinä vauhdissa ei niitä paljoa ehtinyt väistelemään. Mahtava kokemus, mutta ei ensimmäinen kerta. Kesällä laskin Suomessa Rukan vieressä sijaitsevassa Juuma nimisessä paikassa koskia ja sekin oli hieno kokemus!

Vierailin myös edellisenä sunnuntaina Garda-järvellä, joka on kaikessa kauneudessaan upea! Täältä tulee matkaa Gardan pohjoiskärkeen n.160km ja ajoin siitä hieman vielä etelämmäs ja matkan varrella tuli vastaan todella iso outlet ostoskeskus nimeltä Affi. En jäänyt sinne kuitenkaan pyörimään, vaan ajelin suoraan lähimpään paikkaan, jossa pääsi uimaan järvessä. Sää oli tosi kesäinen, +26 ja vesi oli lämmintä. Matkan varrella pysähdyin syömään kylässä nimeltä Malcesine ja ruoka oli herkullista, luonnollisesti! Takaisin tullessa pysähdyin myös viinitilalla nimeltä Pisoni, se tuli vastaan hieman ennen kaupunkia nimeltä Trento, löysin sen silkalla tuurilla ja hyvä tuuri kävikin! Aivan loistavia viinejä ja juustoja oli tarjolla, joita sai ostaa mukaan sieltä ja maiskutella kotona. Tila on perustettu jo 1852, joten todella perinteikkäästä ja arvokkaasta tilasta oli kyse ja palvelu oli myös omistajan myötä sen mukaista.

 

Garda-järvi koko kauneudessaan, kerrassaan upea paikka!

Meren elävät maistuivat herkulliselta Malcesinen kylässä sijaitsevassa ravintolassa.

Pisonin viinitila oli upea ja palvelu loistavaa!

Tähän kuvaan riittää varmastikin yksi sana: nam.

Rypäleet maistuivat todella makeilta ja hyviltä.

 

Viineistä, juustoista ja muista vapaapäivien hekumoista siirrytäänkin sitten vähän arkisempaan asiaan nimeltä luistinten teroitus. Täällä kyseinen homma on kyllä vähintäänkin mielenkiintoisissa kantimissa. Luistimet ovat jääkiekkoilijan tärkein työväline ja terien on oltava viimeisen päälle kunnossa, jos niillä meinaa tosissaan pelata. Aloin asiaa taannoin kyselemään, kun putket piti saada teräviksi, että kuka ja missä luistimet teroittaa täällä, niin vastaus oli, että vie ne tuonne hallin nurkkaukseen, jossa jääkoneen ajaja teroittaa ne. Siis, niin mitä?!?!?!? Siis zambonin ajajako teroittaa meidän luistimet, kysyin. “Joo joo, vie ne sinne”, sain vastaukseksi. Minähän vein luistimet ja vastassa oli huom! –> yksi kuskeista ja annoin luistimet hänelle ja käsipelillä hän alkoi niitä sanan varsinaisessa merkityksessä veistelemään. Katselin vähän aikaa sitä touhua ja lopuksi päätin, että parempi varmaan, etten katso enää enempää, vaan teen ristinmerkit ja toivon parasta. En todellakaan nyt siis tarkoita, etteikö yksikään jääkoneen kuljettaja osaisi luistimia teroittaa, mutta normaali olosuhteissa ne teroittaa huoltaja, joita meilläkin on kolme kappaletta! Joten heti alkuun kuulosti vähintäänkin ihmeelliseltä se seikka, että zamboni kaveri vastaa meidän luistimista, miksi huoltajat eivät ole sitä opetelleet, kun kerta ovat niillä töin hallilla. Sain luistimet käteeni ja ainoa, mitä tämä kaveri minulle osasi sanoa, oli että “right skate, no good”, eli oikean jalan luistin ei hyvä. Joka tapauksessa ne teroitukset loppuivat siihen paikkaan ja mentiin jäälle, niin olo oli kuin vastasyntyneellä vasikalla karsinassa, kun ei tahtonut pystyssä pysyä. Yksi kolmesta huoltajasta äkkiä paikalle ja käsipelillä nopeat hionnat liipan kanssa, että pystyi jollain ilveellä vetämään harjoitukset läpi. Myöhemmin viilasin terät itse siihen kuntoon, että niillä pystyy treenaamaan ja pelaamaan täysillä. Eikai tuossa tilanteessa voinut taaskaan muuta tehdä, kuin alkaa nauramaan. Jälkeenpäin, kun asiaa ihmettelin, niin pelikaveri sanoi minulle, että “sun luistimet teroitti se väärä jäänajaja.” No, eipä tarvi kauas taakse katsoa, kun Ruotsissa huoltaja sössi automaattikoneen kanssa kolme kertaa luistimista kantit pois niin, että taas oltiin bambina heikolla jäällä. Eli täysi ymmärrys ja sympatia tämän kaverin kohdalla täällä, jonka varsinainen työ on olla kenttämestari ja pääasia ja iso käsi siitä, että yrittää, mutta hassu juttu kaiken kaikkiaan koko teroitushomma täällä.

Kolmas sarjapeli siis pelattiin lauantaina ja siinä vastaan asettui molemmat edelliset pelinsä voittanut Cortina. Johdettiin peliä 2-0 ja jos oltaisiin kyetty kliiniseen viimeistelyyn, niin me oltaisiin naulattu se ottelu jo toisessa erässä. Hieman kuitenkin viimeistelyn ontuessa pelistä muodostui trilleri ja kaveri pääsi kaventamaan kolmannessa erässä loppulukemiksi 2-1. Pelin loppu oli huikeaa puolustustaistelua ja sehän on itselle ainakin hienointa, kun pääsee oikeasti taistelemaan pisteistä kynsin ja hampain. Joukkue pelasi todella uhrautuvasti viimeiset minuutit ja pojat blokkasivat monta tärkeää laukausta, niin etteivät ne tulleet maalille asti edes. Fiilis pelin jälkeen pukukopissa oli vähintäänkin huojentunut, koska kolmatta tappiota ei kärsinyt enää ottaa, koska ero kärkeen kasvaisi aivan liian isoksi, aivan liian aikaisin.

Eilen oli vapaapäivä ja se menikin melkoisen mahtavissa tunnelmissa ja maisemissa. Ensin pääsin syömään tuttavaperheen luokse aitoa meksikolaista ruokaa ja sen jälkeen minulta kysyttiin, josko haluaisin nähdä tämän meidän kauniin kylän yläilmoista. No tottakai halusin!!! Ei muutakuin kaksi paikkaisen Falconin kyytiin ja muutaman kilometrin korkeuteen katselemaan ja rentoutumaan mahtavien maisemien seassa! Pääsin myös testaamaan, miten kone käyttäytyy ja miten sitä ohjataan ja sekin oli huikeaa! Alhaalla oli 25  astetta lämmintä ja hetken päästä oltiin katselemassa vuorien lumihuippuja ja oli kyllä mahtava ja mieleenpainuva kokemus, jonka muistaa varmasti ikuisesti.

Vipiteno yläilmoista kuvattuna.

Käytiin myös kurkistamassa vuorten huippuja, vautsivau!

Tänään taas palattiin maanpinnalle siis ja alkoi valmistautuminen ja keskittyminen kohti huomista, jolloin kohtaamme viime kauden mestarin Rittenin vieraissa. Kuuma ilta ja kuuma peli tulossa varmasti, mutta sehän on vain hienoa päästä pelaamaan sarjan ylivoimaista suosikkia vastaan. Me lähdetään peliin isona haastajana, mutta ennen kaikkea me lähdetään voittamaan se peli.

Summa summaarum siis, täällä kaikki hienosti. Upeita paikkoja, hienoja ihmisiä, tylsiä luistimia sekä pettymyksen, häviämisen tuskan, voittamisen ja ilon tunteet, kaikki käyty läpi reilussa viikossa! Mutta mikä hienointa tästä tunneskaalan koko kirjosta on kilpaurheilijan päivät, kuukaudet ja vuodet tehty.  Ei siis muuta, kuin arrideverci ja kuulemisiin taas!

Loppukevennyksenä  vielä kuva paikallisesta turvallisuuden maksimoimisesta, voikaa hyvin!

 

Vieköhän tuon joku tuolta? 😉

 

Parhain terveisin, suomalainen italiaano #34

 

 

 

Elämää Italiassa osa 2

Pre-season ja uuden alku

Tervehdys kaikille näistä kuvankauniista maalaismaisemista!

Taas on vajaa pari viikkoa kokeneempi Italian matkustaja ja täytyy sanoa, että on jo ehtinyt näkemään kaikenlaista, kaunista ja koomista! Sää on kesäinen myös täällä tällä hetkellä, niinkuin ilmeisesti vielä Suomessakin, mutta aamuisin on kyllä jo viileää.

Silmiä hivelevät ovat maisemat, varsinkin aurinkoisina päivinä maalaisidyllin kauneus korostuu entisestään.

Meidän ns. pre-season, eli kauteen valmistava harjoitusjakso saatiin lauantaina päätökseen ja nyt tämä viikko treenataan kauden avauspeliä silmällä pitäen ja hiotaan yksityiskohtia kuntoon. Lauantain harjoitusten jälkeen huoltajat toivat kottikärryillä kylmää olutta pukukoppiin ja tarjolla oli myös syötävää, meetwurstia, weiswurstia, juustoja ja patonkia harjoituskauden päättymisen kunniaksi.

Raksamiesten tyyliin oluet tuotiin koppiin kottikärryssä.

Illalla oli vuorossa joukkueen esittely ja mukana olivat seuran omat juniorit ja he esittelivät aina yhden pelaajan ja paidan kerrallaan. Kaupunginjohtaja, meidän seuran Presidentti, manageri ja puheenjohtaja pitivät ennen esittelyä omat näkemyksensä joukkueesta ja ensi kaudesta. Täytyy toivoa, että saataisiin halli täyteen mahdollisimman moneen peliin kaudella. Treenipeleissä on ollut aika vähän sakkia, mutta toivotaan että itse sarjapelit toisivat mukanaan enemmän ihmisiä hallille, koska me tarvitaan kipeästi se tuki, joka omilta kannattajilta saadaan. Milanossa on kuulemani mukaan ainakin tosi villi meininki peleissä, joten niistä riittää kerrottavaa varmasti tuonnempana, kun on ensin käyty pelaamassa siellä.

Joukkueen esittely Vipitenossa lauantaina.

Edellisen postauksen jälkeen käytiin muuten Brixen nimisessä kaupungissa lääkärintarkastuksessa. Matkaa täältä tulee vajaan 20 000 asukkaan kaupunkiin noin 30km. Meille tehtiin sydämen rasitustesti, mitattiin verenpaineet jne. Kaikki oli kunnossa ja saatiin viralliset todistukset siitä, että ollaan kykeneviä harjoittamaam kilpaurheilua. Sairaala oli tosi siisti ja ilmeisen uusi. Myös paikallisessa verotoimistossa vierailu oli omanlainen kokemus. Yksi työntekijä töissä ja jono oli niin pitkä, ettei odotusaulaan mahtunut edes sisälle, vaan odotettiin kadulla omaa vuoroamme. Sekin asia saatiin kuitenkin hoidettua reippaan tunnin odottelun jälkeen.

Nämä Brixenin kirkontornit ovat maalattu myös minun maskiin.

Piti kuitata nimet papereihin, ennenkuin saatiin mennä lääkärintarkastukseen Brixenissä.

Jono verotoimistoon oli niin pitkä, että seisottiin kadulla ja haettiin kahvit viereisestä kuppilasta odotellessamme sisäänpääsyä.

Reilu viikko takaperin käytiin pelaamassa Landshutia vastaan Saksan puolella. Joukkue pelaa DEL2 sarjaa ja ihan pätevän oloinen joukkuehan tuo tuntui olevan. Voitettiin vieraissa 3-4, mutta kotona pelattiin samaa jengiä vastaan kaksi päivää myöhemmin ja hävittiin 1-5. Se oli heikoin esitys pre-seasonilla koko joukkueelta, etenkin ottelun viimeinen erä, allekirjoittanut mukaan lukien. Kaksi erää ihan hyvää peliä, mutta kolmannessa erässä täysi romahdus jäähyjen merkeissä ja peli oli sillä selvä. Seuraavaksi pelattiin ensimmäistä kertaa saman sarjan joukkuetta vastaan ja voitettiin HC Eppan 7-3 kotona. Pelissä sattui ja tapahtui. Välillä jäällä oli niin kauhea sumu, kosteudesta johtuen, että pidettiin pieniä taukoja ja hallin päässä sijaitseva jättimäinen puhallin puhalsi sumua pois. Puhallinta pidetään hetki aina päällä ja käynnistetään uudelleen sumun saapuessa jäälle. Toisessa erässä hajosi osa kaukalon laidasta, mutta ei hätää, kenttämestari teki erikoiset ja teippasi laidan pelkällä teipillä kiinni ja taas mentiin! Vastustaja ole meitä heikompi, mutta sarja kun alkaa, niin ne on eri pelejä tuotakin joukkuetta vastaan varmasti. Harjoitusotteluista ei kannata yleensä ihan kauhean pitkälle meneviä johtopäätöksiä tehdä.

Landshutin maisemia vauhdista matkalla hallille.

Viime viikolla kävin katselemassa maisemia 1500 metrissä Rosskopf nimisessä paikassa. Paikka sijaitsee ihan keskustan tuntumassa ja ylös pääsee gondolihissillä. Hinta on 10€/aikuinen ja ylhäällä voi käydä katsomassa maisemien lisäksi myös alpakoita, vuohia ja poimia vaikka mustikoita, niitä siellä  nimittäin näytti olevan yllin kyllin. Talvisin siellä voi siis lasketella ja kesäisin vaellella.

Näkymät gondolista Vipitenon keskustaan päin.

Maisemat Rosskopfin korkeuksista.

Ruoka on mielettömän hyvää. 🙂

Nyt täällä alkaa siis viimeinen viisi päivää, ennenkuin Broncos vuosimallia 2014-2015 saa tulikasteensa Neumarkt nimistä joukkuetta vastaan kotipelissä 20.9 lauantaina. Vastustaja on puheiden mukaan kova ja meidän täytyy valmistautua erittäin huolella lauantaihin, että saadaan pistetili heti lähdöstä auki.

Pelit täällä alkavat arkisin vasta 20.30 ja viikonloppuisin 19.30 paikallista aikaa (kello on tunnin Suomen aikaa jäljessä), eli aika myöhään aina pelataan. Nämä aikataulut ovat siis viimeisin tieto, mutta ainahan ne saattaa muuttua, mutta sepä jää nähtäväksi.

Ruoka täällä on aivan taivaallista, sama missä käy syömässä, niin aina saa semmoiset herkut, että vähän täytyy jopa katsoa mitä suuhunsa laittaa, koska muuten ollaan tilanteessa, että meikäläisen maalilla ei ole aukkoja enää ollenkaan, kun on saanut syödäkseen vähän paikallisia herkkuja. Suosittu makea herkku täällä on omenastruudeli, joka maistuu kyllä todella hyvälle ja sitä saa melkeinpä mistä kahvilasta tai leipomosta tahansa. Suolaisia löytyykin sitten joka lähtöön ja joka ruokapaikassa on hyvät listat, joista löytyy kyllä jokaiselle jotakin. Paljon täällä on Saksasta vaikutteita ruoan, juomien suhteen, koska niin Saksa, Itävalta kuin Liechensteinkin ovat vain kivenheiton päässä täältä.

 

Tällaista täällä siis tällä kertaa, eli alles gut! Kirjoittelemisiin ja ciao!

Parhain terveisin, suomalainen italiaano #34

Blondi alpakka.

 

Elämää Italiassa osa 1

Italia, uusi maa ja uudet kujeet

 

 

 Ciao ja terveiset täältä uudesta työpaikasta pohjois-Italiasta!

 

Siinä on rehellinen, konstailematon ja aito italialainen pizza!

 

 

Täällä sitä ollaan nyt ja pari viikkoa on mennyt kyllä todella nopeasti, kun olemme harjoitelleet kaksi-kolme kertaa päivässä. Uuteen paikkaan tutustuessa ja paikallista kulttuuria omaksuessa päivät ovat menneet kyllä kuin siivillä. Olen myös joka päivä ihmetellyt ja ihastellut näitä jylhiä vuoristomaisemia, joissa raavaammankin karpaasin sielu lepää.

Vipitenon/Sterzingin kävelykatu. 

Tein tänne Sterzingiin sopimuksen jo keväällä, vaikka alunperin tarkoitus oli jäädä Kokshetauhun metsästämään hävittyä mestaruutta. Mutta sitten tuli Broncos kuvioihin ja unelma pelaamisesta keski-euroopassa houkutteli enemmän. Olin monesti puhunut täällä pelaamisesta ja unelmoinutkin siitä ja nyt tilaisuuden saatuani en miettinyt kyllä hetkeäkään, vaan tartuin mahdollisuuteen. Kyseessä on itselleni siis kuudes maa ja viides pääsarja, jossa pelaan tulevalla kaudella. Kyllä sitä on joka päivä iloinen ja kiitollinen, että tämän työn ansiosta olen päässyt näkemään ja kokemaan hienoja paikkoja ja hetkiä, sekä saanut tutustua uusiin ihmisiin ympäri maailmaa.

Kylän nimi on Sterzing saksaksi ja Vipiteno italiaksi, kummin sen nyt sitten vaan haluaa sanoa. Kylässä asuu muutama tuhat ihmistä, mutta turisteja paikka vilisee lomakausina loistavien laskettelu ja retkeily, sekä nähtävyyksien ansiosta. Sää täällä vaihtelee vuoristojen ansiosta aikalailla. Viime viikolla oli hellepäiviä, mutta sateisiakin päiviä on mahtunut niitäkin tähän kahteen viikkoon ja itse kesä on ollut täällä aika kalsea ja paikalliset optimistit elättelevät vielä toiveita kunnon helteistä, mutta se jää nähtäväksi. Tämä paikka on siis lähellä Itävallan rajaa ja esim. Innsbruckiin matkaa on alle 60km. Muncheniin täältä kestää liikenteestä riippuen autolla vajaat kolme tuntia. Milanoon kolmisen tuntia ja esim. Veronaan muutama tunti. Gardajärven pohjoispäähän matkaa on noin 150km.

Ei kautta ilman koppia! 😉

 Matka tänne meni hienosti, mutta vitsailu matkalaukkujen hukkumisesta kolahti kyllä omaan nilkkaan pahasti tällä kertaa. Kun laskeuduimme Muncheniin joukkukaverini Matin kanssa ja astelimme koneesta ulos, niin oma nimi kuulutettiin siinä kohtaa ja ainoat tavarat, jotka tulivat perille asti oli laskettelusukset ja lentolaukku!

Näistä kamoista ainoastaan lentolaukku löysi tiensä perille asti.

Kyllä seurajohto ihmetteli ensin, kun lampsin pukukoppiin pelkkien suksien kanssa, että onkohan kaveri ymmärtänyt lajin täysin väärin ja että Innsbruckin mäkiviikot on vasta tammikuussa. Parin päivän kuluttua varusteet ja kaikki muu oleellinen kuitenkin saapui Vipitenoon ja pääsin vihdoin jäälle. Kaksi jääharjoitusta ehdittiin mennä, ennenkuin lähdimme jo turnaukseen Bietigheimiin Saksan puolelle. Reissu oli siitä mielenkiintoinen myös, että lähdimme aamulla klo. 05.00, koska peli Nurnbergiä vastaan alkoi jo klo. 14.00. Matkalla pysähdyttiin kyselemään huoltoasemalta, että olisiko niillä aamupalaa. Syötiin aamupala huoltoasemalla ja ajettiin loppumatka Bietigheimiin ja suoraan hallille. Pelasimme siis Saksan pääsarjajoukkuetta Nurnberg Ice Tigersiä vastaan lauantaina ja sunnuntaina Ranskan pääsarjajoukkue Strasbourgia vastaan. Saksan pääsarjajoukkue oli kyllä ylivoimainen sanan varsinaisessa merkityksessä, eikä siinä pelissä olisi auttanut edes kunnon lounas. Oltiin koko peli semmoisessa pesukoneessa, että 60 laukauksen jälkeen hien määrän saattoi mitata litroissa. 6-0 oli loppulukemat ja osa äijistä ei tiennyt edes mistä ovesta poistua kaukalosta, niin pahasti meitä vietiin. Sunnuntaina vastustaja oli selvästi heikompi ja voitettiin 4-2. Tuli lauantain ilotulituksessa kyllä uudet varusteet kertaheitolla tutuiksi!

 

Kuva kotipihalta, joka on reilun kilometrin korkeudessa merenpinnasta.

 

Majatalon isäntä teki ruokaa, joka oli aivan loistavaa joka päivä.

Asuin ensimmäisen viikon majatalossa, koska oma asuntoni vapautui vasta viime viikolla. Majatalon omistaa meidän toisen maalivahdin vanhemmat ja palvelu oli kerrassaan mahtavaa. Oli kyllä ensihetkestä lähtien semmoinen olo, niinkuin olisi kotiin mennyt. Talon isäntä pyysi aina keittiöön katsomaan mitä ruokaa haluan ja sama mitä söi, se oli herkullista aina! Majatalo Jägerheim oli kyllä mieleenpainuva kokemus positiivisessa mielessä!

Viime viikolla pääsin muuttamaan uuteen kotiin ja koti sijaitsee siis reilun kilometrin korkeudessa merenpinnasta ja maisemat ovat kyllä hienot ja täällä viihtyy. Tänään on vapaapäivä ja huomenna jatketaan hommia ja aletaan rakentamaan ja miettimään enemmän taktisia asioita, kun kaikilla on kunnon tuntuma jäällä treenamiseen taas. Joukkue on aika nuori rakenteeltaan ja allekirjoittanut on joukkueen vanhin seppä. Ollaan saatu hallille hyvä meininki päälle heti alusta lähtien ja se tulee olemaan tämän joukkueen valttikortti tällä kaudella, koska rosteri ei ole kokemukseltaan ja taidoiltaan ihan sarjan kärkipäätä. Mutta niin monesti se on nähty, mikä on lopputulos, jos on joukkue, joka tekee töitä toistensa eteen tai joukkue, joka vilisee isoja tähtiä, mutta oma napa mielessä koko ajan, niin useimmiten tuo jälkimmäinen joukkue on poistunut kaukalosta häviäjänä. Ensi perjantaina menemme Landshutiin Saksaan pelaamaan seuraavan pelin ja sunnuntaina sama joukkue tulee tänne pelaamaan. Landshut pelaa Saksan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla eli DEL2 sarjaa. Seuraavalla viikolla päästään pelaamaan oman sarjan joukkuetta vastaan kotona, kun HC Eppan tulee vierailulle. Siinä on se mittari, joka näyttää pitkälti sen, että missä me mennään tällä hetkellä tasollisesti.

Tässä siis ensipuraisu Italian maalta ja lisää kuvia ja päivityksiä on luvassa tästä eteenpäinkin. Mukavaa syksyä kaikille vajaalle 400 000 lukijalle, joita näytti olevan peräti 124 eri maasta. Tämä karpaasi kiittää ja kumartaa kaikkia lukijoita! Ei siis muuta kuin arrideverci ja uutta pizzaa naamariin!

 

Syysterveisin, suomalainen italiaano #34, Sterzing, Italia

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Elämää Kazakstanissa, “The final”

Noita, mitalit ja kesäloma

 

Hei kaikki arvoisat lukijat ja tervetuloa tälle kaudelle viimeistä kertaa suomalaisen kazakin #34 mystiseen ja ennenkuulumattomaan lukuhetkeen mukaan!

 

Täällä pelit saatiin päätökseen vajaat kaksi viikkoa taaksepäin ja finaaleissa kävi kylmät. Välierien jälkeen koko joukkueella tapahtui ns. ulospuhallus, koska saatiin tiputettua nelinkertainen finalisti pois peleistä. Hävittiin finaalit suoraan neljässä pelissä, eikä voittajasta ollut epäselvyyttä. Kaksi tiukkaa maalin peliä, mutta siitä kääntäminen maalin voitoksi onkin sitten ihan tyystin eri asia. Yhdessä pelissä en pelannut ja paikkani otti venäläinen kollega, jolla paloi hihat tuomarityöskentelyyn niin pahasti, että seurauksena oli isot rahalliset sanktiot, sekä 8 ottelun pelikielto. Kerroin ja kuvatkin kertoivat nilkkani silloisesta tilanteesta. Tilanne oli raastava, koska kipu jalassa ei tahtonut antaa millään periksi. Seurajohto tiesi tilanteeni ja toisen finaalin ja sitä seuranneiden harjoitusten jälkeen seuramme Presidentti tuli luokseni kertomaan, että haluaa viedä minut eräälle “Magic Ladylle” , joka parantaa nilkkani takaisin pelikuntoon. Jähmetyin paikoilleni, kun kuulin häneltä tästä. Harvoin menen sanattomaksi, mutta ehdotus oli sen verran mielenkiintoinen ja ihmetystä herättävä, että en osannut sanoa juuta, enkä jaata tilanteeseen. 15 minuuttia myöhemmin menin kapteenin luokse ja käskin häntä tulkkaamaan Presidentille, että arvostan kovasti huolenpitoanne, mutta itse en usko tämmöiseen taikavoimaan. Presidentti ymmärsi täysin minua ja näin ollen en mennytkään sitten taikanaisen/noidan luo. Tähän asti olen kuvitellut, että ainoa noita, joka on olemassa on Milla Magia Aku Ankassa.

Finaalit Pavlodarissa.

Edes lisähapella ei tullut kultaa tällä kertaa.

Pelit siis ohi ja nyt mietinnässä ensi kauden osoite. Neuvotteluja käydään, mutta aika näyttää mikä on osoite ensi kaudella. On ollut kyllä sanoinkuvaamattoman ikimuistoinen retki täällä Kazakstanissa. En olisi arvannut heinäkuun lopussa, kun vedettiin kuntopiiriä Haaparannassa ja poljettiin spinningiä, että löydän itseni tammikuussa Kazakstanista. Siirto oli todellakin oikea ratkaisu, koska nyt kaulaan ripustettiin hopeamitali ja vanhassa seurassa olisi joutunut kamppailemaan jämäsijoista. Nautin kyllä jokaisesta hetkestä täällä, jäällä ja sen ulkopuolella. Peli kulkee, kun nautit siitä oikeasti, mutta jos tulee fiilis, että nyt on töissä vaan, niin silloin mennään metsään ja pahasti. Hyvä henki, kova työnteko ja pelikaverit tekevät työstä joko nautinnollisen tai pahimmassa tapauksessa helvetin.

 

Loistava joukkue, hienoja persoonia ihan jokainen.

Muutama päivä pelien päättymisen jälkeen pelasimme ottelun faneja vastaan. Hallissa oli huikea tunnelma ja itse pääsin kentälle, kun maaliin halusi mennä meidän slovakialainen hyökkääjä, Kiko. Toisena maalivahtina operoi meidän Manageri ja se oli kyllä hauskan näköistä touhua! Pikku juniorit pelasi erätauoilla ja pelin jälkeen oltiin valokuvissa ja jaettiin nimmareita. Tosi hieno tapahtuma, jossa otetaan huomioon ihmiset, joiden ansiosta hallissa on aina hieno tunnelma.

Vähän eri varusteissa tällä kertaa. 🙂

Fanipelin jälkeen yhteiskuva junioreiden kanssa.

 

Olen siis vieläkin täällä, koska työsopimus on kuun loppuun asti voimassa. Nyt on siis ollut aikaa ottaa happea ja käydä tutustumassa lisää paikallisiin asioihin. Toissapäivänä kävin hammaslääkärissä täällä ja olin tyytyväinen. Eräs venäläinen pelaaja-agentti tosin laittoi viestiä ennen sinne menoa, että “good luck”. No, leegot säilyi suussa ja niistät tuli puhtaat ja palvelu oli erinomaista. Hintatasokin on varsin kohtuullinen, putsaus maksoi 27€ yksityisellä. Tänään kävin hoidattamassa koipiani paikallisessa hoitolassa. Tassuista tuli kyllä pehmeät, kuin vauvan pyllynposket ja hoitaja laittoi jotain kosteusvoidetta niihin lopuksi, niin nyt tuoksuu koko kämppä siltä, niinkuin olisi vessanraikastimet jaloissa, mutta ei se haittaa, tuoksu on hyvä.

 

Hammaslääkäri.

Pedikyyrin huone.

Kauden pölyjen putsaus jaloista menossa.

Paljon on tapahtunut asioita neljässä kuukaudessa. On mm. ihmetelty sitä lahtauskunnossa ollutta kylpyammetta, on menty hiilijunalla pitkin poikin Kazakstania, on todettu ulkolämpötilan olevan -41, on pelattu jäähallissa, joka oli kylmempi, kuin pakastin. On tarkastettu maaleja kännykkäkamerasta, on lennetty lentokoneella, jossa oli varustekassit sisätilassa, on syöty hevosenlihaa, on tehty vieraspelireissu, joka kesti kaksi minuuttia, on juostu purevia kulkukoiria karkuun jne, jne.. Koirista en ole muuten aikaisemmin tainnut mainita, mutta tuossa yksi ilta jouduin kasvotusten erittäin vihaisen ja sairaan oloisen hauvelin kanssa. Hetken laukulla huidottuani ja samalla peräännyttyäni se antoi periksi. Yhtä hyvin ei käynyt pelikaverille viime viikolla, kun kulkukoira hyökkäsi päälle ja puri housujen läpi pohkeeseen, niin että nahat lähti jalasta. Aamulla lääkäri tuli katsomaan ja “yllättävä” diagnoosi tuli suusta, sjo normalna. Yleensä ottaen ne on ihan lupsakoita, mutta tuohon satojen koirien joukkoon mahtuu myös niitä vähemmän lupsakoita.

Olen myös nähnyt hienoja paikkoja, Astanan ydin ja Almaty ovat jääneet mieleen pysyvästi. Mieleen ovat jääneet ja kolahtaneet myös ne todella köyhät ja kurjat paikat, joissa kuitenkin asuu ihmisiä ja joille ne paikat ovat koteja. Se on heille normaalia, mutta meille ei, niin hyvään olemme saaneet Suomessa tottua. Tämä seikkailu on auttanut ymmärtämään, että ihminen voi olla onnellinen, vaikka rahaa ei olisikaan kasoittain. Ei tarvi olla välttämättä Lexusta ja kivitaloa, Ladalla ja yksiölläkin voi olla onnellinen.

Ikimuistoinen matka, ikimuistoisia kohtaamisia paikallisten ihmisten kanssa ja helläkätistä kohtelua. Minusta on pidetty täällä hyvää huolta. Kiitos kuuluu koko seuralle ja sen henkilökunnalle, olen ikuisesti kiitollinen kaikista hetkistä, jotka sain täällä viettää. Suomeen haluan lähettää kiitokset tietenkin rakkaalleni, lapsilleni ja muille läheisilleni, sekä kaikille ystäville ja teille myös lukijat, jotka tsemppasitte upeasti koko tämän reissun! Kiitokset myös Wall ja Uk Pallas, joiden ansiosta minun ei tarvinnut torjua täällä ilman maskia ja rintapanssareita, siinä tapauksessa olisin varmaan tarvinnut sitä “magic ladya”.

Nyt siis kotiinlähtö häämöttää ja tämä blogi jää kesälomalle siinä samassa, missä sen kirjoittajakin. Missä se pelipaikka ensi kaudella onkin, niin jos maa ei ole Suomi, niin Jopet Show’n autokauppiaan sanoin, melkeinpä lupaan, että tämä blogi ei ole vielä nähnyt sen viimeistä sivua.

Mukavaa kevättä ja tulevaa kesää kaikille ja muistakaa pysyä positiivisina, mitä ikinä eteen tuleekin, sillä pääsee aika pitkälle! Loppukevennyksenä ja kesäloman kunniaksi laitan itsestäni vähemmän mairittelevan kuvan tähän. Tuossa kunnossa ei auta olla, kun laittaa heinäkuussa luistimet jalkaan seuraavan kerran. 😉 Viimeisen kerran tälle kaudelle, do swidanya!

 

Kesäloma selfie 😉

Kunnioittavasti, suomalainen kazakki #34

Elämää Kazakstanissa osa 8

Keväisiä, jopa kesäisiä tervehdyksiä Kazakeista!

Finaalit Ertis Pavlodaria vastaan.

Täällä välierät Beibarysta vastaan saatiin päätökseen jo 2 viikkoa sitten ja niistä selvisimme 4-1 otteluvoitoin finaaleihin, joissa vastaan asettui Ertis Pavlodar, hallitseva mestarijoukkue. Tauko peleistä kesti siis puolitoista viikkoa ja välillä aika tuntui matelevan loppuhuipennusta odotellessa. Oli siinä tietenkin hyvätkin puolensa. Välierissä 2 pelatun pelin jälkeen nilkkani tulehtui aika pahasti, koska luistimet alkavat olemaan niin loppuun käytetyt, että nauhat painoivat syvän haavan jalkaan ja se tuli aivan hemmetin kipeäksi. Olin jäältä pois viisi päivää ennen finaaleja ja sain lääkäriltä lääkkeet ja muuta hoitoa, että jalka kestäisi vielä loppurutistuksen. Aika hyvähän tuo alkaa olemaan, vaikka pelit ovat jo kovasti käynnissä.

Tässä nilkka on jo siinä kunnossa, että kivun kanssa pystyi pelaamaan.

Olen paininut muutenkin noiden luistimien kanssa koko kauden, koska pitkään käyttämäni malli poistui ja markkinoille tuotiin luistin, jolla ei ole mitään järjellistä tekemistä maalivahdin nilkan kanssa. Nykyajan maalivahdin luistimissa ollaan mielestäni lähdetty väärään suuntaan kehityksessä. Luistimista tehdään liian “pelaajamaisia” , eli mallit ovat pääosin aivan liian jäykkiä, kun nilkan tulisi saada liikkua paljon vapaammin kengän sisällä. No, se siitä ja kuulostaa varmasti ihmeelliseltä monen korvaan, mutta sitä voi verrata maalaiskielellä siihen, että kävelette päivät pitkät töissä laskettelumonot jalassa kävelykenkien sijaan. Seuraavat luistimet tullaan tekemään meikäläisen jalan mallin mukaan, sen olen tässä aikaa sitten tehnyt itselleni selväksi.

Maahisen jalkoja muistuttaa jalat, kun luistimet painaa joka paikasta.

Treenattiin siis ja hoidettiin paikkoja kuntoon, mutta ehti siinä välissä aprillipäiväkin koittaa. Pojat tuli aamulla hallille ja näkivät keksilautasen pukukopin pöydällä. Keksit olivat paikallisia dominokeksejä, joiden väliin oli sujautettu hammastahnaa. Hyvin näytti maistuvan ensipuraisu, mutta hetken maiskuttelun jälkeen ilme muuttui jännän näköiseksi ja naurut olivat sen mukaiset! Hammastahna jekku ei jäänyt viimeiseksi, vaan laitoin vesimukin yhden hyökkääjän kypärän alle ja eihän se katsonut kypärää sen kummemmin, kun huitaisi sen alas hyllyltä ja vedet olivat sylissä. Pieniä hauskuutuksia pitää aina olla ja pitää olla itse valmis ottamaan myös vastaan, jos jotain vielä tulee, vaikka ei aprillipäivää enää vietetäkkään.

Dominot menivät, kuin kuumille kiville.

Vesimuki kypärän alla aprillipäivänä.

Kun aprillipilat, treenit ja muut asiat olivat hoidossa, niin oli aika kääntää katseet kohti finaaleja. Lähdimme jo perjantaina bussilla reissuun ja sunnuntaina olisi ensimmäinen koitos. Matka kesti 11,5 tuntia ja tie oli noin loput 7 tuntia niin järkyttävässä kunnossa, että meinasin käydä kuskilta kysymässä, että tarviseeko hän kartturin lukemaan nuotteja. Ihan niinkuin mukulakiviä pitkin olisi juntattu menemään sen 500 kilometriä. Jatkuvia väistöliikkeitä tiessä olevien valtavien kolojen takia ja vauhti oli maksimissaan 70km/h. Perille päästiin ja heti alkoi puhe takaisinmenosta. Ilmoittauduin samantien junamieheksi, koska tämmöinen mahdollisuus oli olemassa. Ajattelin, että aivan se ja sama, vaikka juna olisi täynnä laulavia mummuja ja unissaan kävelijöitä, niin silti se vie voiton tuosta 11,5 tunnin erikoiskokeesta. Junaliput siis tilaukseen ja keskittymään oleelliseen.

Välimainintana tähän Pavlodarin sää, joka oli varsin lämmin  ja mittari oli käynyt +25:ssä edellisellä viikolla ja saatiin todeta ukkonenkin tuolla reissulla.

Lauantaina treenattiin illalla ja sunnuntaina pelattiin ensimmäinen peli, joka hävittiin 2-1. Peli oli aika arkaa molemmilta ja tunnustelua, mutta maanantaina alkoi rytisemään oikein huolella, vähän liiankin huolella. Istuttiin ainakin puolet pelistä jäähyaitiossa ja sen nyt tietää ilman kristallipalloakin, että miten siinä karusellissa tulee käymään. 5-4 kuokkaan ja kotia kohti junalla mietiskellen järkyttävää jäähymäärää. Osa oli aiheellisia, mutta osa tuli kyllä aivan luokattoman helposti meille. No, ei selittelyjä, tilanne on 2-0 kaverille ja torstaina on taas uusi mahdollisuus. Usko omaan joukkueeseen on kova ja periksi ei tulla antamaan milliäkään, eikä oteta yhtään taka-askelta yhdessäkään tilanteessa. Tuossa toisessa pelissä sattui muuten hauska tilanne. Peli oli käynnissä toisessa erässä ja kiekko vastustajalla meidän maalin takana. Yhtäkkiä jostain, en vieläkään tiedä mistä, pomppasi toinen kiekko tämän kiekkollisen kaverin lavan viereen! Varmasti sille joku luonnollinen selitys on, mutta kyllä alkoi naurattamaan se tilanne, kun tuomarikin oikein silmillä laski, että ei helkutti on siinä kaksi kiekkoa, ennen kuin vihelsi pelin poikki.

Pavlodarin ympäristöä.

Hallilta menossa hotellille.

Paikallisessa ostarissa olevasta “urheilijoiden pubista” sai tuoreista hedelmistä tehtyjä smoothie juomia, jotka olivat herkullisia.

Junalla tultiin koko yö ja aamulla Astanasta matka jatkui kotiin bussilla ja aamupäivällä olimme perillä kotona. Matka siis jatkuu ja torstaina lähdetään hakemaan ensimmäistä kiinnitystä kannuun. Paljon pitää parantaa joukkueena, mutta potentiaali siihen on todellakin olemassa. Tähän kirjoituksen loppuun laitan nyt muutaman kuvan lukijoiden toiveesta tästä uudesta asunnosta, jossa olen viihtynyt paremmin, kuin hyvin.

Eteinen.

Olohuone, jossa on tullut katsottua KHL pudotuspelejä koko kevät.

Keittiö.

Kylpyhuone.

Noissa kuvissa siis oma kotiluola, jota on ollut oikein ikävä välillä tuolla reissussa. Aivan loistava asunto siis!

Kautta siis jäljellä alle kaksi viikkoa ja nyt on aika laittaa ihan kaikki likoon oman joukkueen puolesta, niin tekevät myös meidän kannattajat, joita oli huikea määrä tullut tuonne vieraskentällekin. Kannustuksesta ei ole jäänyt yksikään peli täällä kiinni, vaan tunnelma on ollut mieltä hivelevä ja fiilis joka kerta askiin mentäessä mahtava, kuten kuvasta näkyy ja voi kuvitella. Mukavaa viikkoa taas kaikille ja katsotaan, mitä tuleman pitää ja se, missä ensi kaudella pelataan ja blogataan. Se on moro! 😉

Kannustus on huikeaa täällä Kokshetaussa, kylmät väreet tulee joka kerta jäälle mentäessä.

Parhain terveisin, Suomalainen kazakki #34

Elämää Kazakstanissa osa 7

Kotiavaus, reissu ja jäätymiset

Hei taas täältä kaukaa Kazakstanista arvoisat lukijat!

Täällä ollaan pelattu ja reissattu viimeinen viikko ja siihen viikkoon on sisältynyt riemua, naurua, raivoa ja pettymyksiä. Viime sunnuntaina siis aloitettiin välierät nelinkertaista finalistia Beibarys Atyrauta vastaan kotona. Sunnuntain peli oli molemmilta hieman tahmeaa, mutta loppua kohti oikeanlainen rentous alkoi löytyä. Peli oli kahden hyvätasoisen joukkueen taistelu ja marginaalit pienet. Onnistuimme voittamaan sunnuntaina 4-2 ja itseltä semmoinen arkipäivän suoritus, ei mitään häikäisevää, mutta voittoon tarvittavat torjunnat tein. Maanantaina peli oli ehkä kovempi vauhtinen ja tilanteita tuli molempiin suuntiin enemmän, mutta meidän puolustusosasto pelasi vastustajaa huolellisemmin ja omista paikoista, joita oli aika paljonkin, saatiin kolme tehtyä ja omiin meni yksi. 3-1 voitto siis toisesta pelistä ja näin siirryimme ottelusarjassa 2-0 johtoon. Tiistaina lähdettiin reissuun, ensin bussilla Astanaan ja siitä keskiviikko-aamuna Air Astanalla kohti Atyrauta, jossa pelaisimme torstai-iltana.

Tämmöisellä tosi asiallisella vehkeellä me lennettiin.

Lento Astanasta kaksi ja puoli tuntia Atyrauhun meni hienosti ja saavuimme turvallisesti kohteeseen. Ensimmäiset kunnon naurut sain meitä vastaan tulleesta linja-autosta, jossa matkustajien tilankäyttö oli ns. maksimoitu laittamalla keskioven kohdallekin istuin! Siellä istua törötti jo yksi medän pelaaja ja naurattaa vieläkin se tilanne, kun tajuan, että siinähän pitäisi olla portaat linja-autoon, eikä mitään istuinta, voi elämä!

Tämä näky sai nauruhermot taas kovaan käyttöön lentokentällä!

Hotellin käytävällä oli tasaisin välimatkoin jauhesammuttimia, jos tulee kuumat oltavat kesken kaiken.

Atyrau on siis kaupunki Kazakstanin länsiosassa ja se on öljyrikasta aluetta. Koko Kazakstanin öljytuotannosta noin 60-70% tulee tältä alueelta. Atyrausta menee öljyputki aina Venäjän Samara nimiseen kaupunkiin asti. Asukkaita kaupungissa on noin 220 000. Kaupungin läpi virtaa Ural joki, joka päätyy aina noin 50 kilometrin päässä Atyrausta sijaitsevaan Kaspian mereen. Atyraussa on jo kevät kovasti menossa, aurinko paistoi ja lämmintä oli kymmenen astetta, kun saavuimme perille. Tällä alueella asustelee myös skorpioneja, joita on pukukopeissakin ollut, joten tuli kengät ravisteltua ennen jalkaan laittoa ihan huolella siis. Ajettiin suoraan hallille ja vietiin varusteet koppiin. Tämän jälkeen hotellille syömään ja lepäämään, että jaksaa illalla treenata hyvin jäällä. Mentiin treenaamaan jäälle, jolla oli ollut varmaan neljä edellistä vuoroa. Lunta oli niin paljon jäällä, että teki mieli alkaa tekemään lumiukkoja kesken treenien. Kiekko ei liukunut mihinkään ja naurettiin äijien kanssa tätä touhua taas. Mutta ei siinä mitään, sjo normalna–> Kazakstan, niinkuin minulle aina sanotaan, jos satun jotakin asiaa täällä ihmettelemään.

Siinä menee Ural-joki, jonka rannalla paikalliset tykkäävät kalastaa.

Tuli lapsuuden ajan pihapelit mieleen omista treeneistä tuon lumimäärän kanssa.

Saatiin treenit vedettyä ja seuraavana aamuna vielä peliin valmistava aamujää oli edessä. Menin aamupalalle, niin äijät sanoi, että ei ole aamujäätä, että käydään vaan jumppaamassa vähän. Söin kananmunat ja huitaisin sämpylät ja kahvit huiviin ja ajattelin, että mennään sitten jumpalle. No, saavuttiin hallille ja tilanne, minkä takia aamujäätä ei ollutkaan, realisoitui suoraan itse jäätä katsomalla. Jos eilen pystyi tekemään lumiukkoja ja lumilyhtyjä, niin tänään oikea asuste hallille olisi ollut uikkarit! Jää oli yön aikana sulanut puoliksi koko kaukalosta ja eikä tilannetta yhtään helpottanut hallin katossa olevat reiät, joista tippui jäälle suoraan taivaalta sinä aamuna satanutta vettä.

Siinä sitä ihmeteltiin oikein porukalla uutta uima-allasta.

Seuraavaksi alettiin selvittämään, että mitäs nyt tehdään, kun tilanne on se, ettei kotijoukkue kykene järjestämään illan ottelua. Tekninen voitto 0-5 oli tietenkin ensimmäinen ajatus, mutta se pyyhittiin samantien pois vaihtoehdoista sanomalla, että sää on rikkonut jäähdytyslaitteiston. Valmentaja käski kuitenkin valmistautua normaalisti peliin, vaikka kaikki tiesi, että tuossa lammikossa ei illalla pelattaisi muuta kuin uppopalloa. Mentiin illalla hallille katsomaan, että mikä on tilanne. Se oli aivan sama, nyt katossa olevien reikien kohdalle jäälle oli kiikutettu ämpäreitä, ettei koloja pääsisi syntymään enempää. Peli oli siis peruttu, mutta johtajat päättivät, että peli pelattaisiin ensi viikolla puolueettomalla maaperällä Astanassa. Tässä vaiheessa tuntui sille, ettei seuraavaakaan peliä tulisi pelattua, niin ankeassa kunnossa jää oli vielä sinä iltana. Mutta niin vain oli kenttämestari saanut jollain ilveellä seuraavaksi päiväksi jäät siihen kuntoon, että siellä pystyi pelaamaan. Ennen peliä jään kunto arvioitiin vielä kerran ja saatiin lupa pelata peli. Selityksiä on aina jokaiseen tappioon, mutta kyllä tällä kertaa tämä pelleily koitui meidän porukan kohtaloksi. Ei oltu valmiita oikeasti tappelemaan voitosta ja allekirjoittanut mukaanlukien pelasi, kuin villasukka. Turpaan tuli 4-1 ja vaihtopenkki kutsui jo pelin puolessa välissä. Ei mennyt ns. helppoja sisään, mutta gamesaverit, joita joukkue olisi todella tarvinnut, en pystynyt tekemään. Reissusta tuli aikalailla täysi farssi, mutta oli meillä hauskaakin, jopa tuon pelin jälkeisenä aamuna, kun menimme lentokentälle ja saimme liput kouraan. Meidän kahdella pelaajalla oli samat paikat koneessa. Lätkäjätkien ahtereilla samaan penkkiin istuminen olisi voinut olla vähän nihkeää. No, tuokin sotku selvitettiin ja lähdettiin samaisella Air Astanalla erittäin kovien turbulenssien siivittämänä kohti Astanaa, jossa meitä odotti firman oma bussi.

Pojat on hyvää pataa keskenään, mutta ei nyt ihan näin hyvää kuitenkaan.

Eilen illalla oltiin kotona puolilta öin ja tänään käytiin treenaamassa huomista peli varten. Kotona siis seuraava ja heti ottelun jälkeen lähdetään ajamaan kohti Astanaa, jossa pelataan se peruuntunut peli tiistaina. Huomenna katselen lähtökohtaisesti penkiltä peliä, se oli valmentajan päätös tänään ja sitä on kunnioittaminen. Valmistautua pitää näissä karkeloissa ihan normaalisti, vaikka ei pelivuorossa olisikaan, koska aina sattuu ja tapahtuu, niinkuin nyt kirjoituksistani olette varmasti huomanneet. Eli ei muuta kuin pökköä pesään ja koitetaan selättää vastustaja kanveesiin vielä kaksi kertaa, niin saadaan alkaa keskittymään kevään huipennusta kohti.

Jäniskevennyksenä loppuun laitan kuvan meidän tulokkaasta, jolle kasvoi nenän päähän peukalonpään kokoinen finni ja se on ilmeisen tulehtunut. Mutta nema problema, sjo normalna, kaikki hoituu Kazakstanissa, kuten kuvasta näkyy! Keväistä viikon alkua teille kaikille ja päivittelen lisää, kun olen itse päivitellyt taas hetken tätä maailman menoa! Paka!

Valohoitoa varsinkin nuorisoa kiusaaville finneille! #clearasil

Iloisin terveisin, suomalainen kazakki #34

Elämää Kazakstanissa osa 6

Kevät, ruoka ja nälkäiset sudet

Keväinen päivitys täältä aurinkoisesta Kokshetausta arvon lukijat!

Tänään aamupäivällä otettu kuva keskustassa, kevät on tuloillaan kovastikin jo myös täällä.

Pelit olivat pääosassa viime viikolla, kun pelasimme maanantaina ja tiistaina Rudnyssa, sekä perjantaina täällä kotona. Kirjoitin junasta viimeksi, kun olimme matkalla Rudnyyn pelaamaan kolmatta ja neljättä puolivälierää Gorjakia vastaan. Se on muuten oikeasti Gornyak, mutta helpompi veistellä se tähän blogiin aina ihan vaan Gorjakina. Maanantaina oli kylmä kyyti jäähallin lämpötilan, sekä itse pelin suhteen. Johdimme peliä 0-1 vielä viimeisessä erässä, mutta loppuun asti se ei riittänyt sillä kertaa, vaan kaveri tuli rinnalle ja meni ohi lukemin 3-1. Torjuntoja kertyi tasan 40 kpl. Seuraavana aamuna pidettiin palaveri joukkueen kanssa ja todettiin, että vastustaja on tehnyt reilusti enemmän töitä ja luistellut kahdessa viime pelissä, kuin me ja että illalla täytyy olla eri ääni kellossa, jos meinataan ottaa kolmas kiinnitys välieriin. Hyvin meni jutustelut perille ja illalla jäällä nähtiin erinäköinen joukkue, kuin edellisessä pelissä. Voitto kirjattiin 1-3 lukemin ja se tiesi sitä, että seuraava peli, joka pelataan perjantaina kotona, tulee olemaan tämän puolivälierän viimeinen, sen verran ison itseluottamus boostin joukkue sai tuosta pelistä. Torjuntoja kertyi 37 kpl ja oma peli oli ok, nollat meni rikki viimeisessä erässä.

Palaverin jälkeen lähdettiin koko joukkueella aamukävelylle, eikä menty jäälle ollenkaan kovan pelin jälkeen.

Tie hotellille, ei mikään silkkitie.

Lähdettiin keskiviikkona aamupäivällä junalla takaisin kotia kohti siis. Rudnyssa ei ole varsinaista juna-asemaa, niin sieltä pitää mennä bussilla ensin reipas puoli tuntia Kostanau nimiseen kylään, josta juna lähtee. Mentiin varustekassien kanssa junalle, joka siellä jo odotti, mutta virkailija ei päästänyt meitä ensin junaan, koska hänen mielestään se oli liian aikaista vielä. Jätettiin kaikki varustekassit siihen junan eteen ja mentiin sisälle lämmittelemään. Vessa oli Kostanaussa todella moderni. Jälleen sai nauraa katketakseen tätä touhua, kuinka paljon ollaan tietyissä asioissa nyky yhteiskuntaa jäljessä! Ei siinä, sama kai se mihin ne hätänsä tekee ja on näitä muuallakin maailmassa vielä, mutta silti se nauratti väsynyttä maalivahtia kovasti!

Virkailija oli sitä mieltä, että pojat on liian aikaisin menossa junaan.

Nyt näkee päivänvalossa ja tyhjänä tuon junan, jossa saa tosiaan polttaa ja mummut vetää tangoja iltaisin.

Mitä tähän muuta voi sanoa, kuin että vessa.

Päästiin viimein junaan ja oltiin illalla ennen puolta yötä takaisin kotona. Aamulla jatkui työt, koska oli alettava valmistautumaan seuraavan illan peliä varten. Perjantaina oli siis ensimmäinen katkon paikka, jota kukaan ei kyseenalaistanut, etteikö me hoidettaisi sitä. Vastustaja pyristeli ensimmäisen 15 minuuttia ja tilanteessa 2-1 saivat r.laukauksen, mutta eivät tehneet. Seuraava vaihto ja meille r.laukaus ja sisään ja vastustajan selkäranka alkoi nitkua mukavasti. No, pienet ne marginaalit on, että jos maalit olisivat menneet tuossa tilanteessa toisinpäin, niin illasta olisi voinut tulla todella pitkä. Onneksi näin päin kuitenkin ja toinen erä vietiin 3-0 ja lopputulos 8-2 taululla ja 4-1 voitoin välieriin. Seuraava sarja alkaa nyt tulevana sunnuntaina ja maanantaina Beibarys Atyrauta vastaan kahdella kotipelillä ja sen jälkeen kahdella vieraspelillä. Vastassa on astetta kovempi joukkue, joka on pelannut neljänä vuonna peräkkäin finaaleissa saman valmentajan käskyttämänä. Kova työ joudutaan siis tekemään varmasti jokaisessa pelissä, että päästään finaaliin. Mentiin tuon ratkaisupelin jälkeen ulos syömään ja yllätys, yllätys, sushia, tosin ansaittua sellaista. Kokki tiesi ketä tuli paikalle ja annos oli sen mukainen.

Lämmin versio sushista, rapea kala riisin ympärillä, maistuu!

Viikonloppu saatiin huilata täysin ja eilen aloitettiin harjoittelu uudestaan. Tänään mentiin melkein kolme tuntia jäällä ja käytiin salilla nostelemassa rautoja hieman. Koko tämä viikko saadaan siis valmistautua henkisesti ja fyysisesti varmasti kovaan sotaan, johon tämä nälkäinen susilauma on varmasti valmis, kun sunnuntai iltapäivä vihdoin koittaa.

Täällä siis pelit jatkuu noin kuukauden ajan vielä varmuudella, koska kävi miten kävi, niin välierien häviäjät ratkaisevat pronssin kohtalon moniosaisessa sarjassa myös. Tämä on ylivoimaisesti pelaajan parasta aikaa, niin klisee kuin se onkin, mutta niin se vain on. Ja mitä vanhemmaksi tässä tulee, niin sitä enempi nauttii ja arvostaa tätä työtä, jota saa onnekkaana ihmisenä tehdä ja nähdä näitä huikeita paikkoja ja tutustua uusiin ihmisiin ja kulttuureihin. Lopetin peliurani pysyvästi keväällä 2009, mutta palasin kentille 2010 syksyllä. Ja yhtä ainoaa päivää en sitä päätöstä ole katunut, että palasin, päinvastoin, toivon että vuodet menisivät hitaammin ja ettei tulisi loukkaantumisia, jotta saisin kaiken nautinnon tästä mahtavasta lajista irti.

Loppukuvina vielä paikallisten insinöörien putkiratkaisut ulkona. Mukavaa jo alkanutta viikkoa teille kaikille ja toivottavasti aurinko paistaa, missä ikinä olettekin!

Tuon putken alta kävelen joka päivä linja-autolle.

Viat on tietysti helpompi korjata, kun nuo on näkyvillä.

Parhain terveisin suomalainen kazakki #34

Elämää Kazakstanissa osa 5

Playoff  pelit, suomalaiset ja oma Kulta

Hei taas arvoisat lukijat! Aikaa on vierähtänyt kaksi viikkoa, kun viimeksi päivitin blogia ja kuten arvata saattaa, on kaikenlaisia asioita ehtinyt tuossa ajassa tapahtua.

Pelasimme runkosarjan kaksi viimeistä peliä sarjan voittanutta joukkuetta Ertis Pavlodaria vastaan vieraskentällä. Pavlodar on kaupunki maan koillisosassa ja se on maan 7. suurin kaupunki, jossa on asukkaita vajaa 400 000. Matkaan lähdettiin milläs muullakaan, kuin aina yhtä ihastuttavalla junalla. Tällä kertaa paikat eivät olleetkaan ns. loungessa, vaan avolavereilla nukuttiin. Kahden kazakki mummun, jotka lauloivat vielä puolilta öin, tuskaisen kuumuuden ja tupakan käryn keskellä matka yläosastolla sujui hienosti. Hävisimme molemmat pelit, ensin 3-1 ja sitten 3-2. Pelit olivat kotijoukkueen hienoista hallintaa ja ilmassa oli jo selvästi playoff tunnelmaa, kun tunteet kävivät aika kuumanakin välillä, varsinkin tuossa ensimmäisessä pelissä, jonka itse pelasin. Pelissä oli panoksena runkosarjan voitto, mutta liika jäähyily kostautui kolmen maalin muodossa ja peli oli taputeltu. Toinen peli oli käytännössä valmistavaa harjoittelua playoffeja varten ja peli oli paremman oloista, kuin edellisenä päivänä. Oma peli oli kohtuullinen, vaikka kolme maalia helähtikin selän takana. Videota katsottuani löysin kyllä tilanteista asioita, jotka olisin voinut tehdä ehkä eri tavalla. Mutta, kuten sanottua, niin tuleen ei jääty makaamaan, vaan aloitettiin henkinen valmistautuminen ensimmäistä playoff kierrosta varten heti, kun saimme tietää kuka on vastus. Tuo vastus on Rudnysta kotoisin oleva Gorjak, jota vastaan pelasin ensimmäisen nollapelin täällä. Hyvä joukkue ehdottomasti, jota ei pidä aliarvioida, muuten käy kylmät siinä hommassa.

Nukuin piippuhyllyllä ja alapuolella oli kaksi laulavaa kazakkimummoa.

Tulimme Pavlodarista viime lauantaina pois ja jäin itse aikaisemmin junan kyydistä Astanaan, kun Hanna oli tulossa sunnuntaina vajaan viikon visiitille luokseni. Lauantai oli aikaa itsellä tehdä mitä halusin ja seura oli varannut hotellin, jonne pääsin heti lauantai aamuna. Hotelliin päästyäni ja vähän aikaa nukuttuani kävin hotellin saunassa, joka oli nimellä “venäläinen sauna”. Se oli tyypillinen sähkösauna ja hyvä sellainen. Hotellissa oli myös suomalainen sauna, joka oli lukossa ja japanilainen höyrysauna, joka oli varattu. Illalle oli sovittuna tapaaminen Barys Astanan valmentajien Ari-Pekka Selinin ja Raimo Helmisen kanssa ja kävimme syömässä hyvässä ravintolassa loistavaa ruokaa. Matkassa oli mukana myös suurlähetystössä töissä oleva Jouko. Ilta oli rento ja iloinen, kun suomi veljet pääsivät värittelemään oikein huolella.

Venäläinen sauna.

Jokke, Atu, Raipe ja minä.

Hanna saapui sunnuntaina aamulla Astanaan ja kävimme tutustumassa Astanan muutamaan kohteeseen, koska aikaa ei ollut hirveän paljon, kun illalla oli lähtö Kokshetauhun. Ensin kävimme Bayterek nimisessä 105 metriä korkeassa monumentissa, jonka ylimmästä osasta, kultaisesta munasta pääsee tutkailemaan loistavasti Astanaa. Bayterekista löytyy myös kultainen painettu käden jälki, joka on maan ensimmäisen presidentin, maan itsenäistymisen jälkeen. Tuon hienon taideteoksen jälkeen menimme käymään maailman suurimmassa teltassa nimeltä Khan Satyr. Se on valtavan kokoinen ostoskeskus Astanan keskustan vieressä ja kauppaa oli jos jonkunlaista, halpakauppoja ja merkkiliikkeitä. Khan Satyria kutsutaan myös viihdekeskukseksi, josta löytyy mm. vaunu, jolla voi ottaa näköala ajelun teltan ympäri korkeuksissa. Lapsille on kaikenlaisia huvipuistolaitteita ja jopa keino hiekkarantakin paikasta löytyy, jossa voi köllötellä ja käydä uimassa. Tuohon paikkaan ostetaan tietenkin liput erikseen.

Bayterek näköala taideteos.

Presidentin koti keskellä kuvassa.

Keskusta näkymää Astanassa.

Khan Satyr, viihde- ja ostoskeskus Astanassa.

Ilta tuli nopeasti vastaan ja meitä piti kuskin tulla hakemaan Astanasta, mutta tiet oli suljettu ilmeisen huonon sään takia. Vaihtoehtoja oli kaksi jäljellä. Taksi tai juna, josta olin Hannalle paljon asioita kertonut. Sanoin, että saat päättää kummalla mennään ja en yhtään yllättynyt, kun hän sanoi, että mennään nyt sillä junalla sitten. Taksilla rautatieasemalle hotellilta ja lippujen ostoon. Lähdettiin illalla yhdeksältä ja oltiin kahdelta yöllä perillä. Matka taittui leppoisasti, varsinkin kun olimme loungessa, eli ns. paremmalla osastolla. Sain kyllä lähtöön hyvät naurut, kun katsoin Hannan ilmeitä hänen nähtyään tyynyt ja täkit, jotka löytyy joka punkasta ja joihin tuodaan kylläkin puhtaat petivaatteet aina. Lian ja suoraan sanottuna paskan puhuvat tyynyt ja täkit saivat Hannan haukkomaan henkeä. Minua nauratti aivan hirveästi, kun kotona ollaan totuttu aina viimeisen päälle puhtaisiin asioihin. No, junamatka meni hyvin ja reissunainen sai nukuttakin junassa hetken, ennenkuin olimme perillä Kokshetaussa. Sain 2 päivää ennen Pavlodariin lähtöä uuden asunnon ja tämä on kyllä todellakin hyvä, upouusi ja kaikki hommat toimii. En ollut sanallakaan maininnut asunto asiasta sen jälkeen, kun sen ensimmäisen sain, mutta yhtenä aamuna he tarjosivat uutta asuntoa, jonne voisin muuttaa vaikka heti. Kuvat asunnosta nähtyäni sanoin heti, että kyllä kiitos, mielelläni muutan sinne. Ainoa asia joka nyt muuttui on sijainti, joten bussi on tuttu matkustusväline. Bussi maksaa n. 20 senttiä suunta ja bussi liikenne toimii täällä kyllä todella jouhevasti, kymmenen minuutin välein aamuvarhaisesta ilta puoli yhteentoista asti sillä pääsee kulkemaan. Pääsimme asunnolle ja nukkumaan, koska aamulla työt kutsuivat kahdeksalta. Playoffseihin valmistautuminen alkoi siitä päivästä. Maanantai oli kiire päivä, kun treenasimme kolme kertaa. Tiistaina järjestin ohjatun kierroksen Kokshetaun yliopistolle meidän puuhamies Grishan johdolla, joka on ainoa englantia puhuva kaveri meidän organisaatiossa. Yliopisto on Grishalle tuttu paikka, koska hän opiskelee siellä itse juurikin englantia ja lisäksi saksan kieltä. Hän kertoi meille vähän taustoja yliopistosta, kävimme eläinmuseossa ja tapasimme talon johtajan, joka oli aluksi hieman hämillään, että mitäs porukkaa tämä oikein on. No, pienen selvennyksen jälkeen johtajatar oli erittäin ystävällinen ja puhui sujuvaa lontoota. Yliopisto näyttää ulospäin jopa modernilta, mutta sisällä huokuu vanhan kansakoulun tunnelma kuluneiden pulpettien, keltaisten seinien ja vaalean harmaiden liitutaulujen kera. Kierroksen jälkeen lähdimme katsomaan ja kokemaan kazakstanilaisen kylpylän. Siellä oli suomalainen sauna, jossa ei heitetty löylyä, vaan termostaatista oli vedetty hanat kaakkoon ja kyllä siellä kuuma olikin, huhhei! Lisäksi kylpylässä oli höyrysauna, turkkilaistyyppinen, hierontoja sai ottaa lisämaksusta, sekä vartalon kokopesu, eli hamam oli myös tarjolla. Hamamiin olisimme menneet, mutta pesijöitä oli yksi talossa ja miesten, sekä naisten puoli erikseen ja pestäviä toistakymmentä. Emme jääneet odottelemaan, vaan lähdimme suihkun kautta illallistamaan ravintolaan.

 

Yliopiston ulkopuoli.

Yliopiston opettajien kuvia seinällä.

Sushia kylpylän jälkeen ravintola Chill Outissa.

 

Keskiviikkona oli viimeiset harjoitukset ennen torstain tulikuumaa playoff avausta varten. Kaikki pelaajat olivat terveinä ja joukkueesta huokui rentous ja iloisuus, kaikki odottivat torstaita. Harjoitusten jälkeen käytiin ostoskeskus Riossa shoppailemassa ja sen jälkeen aivan käsittämättömän hienossa konditoriossa, josta saa jos minkälaista herkkua ja leivokset, sekä kakut ovat jo pelkästään esteettisestä näkökulmasta niin hyvännäköisiä, että ne voisi syödä melkein pelkillä silmillä! Herkuteltiin ja ostettiin vielä lisää mukaankin. 40 sentillä saa jo monenlaisia herkkuleivoksia.

Käsittämättömän hienoja taideteoksia nämäkin ja herkullisia!

 

Koitti siis torstai ja ensimmäinen puolivälierä. Peli oli meidän hallinnassa oikeastaan koko ottelun ajan ja voitimme sen 4-0, pelit alkoivat itsellä niinkuin niiden pitikin ja jälleen hyvillä puolustuspään avuilla kauden kohokohta alkoi loistavasti nollapelillä ja 21 torjunnalla. Perjantaina olikin eri ääni kellossa, vastustaja oli paljon energisempi ja halusi selvästi jopa pienellä riskillä lähteä hakemaan voittoa. Illasta tuli pitkä ja istuimme jäähyllä liikaa, välillä aiheesta ja välillä vähän aiheen vierestä, miten sen nyt ottaa. Teimme kaksi maalia ensimmäisessä erässä ja vastustaja yhden ylivoimalla toisessa erässä ja lopun taistelimme, kuin raivohärät ja näin voitimme 2-1 tuon ottelun ja torjuntoja kertyi 29 kappaletta. Sarja on siis 2-0 meille ja 4 voitolla pääsemme jatkoon. Täällä on paras 7 systeemi jokaisessa sarjassa. Pelin jälkeen lähdimme viemään Hannaa kahden kuskin kanssa Astanaan lentokentälle, kun viideltä aamulla lähti kone kohti kotia. Itse olin takaisin Kokshetaussa yhdeksän jälkeen aamulla ja 11 mentiin jäälle treenaamaan. Meinasi vähän hapottaa edellinen ilta ja automatka jaloissa, mutta tärkein asia, eli Hanna saatiin turvallisesti kotimatkalle.

Lähdimme 5 tuntia sitten kohti Rudnya, jossa treenaamme huomenna jossain vaiheessa ja maanantaina, sekä tiistaina on pelit. Saa nähdä, onko Rudnyn jäähalli lämmennyt yhtään viime kokeman. Viimeksi lähti varpaista tunto jo ekassa erässä, kun siellä oli se -18 astetta. Täällä siis playoffsit kovassa vauhdissa ja kaikki hyvin. Loppukevennyskuvana laitan kuvan meidän sähikäishyökkääjän tukasta joka on playoff mallia 2014 a’la Arlan! Mukavaa tulevaa viikkoa teille kaikille ja muistakaa, joka asiasta löytyy aina jokin hyvä puoli, niinkuin nyt tästä missä olen tällä hetkellä, eli junassa. Tupakansavu, kuumuus ja unissaan puhuvat ihmiset, sekä vieressä uusi mummu kaksikko. Niin, se hyvä puoli tästä on se, että nämä mummut eivät laula, eli nema problema! Voikaa hyvin, do swidanya!

Playoff henkeä huokuva tukkamalli Arlanin malliin.

 

Parhain terveisin, suomalainen kazakki #34

Elämää Kazakstanissa osa 4

 

Hei taas kaikki arvoisat lukijat!

Kiitos palautteista ja kysymyksistä viestiosiossa. En ole ehtinyt niihin vastata, enkä lupaa varmaksi, mutta yritän kahlata ne läpi joku kaunis päivä ja vastata kysymyksiinne. 🙂

Täällä pelit jatkuivat viime lauantaina suomalaisten miehittämää Arystan Temirtauta vastaan. Itsellä oli lepopäivä tiedossa lauantaille, mutta ensimmäisen erän jälkeen tulikin komennus maalille, kun tilanne oli 2-2. Peli oli kahden hyvän joukkueen iloisen raikasta pelaamista päädystä päätyyn, maalipaikasta maalipaikkaan ja ottelu päättyi 6-4 meidän voittoon. Seuraavana päivänä saman tyylinen peli, joka päättyi samoin lukemin 6-4 meille. Pelit olivat ihan hyvää harjoittelua tulevaa mahdollista playoff vastustajaa vastaan. Omat pelit oli ihan ok, mutta kuuden maalin verran jäi parannettavaa. Viime viikon alkupuoli oli kovaa harjoittelua. Kaksi kertaa päivässä jäätä, voimaharjoittelua ja ohjattua kuntopyöräilyä. Selvennykseksi tuo sana “ohjattu” tarkoittaa siis valmentajan tekemällä ohjelmalla tehtyä kovaa kuntopyöräharjoitusta. Valmentaja sanoo kauanko ja kuinka kovilla vastuksilla poljetaan ja me pojat poljetaan sen jälkeen niin, että tuntuu sille, kuin pääsisi oikeasti eteenpäin sillä pyörällä.

Sitten tämän viikon muihin, voisiko sanoa aika oleellisiin asioihin. Menin tiistaina toistamiseen harjoittelemaan hallille ja kuulin sanat “tenge” ja “dollar” ja toisinpäin ja jatkuvasti oikeastaan kaikkien suusta. Tietysti kiinnostuin ja kysyin, että mikä on päivän kuuma puheenaihe. No, yksi pelikaveri kertoi, että tänä päivänä Kazakstanin tenge on devalvoitu noin 20%! Eli paikallisen valuutan, eli tässä tapauksessa tengen arvoa on alennettu tarkoituksellisesti suhteessa muihin valuuttoihin. No, tottakai olin yllättynyt, vaikkakin tiesin luonnostaan, että numerollisesti isojen rahamäärien kanssa, kun pelataan, niin tällaisessa paikassa se on vain realismia.

Tässä on tuhannen tengen seteli, joka vastaa uudella kurssilla noin neljää euroa.

 

Keskiviikkona kävin tutustumassa paikalliseen ostoskeskukseen, joka sijaitsee noin 3 kilometrin päässä jäähallilta. Ostari on neljäkerroksinen ja sieltä löytyi paljon lasten vaatekauppoja, turkkikauppoja, ruokakauppa, kampaamo, apteekki, luontaistuotekauppa ym. Toisessa kerroksessa oli kolme pikaruoka ravintolaa ja kaikki olivat samassa rivissä ja ei ollut vaikea huomata, mikä niistä oli suosituin. Yhdessä oli kymmenen metrin jono ja kahdessa muussa ei asiakkaita juuri ollenkaan. Menin ja tulin taksilla kylmän sään vuoksi. Sää täällä on ollut aika ajoin tosi kylmä ja päivän vakio lämpötila on ollut aikalailla -20 ja -30 välillä. Joku aika taaksepäin mittari oli näyttänyt -41 ja tuulta, joka jäädyttää kyllä karvaisimmankin olion. Pilvisiä päiviä on ollut tosi vähän ja aurinkoa olen saanut ihailla melkein joka päivä, se on ollut kyllä kivaa kaamoksen jälkeen.

Neljän kerroksen kauppakeskus “Rio”.

 

Torstaina harjoiteltiin jäällä ja valmistauduttiin kohtaamaan tämän sarjan jumbojoukkue Torpedo. Vastustajan joukkue on heidän kaupungin ns. farmijoukkue Venäjän VHL sarjaa pelaavalle joukkueelle. Torpedon kotikaupunki on itä-Kazakstanissa sijaitseva Ust-Kamenogorsk. Kaupungissa asuu reilut 300 000 ihmistä ja kaupunki tunnetaan vahvasti kaivostoiminnasta, kupari, hopea, sinkki ja lyijy ovat suurimmat ja tärkeimmät kaivannaiset.

Oli sovittu viikkoja sitten, että meidän kolmas maalivahti, joka ei ole saanut pelin peliä pelata tällä kaudella saisi olla maalissa noissa otteluissa. Hän pelasikin hienosti perjantaina ja voitimme pelin 9-1. Lauantaina laittoivat minut kuitenkin maaliin, kun meidän kokoonpano oli vajaa, paljon miehiä riveistä pois mm. kuumeen takia, niin eivät halunneet ottaa riskiä sen suhteen, jos pelistä tulisikin haastava. Se päivä ei koittanut koskaan, vaan peli oli kahden erän jälkeen 13-0 ja katsomossa varmaan ihmisillä oli myötätunto tuon joukkueen puolella. Ihan hyviä nuoria pelimiehiä, mutta pelin perusperiaatteet välillä aivan hukassa ja maalivahdeilta lipsahti välillä myös helpohkoja maaleja sisään. Viimeksi kun olen tuollaisessa pelissä ollut, taisi olla E-junioreissa Haapavedellä, kun peli vihellettiin poikki tilanteessa 15-0. Tämä peli päättyi siis 14-1, nollapeli meni viimeisessä erässä ylivoimamaalin myötä. Mielenkiintoinen peli, koska torjuntoja oli kuitenkin 33 kpl ja jonkun maalipaikankin saivat rakennettua. Yhtä kokemusta rikkaampana siis taas!

Ruokapaikkoja olen kyllä löytänyt hyvällä prosentilla täältä ja täytyy sanoa, että ravintoloiden herkut ovat vieneet kielen mennessään! Vähän riippuen mitä syö näissä tämän kaupungin parhaissa paikoissa, niin yleensä selviää kymmenellä eurolla, söi sitten entrecoteen, sushia tai pizzaa. Tuossa parista ruoasta kuvat, jotka on syöty Sarmat nimisessä ravintolassa, jossa on aivan loistava palvelu ja herkulliset ruoat sushista lähtien. Mainittakoon myös se, että huonoon palveluun en kyllä ole törmännyt täällä missään, vaan aina on ystävällinen ja hymyilevä palvelu.

Hevosenlihapasta, joka oli herkkua.

Sushi hienolla puulautasella tarjoiltuna, jota parempaa en ole saanut kyllä missään ikinä!

Kaupan siisti kalatiski, josta saa jos jonkin sorttista silakkaa.

 

Ensi viikko on reissuviikko, kun lähdemme tiistai-iltana junalla Pavlodariin pelaamaan kauden viimeisiä runkosarjan pelejä. Tulemme myös junalla takaisin, mutta itse jään Astanassa pois kyydistä odottamaan kovasti ikävöimääni naista, joka saapuu yölennolla sunnuntaina aamuyöstä Astanaan! Tulemme sunnuntaina illalla takaisin Kokshetauhun ja seuraava viikko onkin sitten jo playoff aikaa, jes! Mielenkiinnolla odotan Hannan näkemyksiä tästä paikasta, sillä itse olen kotiutunut tänne vallan mainiosti!

Näihin kuviin ja tunnelmiin haluan toivottaa kaikille mukavaa alkavaa viikkoa ja loppukevennyskuvana toimikoon meidän jengin uusi “uima-allas”, joka on ns. palautteluallas. Se täytetään jäisellä vedellä ja hypätään itse sekaan! Kyseessä on kotitekoinen avanto siis, joka auttaa lihaksia palautumaan kovasta rasituksesta. Moikka, paka!

Meidän kylpylä. 🙂

 

Aurinkoisin terveisin, suomalainen kazakki #34

Elämää Kazakstanissa osa 3

Joulumieli, tiukat taistot ja kaiken maailman herkut

Postasin lauantaina edellisen blogin ja en kommentoinut varusteasiaa sen enempää tuossa toisessa osassa, koska luulin, että saan odottaa varusteita Utsjoen juhannushiihdoille asti. No, sunnuntaina hallille mentyäni ja siinä aamupalaa syödessä meinasi mennä corn flakesit väärään kurkkuun, kun ravintolan ovi aukesi ja sieltä lennähti nenäni eteen juuri ne varusteet, jotka oli tänne tilattu jo ennen tuloani! Kyllä siinä melkein mieli herkistyi, kun katselin kiiltävän valkoisia upouusia varusteita ja kiittelin useaan otteeseen niistä. Olo oli kuin pikkupojalla ja mieli teki raahata ne kämpille ja nukkua niiden kanssa, niin paljon niitä odotin! Täytyy tässä samalla kuitenkin toivoa, että nuo upeat ja kiiltävät suojat eivät näytä kohta enää valkoisilta, vaan ovat täynnä mustia läiskiä!

Uudet varusteet, vitivalkoiset ja tosi hienot! #onnellinen

Pääsin siis sunnnuntaina uusien kamojen kanssa treenaamaan ja maanantaina olikin ensimmäinen todellinen testi edesssä, kun pelasimme Beibarys Atyrauta vastaan kotona. Varusteet toimivat loistavasti, mutta hävisimme taistelun 0-2. Peli oli tiukkaa vääntöä ja tuo joukkue oli kovin tähän mennessä kohdatuista. Selkeällä ja erittäin kurinalaisella systeemillään pakottivat meidät pyörimään suurimman osan pelistä nurkissa. Maalit vastustaja teki rangaistuslaukauksesta ja toinen maali epäonnisesti oman puolustajan lavasta omaan maaliin. No, kaikki kiekot on periaatteessa torjuttavissa ja eräs entinen maalivahtivalmentajani sanoi joskus, että 1.kiekkoon on 100% mahdollisuus ehtiä, 2.kiekkoon 75%, 3.kiekkoon 50% 4.kiekkoonkin on vielä 25% mahdollisuus. Tuo ajatus on säilynyt kirkkaana omassa mielessä siitä asti, kun hän sen minulle henkilökohtaisesti kertoi, eli älä koskaan suorista selkää, vaan taistele jokainen tilanne loppuun asti niin treeneissä, kuin peleissäkin. Terveiset tässä samassa siis Urpo Ylöselle, jonka valmennettavana sain kunnian olla kaudella 2005-2006 TPS:ssa.

Toinen peli oli tiistaina samaa joukkuetta vastaan ja sen me voitimme 3-2 loistavan taistelun päätteeksi. Saimme vapaapäivän keskiviikolle ja sain pelin jälkeen kutsun slovakialaisilta tulla syömään heidän tekemäänsä gulassia, nam! Syöjiä oli 8 miestä ja kattila ainakin 10 litran kokoinen! Ruoka oli tosi maukasta ja seura loistavaa, mukana oli myös joukkueemme yksi huoltajista ja yksi Kanadan kaveri.

Satakiloisen pakin tekemä gulassi oli todellista herkkua!

Meidän joukkueessa on siis 9 kazakstanilaista, 6 venäläistä, 6 slovakialaista, 3 kanadalaista, 2 latvialaista ja yksi suomalainen. Pääkieli pukukopissa on luonnollisesti venäjä ja otan siitä joka päivä irti sen minkä saan. Edellisellä reissulla Venäjällä ollessani, kun kysyin silloin tällöin pelikavereilta, että mitä valmentaja nyt sanoi, niin olin oikeastaan onnellinen, etten enempää sitä ymmärtänytkään, selvisi aika paljon pienemmällä stressillä päivittäin. No, toki haluan kielen oppia ja joka päivä jonkun uuden sanan tai lauseen sitä hoksaa. Lapset opettelevat täällä niin kazakkikieltä, kuin venäjääkin koulussa. Kazakki kieli on aika haasteellinen, näin olen asian ymmärtänyt. 

Meidän pyhä paikka, eli pukukoppi.

Suomalaisen kazakin #34 oma mesta.

Ruokapuolella täällä ei kyllä nälkään pääse kuolemaan ja piimälle, joka on oma päivittäinen ruokajuoma kotipuolessa, löysin jo edellisellä reissulla loistavan paikkaajan, eli kefirin. Kefir on Tiibetiltä ja Kaukasukselta lähtöisin oleva maitojuoma, joka on joko tavallista maitoa tai vuohenmaitoa, johon on sekoitettu edellisestä erästä kefiirinsiemeniä ja sen jälkeen seoksen on annettu käydä, jolloin tuloksena on piimää muistuttava, mutta omintakeisen hapan maku. Keittiön tytöillä on aina kefiriä jääkaapissa ja omasta jääkaapista sitä löytyy myös. Venäjällä kefiriä juotiin välipalaksi aina puoli litraa ja se pitää kylläisenä jonkun aikaa.

Hapan maitojuoma, joka maistuu etäisesti piimälle.

Lounas hallilla ja kefiriä lasissa tietenkin.

Huomenna kotona vastaan asettuu Arystan Temirtau, joka on myös yksi sarjan kovimmista joukkueista. Joukkueessa pelaa myös neljä suomalaista kenttäpelaajaa ja on hienoa nähdä jäällä kotimaistakin taitoa. Kollega pelaa huomisen pelin, joten itselle huominen tarkoittaa treenipäivää, jolloin voi tehdä enemmän omia juttuja aamujäällä ja punttisalilla. Meidän jäähalli on nk. monitoimiareena, joka pitää sisällään ison punttisalin, uimahallin, kampaamon ja kahvilan. Kampaamoon ei ole ollut kauheasti asiaa, kuten alapuolella olevasta kuvasta tulette huomaamaan, mutta punttisali on tullut tutuksi luonnollisesti.

Pukeutumisesta sen verran, että olen huomannut ihmisten halun ns. sulautua väkijoukkoon, tummat värit ovat varmasti ikuinen trendi täällä. Itsellä tuo joukkoon sulautuminen on onnistunut yhtä hyvin, kuin elefantin ja kärpäsen parittelu. Sinivalkoraitainen pipo, vihreänkeltainen untuvatakki ja nutipää ei jää kyllä huomaamatta ihmisiltä tuolla kadulla. Vapaa ja oma valinta tämäkin siis. 🙂

Blogin loppuun haluan välittää teille arvoisat lukijat jo monesti mainitsemani keittiön tytöt, jotka ovat sulattaneet tämänkin karpaasin sydämen monenlaisilla keitoilla ja muhennoksilla ja ennen kaikkea lämpimillä hymyillään! Aurinkoista, iloista ja rentouttavaa viikonloppua kaikille lukijoille tuon kuvan myötä ja palataan taas blogille, kun aika on kypsä! 😉  Eli ei muuta kuin näkemiin, do svidaniya!

Keittiön tytöt ja meikäläinen. 🙂

Parhain terveisin, suomalainen kazakki #34